• Kansainvälinen kauppakamari: Yrityksillä tulee olla selkeä suunnitelma ja aikataulu tuotteiden markkinoinnissaan käyttämille ympäristötavoitteille

    ICC:n sääntöjen mukaan markkinoinnissa ei lähtökohtaisesti saa käyttää yleisiä ja epämääräisiä ympäristöväittämiä. Tällaisia ovat muun muassa sanat ympäristöystävällinen, ekologinen, vihreä, kestävä, ilmastoystävällinen ja vastuullinen.
    Keskuskauppakamarissa toivotaan, että sekä EU:ssa että Suomen elinkeinoelämässä määritellään yksityiskohtaisemmin säännöt ympäristöväittämien käyttöön. Arkistokuvassa ekologisia pyykinpesuaineita.
    Keskuskauppakamarissa toivotaan, että sekä EU:ssa että Suomen elinkeinoelämässä määritellään yksityiskohtaisemmin säännöt ympäristöväittämien käyttöön. Arkistokuvassa ekologisia pyykinpesuaineita. Kuva: LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.
    Uutiset|Ympäristö
    8.7.202515:30
    STT–

    Kansainvälinen kauppakamari (ICC) on tiukentanut sääntöjään koskien tuotteiden ympäristöväittämiä, kertoo Keskuskauppakamari tiedotteessaan.

    Keskuskauppakamarin pääsihteerin Paula Palorannan mukaan sääntöjä päivitettiin etenkin siltä osin, miten pyrkimyksellisiä ympäristöväittämiä tulee käyttää. Mikäli yritys kertoo markkinoinnissaan pyrkivänsä saavuttamaan jonkin ympäristöön tai ilmastoon liittyvän tavoitteen, sen on sääntöjen mukaan osoitettava selkeä suunnitelma, jolla tavoitteeseen päästään ilmoitetussa aikataulussa.

    ”Sanotaan, että yritys kertoo olevansa jotakin vuoteen 2040 mennessä. Silloin sen pitää kyetä osoittamaan selvä suunnitelma, jolla se pysyy ilmoittamassaan aikataulussa”, Paloranta sanoo.

    Mainonnan eettinen neuvosto alkaa soveltaa uusia sääntöjä lokakuusta 2025 alkaen. Palorannan mukaan myös Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta ottaa säännöt käyttöön tämän vuoden syksyllä.

    Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnalla on ICC:n sääntöjen noudattamisen tarkkailussa rooli kahdessa eri tilanteessa: yritys voi pyytää lausuntoa kilpailijan menettelystä tai sitten liiketapalautakunta voi ottaa kantaa yrityksen omasta pyynnöstä sen käytäntöihin.

    ICC:n sääntöjen mukaan markkinoinnissa ei myöskään lähtökohtaisesti saa käyttää yleisiä ja epämääräisiä ympäristöväittämiä.

    ICC:n sääntöjen mukaan markkinoinnissa ei myöskään lähtökohtaisesti saa käyttää yleisiä ja epämääräisiä ympäristöväittämiä. Tällaisia ovat muun muassa sanat ympäristöystävällinen, ekologinen, vihreä, kestävä, ilmastoystävällinen ja vastuullinen.

    ”Kun kuluttajat kiinnittävät entistä enemmän huomiota tuotteiden ympäristöväittämiin ja ne purevat kuluttajiin, niin yritykset myös käyttävät niitä todella paljon”, kertoo Paloranta.

    Ympäristöväittämät ovat omiaan antamaan vaikutelman, ettei tuotteella tai toiminnolla ole ympäristölle haitallisia vaikutuksia tai että ympäristövaikutus on myönteinen. Yleisiä ympäristöväittämiä saa ICC:n markkinointisääntöjen mukaan kuitenkin käyttää, jos väittämän tueksi on esitettävissä erityisen vahvaa näyttöä.

    Palorannan mukaan Suomessa ei ole tullut tuoretta tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä, josta kävisi selvästi ilmi, miten ympäristöväittämiä tulee käyttää.

    Paloranta pitää tärkeänä, että niin EU:ssa kuin myös Suomessa elinkeinoelämän puolella määritellään yksityiskohtaisemmin säännöt ympäristöväittämien käyttöön.

    ”Sen takia yritykset aika helposti saattavat käyttää markkinoinnissaan hyvin laveita tai yleisiä ympäristöväittämiä.”

    Paloranta pitää tärkeänä, että niin EU:ssa kuin myös Suomessa elinkeinoelämän puolella määritellään yksityiskohtaisemmin säännöt ympäristöväittämien käyttöön.

    EU:ssa ympäristöväittämien käyttöön ollaan puuttumassa niin sanotulla viherpesudirektiivillä, jolla on tarkoitus kieltää katteettomien ympäristöväitteiden markkinointi. Viherpesua koskeva direktiivi on kuitenkin loppumetreillä ajautunut umpisolmuun, ja komission on kerrottu jopa harkitsevan direktiivin poisvetoa.

    Komissiota on hiertänyt etenkin se, että sääntely olisi koskenut myös alle 10 hengen yrityksiä.

    Lisää aiheesta
    • Kaurapeltoa Noormarkussa Porissa. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA.

      Ympäristö | Ruoan ympäristövaikutusten laskentaan uudet ohjeet – viljely turvemaalla voi moninkertaistaa kauran hiilijalanjäljen

    • Euroopan komissio parantaisi kuluttajien oikeuksia piiskaamalla muun muassa elektroniikkatuotteiden valmistajia pidentämään tuotteiden käyttöikää ja tarjoamaan korjauspalveluja ja ohjelmistopäivityksiä. Salailusta ja viherpesusta voisi joutua mustalle listalle.

      Euroopan komissio kieltäisi viherpesun ja pidentäisi tuotteiden käyttöikää – "Kuluttajilla oikeus tietää, kuinka pitkäikäiseksi tuote on suunniteltu ja miten se korjataan"

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä