• Oman kodin arvo ei kiinnosta isoa osaa suomalaisista – ilmiö korostuu maaseudulla

    Puolet kaupunkien ulkopuolella omistusasunnossa asuvista suomalaisista kertoo, ettei oman kodin arvolla ole heille vaikutusta.
    OP:n kyselyn mukaan etenkin maaseudulla koti ostetaan omaan tarpeeseen, eikä sen arvon kehitystä nähdä merkitykselliseksi. Kuvan talon ei liity juttuun.
    OP:n kyselyn mukaan etenkin maaseudulla koti ostetaan omaan tarpeeseen, eikä sen arvon kehitystä nähdä merkitykselliseksi. Kuvan talon ei liity juttuun.  Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Talous
    4.4.202406:00
    Hermanni Härkönen

    Lähes 40 prosenttia suomalaisista omistusasujista ei pidä kotinsa rahallista arvoa tärkeänä, kertoo OP Ryhmän tilaama kyselytutkimus.

    Viidesosa oman kotinsa omistavista uskoo kuitenkin kotinsa arvon nousevan. Yhtä suuri osa vastaajista kertoo pelkäävänsä arvon laskua.

    OP tilasi kyselytutkimuksen Taloustutkimukselta. Kyselyyn vastasi nettipaneelissa yhteensä 1 600 suomalaista, joista noin 1 000 asui omistamassaan asunnossa. Kysely toteutettiin joulukuussa 2023.

    Vastaajilta tiedusteltiin heidän kantaansa oman asunnon taloudellisen arvon merkitykseen. Tarkalleen 38 prosenttia omistusasuista kertoi, ettei kodin rahallisella arvolla ole heille merkitystä.

    Muualla kuin kaupungissa asuvista näin vastasi jopa 49 prosenttia suomalaisista.

    OP:n mukaan asuntojen arvo laski viime vuonna kaikkialla Suomessa, ja kasvua odotetaan vasta ensi vuodelta.

    Kyselyn mukaan seitsemän prosenttia omistusasujista seuraa hintojen kehittymistä asuinalueellaan, jotta osaisi myydä kotinsa oikeaan aikaan. 11 prosenttia vastaajista kertoo myös pyrkivänsä parantamaan asuntonsa arvoa remontoimalla sitä.

    Lisää aiheesta
    • Kari Korhonen esittelee kahdeksan kilometrin päässä Kajaanista Nuasjärven rannalla sijaitsevaa peruskorjattua taloa, jonka hintapyyntö on 315 000 euroa. Tontilla on savu- ja rantasauna ja veneyhteys Kajaanin keskustaan. ”Kiinteistö soveltuu ympärivuotiseen käyttöön, ja sille on saatu poikkeamislupa omakotitaloksi.”

      Talous | Omakotitalo järven rannalla? – Niitä on kaupan muun muassa Kainuussa, mutta ei ilmaiseksi sielläkään

      Tilaajalle
    • Vanhojen, muuttotappioalueilla sijaitsevien omakotitalojen myyntiajat ovat tänä vuonna pidentyneet. Uudemmille omakotitaloille on kuitenkin edelleen vahvaa kysyntää koko maassa. Kuva on otettu Pielavedellä.

      Kauppa | Omakotitalokauppa Suomessa laahaa jopa kolmanneksella jäljessä keskivertovuodesta — ”Uudemmille taloille on nytkin kysyntää”

    • Asuntokaupan ennakoidaan kasvavan ensi vuonna 15 prosenttia kuluvan vuoden tasosta.

      Talous | Asuntokaupoissa on ostajan markkinat, asiantuntija arvioi – marraskuusta tulossa vuodentakaista vilkkaampi

    • Ensiasunnon ostajien varainsiirtoverovapaus poistui vuodenvaihteessa, joten sitä ennen oli vielä mahdollista hyödyntää verohelpotusta. Lisäksi kiinteistöjen varainsiirtoverokanta laskettiin lokakuussa kolmeen prosenttiin neljästä prosentista. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Talous | Vanhojen omakotitalojen hinnat painuivat viime vuonna – rajuinta lasku Itä-Suomessa, pienintä Pohjois-Suomessa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle