• Lieksassa taajama-alueella pitkään hortoillut ja jo lopetuspäätöksen saanut susi jäi torstaina auton alle

    Itä-Suomen poliisilaitokselle tuli alkutalven aikana lukuisia ilmoituksia Lieksassa taajama-alueella liikkuneesta sudesta.
    Lieksassa liikkunut susi oli tottunut ihmisten välittömään läheisyyteen ja se käyttäytyi ihmistä kohtaan pelottomasti. Kuvituskuva.
    Lieksassa liikkunut susi oli tottunut ihmisten välittömään läheisyyteen ja se käyttäytyi ihmistä kohtaan pelottomasti. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    8.12.202317:00
    Eija Vallinheimo

    Poliisi sai marras- ja joulukuussa useita ilmoituksia Lieksan taajamassa ja sen läheisyydessä liikkuneesta sudesta. Perjantaina 8. joulukuuta poliisi sai vahvistuksen siitä, että susi on kuollut jäätyään auton alle torstaina 7. joulukuuta.

    Suurriistavirka-apua antaneet metsästäjät yrittävät poliisin pyynnöstä useasti karkottaa sutta taajama-alueelta, mutta se palasi takaisin asuttuun ympäristöön. Itä-Suomen poliisilaitos teki sudesta lopetuspäätöksen, koska se liikkui taajama-alueella asutussa ja rakennetussa ympäristössä.

    Poliisi kertoo tiedotteessa, että havaintojen perusteella susi oli myös tottunut ihmisten välittömään läheisyyteen ja se käyttäytyi ihmistä kohtaan pelottomasti. Itä-Suomen poliisin tietoon ei ole kuitenkaan tullut suden aiheuttamia konkreettisia vaaratilanteita.

    Poliisille ilmoitettiin susihavainnosta torstaina Lieksan taajamassa, mutta susi oli ehtinyt poistua paikalta ennen partion saapumista. Myöhemmin torstaina hätäkeskus sai ilmoituksen auton kanssa törmänneestä sudesta vajaat kymmenen kilometriä Lieksasta etelään. Lieksan riistanhoitoyhdistyksen SRVA-toimijat seurasivat suden jälkiä taajamasta kolaripaikalle ja vahvistivat poliisille, että kyse on samasta yksilöstä.

    Itä-Suomen poliisilaitos kiittää Lieksan riistanhoitoyhdistystä erinomaisesta yhteistyöstä tilanteen hoitamisessa.

    Myös toinen suurpeto jäi auton alle Joensuussa Ilomantsintiellä itsenäisyyspäivänä. Ilves kuoli törmättyäään autoon kantatie 74:llä Tuupovaaran risteyksestä hieman Joensuun suuntaan. Ilves kuoli törmäyksessä ja auton etuosaan tuli lieviä vaurioita.

    Suurriistavirka-apuhenkilöstö toimitti Ilveksen pois paikalta ja se viedään Ruokaviraston tutkittavaksi.

    Lisää aiheesta
    • Ruokavirasto tutkii kaikkien kuolleena löydettyjen susien kuolinsyyt ja sairaudet. Samalla kerätään tietoa susien laittomasta tappamisesta.

      Erä | Mihin 127 sutta kuoli? MT kävi läpi viime vuosien tapaukset

      Tilaajalle
    • Koulukyydit puhuttavat Varsinais-Suomessa.

      Yhteiskunta | Koulukuljetuksista vastaavan tuska: ”Minä joudun määrittelemään, onko susi vaarallinen kouluun kulkevalle lapselle”

      Tilaajalle
    • Lopetettu susi on nelikymmenkiloinen uros. Kuvituskuva.

      Erä | Epätyypillisesti käyttäytynyt susi lopetettiin eilen poliisin määräyksellä Kärkölässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle