
Kainuun Marttojen hallitus on päättänyt 3. maaliskuuta pitämässä kokouksessaan, että Kainuun Martat ry hakeutuu konkurssiin. Nyt konkurssihakemus on jätetty käräjäoikeuteen.
Kainuun Marttojen toiminta on päättynyt ja Marttojen toimitila Marttala on suljettu 1.4. alkaen. Päätös johtuu pitkään jatkuneista taloudellisista haasteista, jotka ovat tehneet piirin toiminnan jatkamisen mahdottomaksi. Marttayhdistykset Kainuussa jatkavat toimintaansa normaalisti.
Kainuun Martat ry hakeutui konkurssiin maksukyvyttömyyden vuoksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että piirin varat ja ennakoidut tulot eivät riittäneet kattamaan tulevia menoja.
”Yhdistyksen taloudellinen tilanne on ollut heikko jo pidempään, sillä tilikaudet ovat olleet tappiollisia ja oma pääoma vähitellen pienentynyt. Yhdistyksen rahoituspohjaa ei ole onnistuttu laajentamaan riittävästi, kun järjestöjen yleisavustukset ovat pienentyneet ja kulut kasvaneet. Toimitilojen peruskorjauksen myötä tilanne on muuttunut lopullisesti kestämättömäksi”, kertoo Kainuun Marttojen hallituksen puheenjohtaja Marjo Piirainen.