OP Pohjolan eli OP Ryhmän kolmas vuosineljännes oli ennätysvahva, kerrotaan yhtiön tulostiedotteessa. Tuloskehitystä kirittivät etenkin erittäin vahva vakuutuspalvelutulos, luottokannan laatu ja hyvät sijoitustoiminnan tuotot.
Tammi–syyskuun liikevoitto jäi vuodentakaisesta vastaavasta 12 prosenttia, mutta kehittyi yhtiön ennakointeja myönteisemmin.
Korkokate laski vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä 13 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Tänä vuonna korkokate oli 1 776 miljoonaa euroa, vuosi sitten 2 039 euroa.
Koko asiakasliiketoiminnan tuotto eli korkokate, vakuutuspalvelutulos ja nettopalkkiotuotot laskivat yhteensä 6 prosenttia vuoden takaisesta.
Kolmannen vuosineljänneksen tulosjulkistuksen yhteydessä pankkikonserni kertoi myös uusvanhasta nimimuutoksesta, jossa OP Ryhmä tunnetaan tiistaista lähtien nimellä OP Pohjola.
Liikevoitto (OP Pohjola) 1 715 milj. € (–12,0%)
Osuuspankit 740 milj. € (–31,4%)
Yrityspankki 454 milj. € (+20,9%)
Vakuutus 429 milj. € (–6,3%)
Tuotot yhteensä 3 393 milj. € (–7,0%)
Kulut yhteensä –1 725 milj. € (+5,9%)
Talon rakenne, yhtiöiden viralliset nimet tai liiketoimintojen markkinointinimet eivät kuitenkaan muutu.
Isompi remontti nähdään ensi vuoden alussa omistaja-asiakkaiden bonusjärjestelmässä.
Vuoden alusta alkaen bonuksia voi käyttää aiempaa vapaammin. Oletuksena niitä käytetään pankki- ja vakuutuspalveluiden maksuun, mutta niitä voi myös sijoittaa rahastoon, käyttää lakipalveluiden palkkioihin tai nostaa rahana.
Uudistuksen taustalla on niin ikään vuodenvaihteessa voimaantuleva verotusmuutos, jonka myötä bonukset ovat jatkossa veronalaista pääomatuloa. OP-bonuksista tehdään jatkossa 30 prosentin ennakkopidätys ennen maksua.
Poikkeutena ovat Pohjola Vakuutuksen vakuutusmaksuista, OP-Henkivakuutuksen riskihenkivakuutuksen vakuutusmaksuista ja OP Autoleasingista kertyviä bonuksia, jotka katsotaan alennuksiksi eikä pääomatuloksi.
Samalla kertyvien bonusten tasoa nostetaan 0,40 prosenttiin ennen veroa, mikä vastaa ennakonpidätyksen jälkeen 0,28 prosenttia. Lisäksi OP aikoo lisätä bonusta kerryttävien tuotteiden ja palveluiden määrää.
Luottokanta 100,2 mrd. € (+2,2%)
Talletukset, 79,8 mrd. € (+4,7%)
Hallinnoitavat varat 101,8 mrd. € (+9,3%)
Järjestämättömät saamiset vastuista 2,14% (–0,77%)
Toimitusjohtaja Timo Ritakallio kertoi jo viikko sitten MT Livessä OP:n helpottavan lainoitusta maataloudelle ja pk-yrityksille. Myös tulosjulkistuksen yhteydessä luvataan kasvattaa hallitusti yritysrahoituksen riskiä ja sujuvoittaa pk-yritysten rahoitusprosessia.