• Puolet suomalaisista on vähentänyt tavaroiden hankkimista ilmastosyistä – kasvisruoan edistäminen jakaa mielipiteitä

    Useimmat suomalaiset ovat jo kokeneet ilmastonmuutoksen vaikutuksia omassa arjessaan, selviää ilmasto- ja luontobarometrista.
    Yli puolet (53 prosenttia) suomalaisista kertoo vähentäneensä tavaroiden hankkimista ilmastosyistä.
    Yli puolet (53 prosenttia) suomalaisista kertoo vähentäneensä tavaroiden hankkimista ilmastosyistä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Ilmastonmuutos
    18.3.202519:00
    Aura Pilkama

    Yli puolet (53 prosenttia) suomalaisista kertoo vähentäneensä tavaroiden hankkimista ilmastosyistä. Tietoisuus kotitalouksien kulutuksen ympäristövaikutuksista on lisääntynyt, sillä vuonna 2023 vastaava luku oli 43 prosenttia, selviää vuoden 2025 Ilmasto- ja Luontobarometrien vastauksista.

    Vastaajista 43 prosenttia ilmoittaa kyselyssä muuttaneensa elämäntapojaan liikkumisessa, ruokailutottumuksissa tai asumisratkaisuissaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

    Vastaajista 69 prosenttia toivoo, että ilmastokestävän, kasvispainotteisen ravinnon tulisi olla edullisempaa kuin suuripäästöisen ravinnon. Kaksi vuotta sitten vastaava luku oli 58 prosenttia, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke).

    Suomalaisten mielipiteet jakautuvat kuitenkin siinä, tuleeko yhteiskunnan ohjata ruokavaliota terveellisempään ja kestävämpään suuntaan edistämällä kasvispohjaista ruokavaliota. Väittämän kanssa samaa mieltä on puolet vastanneista.

    Suomalaisten mielipiteet jakautuvat kuitenkin siinä, tuleeko yhteiskunnan ohjata ruokavaliota terveellisempään ja kestävämpään suuntaan edistämällä kasvispohjaista ruokavaliota.

    Useimmat kyselyihin vastaajista ovat kokeneet ilmastonmuutoksen vaikutuksia omassa arjessaan, ja luonnon monimuotoisuudenkin köyhtymistä lähiympäristössään on havainnut yli puolet.

    Tietoisuus luontokadon etenemisestä on lisääntynyt, ja maailman luonnon tilanteesta on huolissaan jo 91 prosenttia vastaajista. Suomalaisista 86 prosenttia on sitä mieltä, että luontokato vaikuttaa esimerkiksi ruoantuotantoon, kansanterveyteen, huoltovarmuuteen ja talouteen, Luonnonvarakeskus (Luke) kertoo.

    Vastaajista 36 prosenttia on sitä mieltä, että suomalaisten tietoisuus luontokadon merkityksestä on riittävällä tasolla.

    Vastaajista 64 prosenttia haluaisi, että luonto- ja ilmastopolitiikka olisi yksi tärkeimmistä teemoista tulevissa kuntavaaleissa. Kuitenkin alle puolet (42 prosenttia) kertoi äänestävänsä vaaleissa ehdokasta, joka äänestää kunnassa ilmasto- ja ympäristötoimia.

    Vastaajista 76 prosenttia on sitä mieltä, että kunnat voivat vahvistaa elinvoimaansa houkuttelemalla alueelle vihreitä investointeja. Kunnat investoivat parhaillaan esimerkiksi puhtaaseen energiaa ja kiertotalouteen. Vastaajista 56 prosenttia on sitä mieltä, että puhdasta teknologiaa, kunte päästöttömiä voimalaitoksia, tulee rakentaa, vaikka se aiheuttaa luontohaittoja. Enemmistö (78 prosenttia) katsoo kuitenkin, että jos luonnon tilaa heikennetään, luontohaitat tulisi hyvittää parantamalla luonnon tilaa toisaalla.

    ”Kunnissa käytävässä vihreän siirtymän keskustelussa korostetaan hankkeiden hyötyjen ja haittojen tarkkaa arviointia. Teollisuuden ja yhteiskuntien siirtymisessä kohti hiilineutraaliutta punnitaan talouden ja työpaikkojen lisäksi vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen ja vesien tilaan. Kyselyjen tulokset osoittavat selkeää tukea sille, että energiantuotannon aiheuttamia luontohaittoja tulisi pyrkiä kompensoimaan”, sanoo Kuntaliiton ilmastopolitiikan erityisasiantuntija Pauliina Jalonen tiedotteessa.

    ”Suomalaisten mielipiteet jakautuvat kuitenkin siinä, tuleeko yhteiskunnan ohjata ruokavaliota terveellisempään ja kestävämpään suuntaan edistämällä kasvispohjaista ruokavaliota.”

    Pauliina Jalonen

    Selvä enemmistö, 86 prosenttia, on sitä mieltä, että Suomi voi parantaa kilpailukykyään viemällä puhtaan teknologian ratkaisuja maailmalle. Vastaajista 62 prosenttia katsoo, että Suomen tulee tehdä riittäviä ilmastotoimia, jotta Suomi on hiilineutraali vuonna 2035.

    Myös yritysten rooli ilmastotoimien vahvistamisessa nähdään merkittävänä. Enemmistön (80 prosenttia) mukaan yrityksiltä tulisi myös edellyttää toimia päästöjen vähentämiseksi.

    Lisää aiheesta
    • Pallonmuotoinen lelu on kuin yllätysmuna. Kääreiden sisältä paljastuu lelu, jollaisia voi kerätä koko sarjan.

      Perhe | Trendilelusta kuoriutuu häpeilemätön kasa roskaa – tutkija kertoo, mitä tavaroita lapsi oikeasti tarvitsee

    • Ylilaidunnusta on esiintynyt kaukokartoituksen mukaan laajasti esimerkiksi Uudessa-Seelannissa. Maa tuottaa paljon vientiin esimerkiksi maitotuotteita ja lampaanlihaa. Arkistokuva.

      Lihantuotanto | Väitöskirja selvitti missä lihantuotantoa olisi järkevintä maapallolla vähentää ja missä ei

      Tilaajalle
    • Suosituimmat kategoriat Torin sivustolla vuonna 2024 olivat sisustus, vaatteet ja kengät sekä lastentarvikkeet.

      Koti | Näillä paikkakunnilla tavara kiertää: Tori.fi listasi innokkaimmat myyjät ja haetuimmat tuotteet

    • Sofia Lehtomaa (vas.) sekä Airi Padinki-Lehtomaa ovat yhdessä ja erikseen uuden edessä, kun perheen isä, Ilkka Lehtomaa menehtyi reilu vuosi sitten.

      Maatalous | Pökkylän maatila tarjoaa matkan isovanhempien aikakauteen – lelut puusta ja leipä oman pellon viljasta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    luontokato
    suomalaiset
    kulutus
    kasvisruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire