
Budjettineuvotteluihin lähdetään tyhjältä pöydältä, sanoo Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz.
Pohjana oleva talousarvioesitys on pikemminkin valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) kuin valtiovarainministeriön virkamiesten, Adlercreutz sanoi MT:lle maanantaina Turussa eduskuntaryhmänsä kesäkokouksen yhteydessä.
Hänen mukaansa osa Purran linjauksista ei ole sovitettavissa yhteen hallitusohjelman kanssa.
RKP ei hyväksy esimerkiksi yritystukien karsimista siten, että palveluhenkilöstö rajattaisiin merenkulun miehistötuen ulkopuolelle. Toimi säästäisi 36 miljoonaa euroa.
”Meidän mielestämme on tärkeää pitää yllä vientiväylät ja Suomen lipun alla aluksia, joissa on suomalainen miehistö. Erityisesti kriisitilanteissa on helppo nähdä riskit.”
Kysymys on myös verotuloista ja työllisyydestä.
”Käsitykseni on, että myös perussuomalaiset pitävät huoltovarmuutta tärkeänä ja uskon, että asiasta päästään yhteisymmärrykseen.”
Adlercreutzin mukaan hallituksen toimintakyky on edelleen ”varsin hyvä” ja pysyy kasassa kautensa loppuun.
”Ei ole mikään salaisuus, että hallituksessa on neljä aika lailla erilaista puoluetta, mikä tuo omat haasteensa.”
”Kyllä me hiukan alisuoriudumme.”
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) vetosi maanantaina kaikkiin puolueisiin velkaantumisen kasvun hillitsemiseksi. Hänen mukaansa puolustus- ja hoivamenot vaativat 6–10 miljardin säästöt seuraavalla vaalikaudella.
RKP on sitoutunut tasapainottamaan valtion taloutta. Talouden ja työllisyyden juromista ei voi kuitenkaan laittaa kokonaan hallituksen piikkiin, Adlercreutz puolustautuu.
”Niin monet mustat joutsenet ovat olleet liikkeellä kansainvälisillä vesillä: pitkittynyt sota, kauppapolitiikka ja yleinen epävarmuus. Hallituksen pitää vastata niihinkin, ja pohtia tarvittaessa lisätoimia”, hän sanoo.
”Mutta meidän pitäisi nähdä myös vahvuutemme: olemme koulutettu, turvallinen ja sujuva maa, meillä on puhdasta ilmaa, vettä ja luontoa. Kyllä me hiukan alisuoriudumme.”
”Toisaalta kun meillä on oppivelvollisuus, lukionkin pitäisi olla kohtuullisesti saavutettavissa.”
Purra esittää myös säästöjä korkeakouluihin sekä tutkimus- ja kehitysrahojen lykkäämistä.
Adlercreutzin mielestä koulutuksesta ei pidä leikata.
”Se olisi kovin huono ratkaisu tässä tilanteessa, kun hallituksen tavoite on päinvastoin nostaa korkeakoulutettujen määrää.”
Sen sijaan hallitus aikoo pysyä esityksessään, jonka mukaan EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevilta toisen asteen opiskelijoilta aletaan periä lukukausimaksuja vuoden kuluttua. Maksuttomuus on tuonut pieniin lukioihin nuoria etenkin Aasiasta.
”Meillä on pienenevät ikäluokat ja muuttotappiokuntia, mutta emme voi ylläpitää lukioitamme pelkästään EU- ja ETA-alueen ulkopuolisilla opiskelijoilla”, ministeri sanoo.
”Toisaalta koulutus on perusoikeus ja kun meillä on oppivelvollisuus, lukionkin pitäisi olla kohtuullisesti saavutettavissa. Etenkin Itä-Suomessa tilanne hankaloituu koko ajan.”
Hän uskoo, että pieniä lukioita voivat auttaa uusi rahoitusmalli, lukioiden yhteistyö ja digitaaliset ratkaisut.