

Suomen entinen ulkoministeri, kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) arvioi, että Ukrainan rauhanprosessissa on mahdollista edetä lähipäivinä.
”Tilannehan elää käytännössä päivittäin, koska Yhdysvallat ja presidentti Donald Trump on ollut asiassa aktiivinen. Esiin ovat nousseet eri keinot painostaa Venäjää muun muassa öljytuotteita ostavien maiden kautta”, Haavisto toteaa.
Haavisto arvioi, että nimenomaan Yhdysvaltain viime aikoina terävöitynyt ote asiassa voi edistää rauhantunnusteluja Venäjän ja Ukrainan välillä.
”Rintamatilanne on pitkään näyttänyt hyvin jähmettyneeltä puolin ja toisin. Mutta tällainen ulkopuolinen painostus Yhdysvaltain taholta voisi mahdollisesti käynnistää dialogin.”
Haavisto huomauttaa, että vallitseva tilanne on vaikeasti ennakoitavissa.
”Tunnetusti Trumpin lausuntoja on hankalaa ennakoida. Näkemykset voivat vaihtua nopeasti.”
MT haastatteli Haavistoa turvallisuuspoliittisessa Päämajasymposium-tapahtumassa Mikkelissä viime viikon perjantaina.
”Voi tulla hetki, että havahdutaan miettimään, missä on EU, kun USA ja Venäjä ovat keskenään pöydässä sopimassa asioista.”
Vastauksensa kysymykseen, hännystelläänkö Euroopassa jo liikaa Trumpia, Haavisto muotoilee diplomaattisesti.
”Sanotaan näin, että ehkä on tärkeää, että Eurooppa löytää oman tapansa huolehtia puolustuksesta ja myös oman tapansa käydä diplomaattisia neuvotteluja.”
Haaviston mukaan lännen asemoitumista maailmanpolitiikassa määrittelee tällä hetkellä eniten se, mitä Yhdysvallat tekee.
”Voi tulla hetki, että havahdutaan miettimään, missä on EU, kun USA ja Venäjä ovat keskenään pöydässä sopimassa asioista. Venäjän ja USA:n suorien neuvottelujen uhkana on, että Ukrainan ja EU:n turvallisuudesta neuvotellaan Ukrainan ja EU:n ohitse. Tällaista ratkaisua ei voi hyväksyä.”
Haagissa kesäkuussa järjestetyn Naton huippukokouksen loppusaldoa Haavisto pitää Euroopan kannalta monella tavoin hyvänä.
”Pystyttiin sopimaan, että Nato-maat käyttävät jatkossa 3,5 prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustusmenoihin sekä 1,5 prosenttia puolustusta tukeviin menoihin. Tämä antaa erilaisia keinoja eurooppalaisille valtioille puolustuskyvyn vahvistamiseen.”
Haavisto nostaa esiin soiden ja metsäalueiden ennallistamisen itäisessä Suomessa.
”Soinen maasto on vaikeakulkuinen, joten ennallistamistyössä on myös puolustuksellinen ulottuvuus.”
”Opposition penkistä olen tällä hallituskaudella ihmetellyt, kun Itä-Suomi-paketit ja muut tukitoimet ovat jääneet aika keveiksi.”
Entisen ulkoministerin mielestä valtio ei tue riittävästi vaikeuksissa olevaa Itä-Suomea.
”Olen sitä mieltä, että Itä-Suomen tilanne on turvallisuuspoliittinen kysymys. Opposition penkistä olen tällä hallituskaudella ihmetellyt, kun Itä-Suomi-paketit ja muut tukitoimet ovat jääneet aika keveiksi”, Haavisto sanoo.
”Huoli muuttoliikkeestä ja väestön ikääntymisestä on itäisissä maakunnissa suurta. Myös turismi on vähentynyt, joten moni asia rasittaa Itä-Suomea”, Haavisto puntaroi.
Haavisto kertoo yllättyneensä, ettei tuulivoimarakentamisessa Itä-Suomeen ole päästy eteenpäin.
Itä-Suomessa tuulivoiman rakentamista on rajoittanut Puolustusvoimien kielteinen kanta, joka perustuu tuulivoimaloiden aiheuttamiin häiriöihin tutkavalvonnassa.
”On ehkä vähän yllättävää, ettei ole löytymässä ratkaisua tuulivoimarakentamiseen. Luulisi, että löytyisi kyllä teknisiä ratkaisuja sovittaa intressejä yhteen.”

Vaikka Euroopan turvallisuuspoliittinen tilanne on synkkä, haluaa Haavisto pitää toivon liekkiä yllä.
”Olemme nähneet hajonneen Neuvostoliiton valtioissa toisistaan huomattavasti poikkeavia kehitystrendejä. On lohdullista, että osa niistä on ollut demokraattisia”, hän huomauttaa.
”Jopa Valko-Venäjää seuraan sillä silmällä, että voisiko se joskus demokratisoitua. Tätäkin toivoa haluaisin pitää kaiken keskellä yllä.”
Haavisto huomauttaa, että myös Venäjällä paremmat ja huonommat aikakaudet ovat vuorotelleet.
”Nikita Hruštšovin ja Boris Jeltsinin aika oli hyvin erilaista kuin Josif Stalinin Neuvostoliitossa tai Vladimir Putinin Venäjällä nyt. Kiinnostava kysymys on, että onko lännellä keinoja vaikuttaa Venäjään. Venäläisille itselleenkin olisi aivan erilaista elää valtiossa, jossa kansalaisvapaudet toteutuvat.”