Facebookin Espoon Puskaradiossa on ihmetelty viime päivinä kuuluneita laukauksia. Ääniä on kuultu ainakin 8.1. Sunan alueella illalla kuuden maissa. Kommenttiketjussa epäiltiin, liittyvätkö äänet susiin, joita viime aikoina on havaittu eri puolilla Espoota.
Petohavainnot.fi -sivuston mukaan kaksi sutta oli seurannut koiranulkoiluttajaa Espoon Laajalahdessa 8.1. hiukan ennen puoltayötä. Havaintoja susista on myös Helsingin Talista ja Espoon Mäkkylästä.
Komisario Sami Kari Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksesta kertoo, että joitakin yksittäisiä ilmoituksia pamauksista on tullut, mutta ilmoitukset ovat olleet yksittäisiä, eikä niiden alkuperää ole saatu selville.
”Uusi vuosi on ollut äskettäin, joten voi olla, että joillakin on vielä paukkuja jäljellä. Välillä myös autoista lähtee pamahtavia ääniä”, Kari toteaa.
Komisario kertoo, että susista on vuoden alussa saatu havaintoja Helsingin ja Espoon rajamailta ja Kauniaisten puolelta. Ihan viime päiviltäkin on näkö- ja jälkihavaintoja. Espoossa liikkuu ainakin 1−2 sutta, mutta mitään jahteja ei ole käynnissä eikä poikkeuslupia niiden karkottamiseksi tai poistamiseksi ole myönnetty.
Facebookissa esitetyt epäilyt siitä, että maalta olisi tultu salametsästämään Espooseen susia saa komisarion naurahtamaan.
Äänet voivat kuitenkin olla Karin mukaan peräisin metsästyksestä, sillä myös Espoon alueella voi metsästää laillisesti esimerkiksi kauriita.
”Tähän aikaan vuodesta ääniä voi kuulua myöhäänkin, koska lumi valaisee maastoa.”
Espoo kuuluu myös alueeseen, jolla poikkeusluvan hankkineet voivat metsästää valkohäntäpeuroja keinovalon ja aseeseen kiinnitettävien yötähtäinlaitteiden avulla pimeässäkin.