• EU ei halua kärjistää tilannetta USA:n kanssa: "Teemme kaikkemme välttääksemme huonoimman lopputuloksen"

    EU-komission mukaan Trumpin asettamat tullit yksittäisille jäsenmaille ovat teknisesti mahdollisia, mutta vaikeita toteuttaa.
    Euroopan unionin tavoitteena on välttää Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin uhkailemien tullien voimaantulo. Kuvituskuva arkistosta. LEHTIKUVA/AFP.
    Euroopan unionin tavoitteena on välttää Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin uhkailemien tullien voimaantulo. Kuvituskuva arkistosta. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Politiikka
    19.1.202615:10
    STT

    EU:n päätavoite on yhä käydä keskustelua Yhdysvaltain kanssa, ei eskaloida, sanoo EU-komission tiedottaja. Tavoitteena on myös välttää Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin uhkailemien tullien voimaantulo.

    ”Mutta jos tullit otetaan käyttöön, EU:lla on kuitenkin käytössään työkaluja ja unioni on niitä valmis käyttämään”, EU-komission tiedottaja Olof Gill sanoi Brysselissä tiedotustilaisuudessa.

    Gillin mukaan hänen tiedossaan ei ole, onko komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin ja Trumpin välille kaavailtu tapaamista Davosin talousfoorumin yhteyteen.

    EU:n johtajat puolestaan kokoontuvat ylimääräiseen huippukokoukseen torstaina keskustelemaan tilanteesta.

    Aiemmin on kerrottu, että EU.n mahdollisiin vastatoimiin voisivat lukeutua muun muassa jo viime vuonna Yhdysvalloille valmistellut 93 miljardin euron tullit, joiden voimaantuloa on kuitenkin lykätty. Ne ovat nyt jäissä helmikuun 6. päivään asti ja voidaan ottaa käyttöön, jos neuvottelut Trumpin kanssa eivät tuota tulosta.

    Sunnuntaina EU-maiden suurlähettiläät keskustelivat myös unionin taloudellisen pakottamisen vastaisesta työkalusta (ACI). Vuonna 2023 käyttöön otetun välineen tarkoituksena on toimia EU:n vastaiskuna, jos jokin tai useampi jäsenvaltio on vaarassa joutua taloudellisen painostuksen kohteeksi. EU:n "kauppasingoksikin" kutsuttua välinettä ei ole tähän mennessä kuitenkaan vielä koskaan käytetty.

    Väline mahdollistaisi muun muassa tullien ja muiden merkittävien rajoituksien asettamisen maalle, joka syyllistyy EU:n painostamiseen. Välineen käyttöönottoa on esittänyt muun muassa Ranskan presidentti Emmanuel Macron, mutta kaikki jäsenmaat eivät siihen ole valmiita. Sen käyttöönotto nostettiin ensimmäisen kerran pöydälle jo viime vuonna EU.n ja Yhdysvaltojen tullineuvotteluiden yhteydessä.

    EU-komission tiedottaja Gillin mukaan ACI:n käyttöä ei ole otettu koskaan pois pöydältä.

    Hänen mukaansa EU suojelee intressejään ja minkään toimenpiteen käyttöä ei ole suljettu pois, mutta EU pyrkii toimimaan rauhallisesti ja vastuullisesti. Hän sanoi, että EU toimii nyt poliittisesti erittäin vaikeassa tilanteessa.

    ”Teemme tällä hetkellä kaikkemme välttääksemme huonoimman mahdollisen lopputuleman. Yritämme olla rauhallisia ja vastuullisia, koska siltä meistä johtajuus näyttää”, Gill vastasi kysymykseen siitä, onko EU:n tavoite käydä diplomatiaa Trumpin kanssa yhä hyvä keino toimia.

    Trump ilmoitti lauantaina, että Suomelle ja seitsemälle muulle maalle asetetaan kymmenen prosentin tuontitulli helmikuun alusta alkaen Grönlannin takia. Kesäkuun alussa tulli nousisi 25 prosenttiin, ja tulleja olisi maksettava kaikista Yhdysvaltoihin vietävistä tuotteista, kunnes sopimus Grönlannin ostamisesta on tehty.

    EU-komission tiedottajalta kysyttiin, onko Yhdysvaltojen mahdollista asettaa tulleja vain yksittäisille jäsenmaille, vaikka EU:lla on yhteinen sisämarkkina-alue. Gillin mukaan tämä on teknisesti mahdollista, mutta käytännössä hyvin byrokraattinen prosessi.

    Lisää aiheesta
    • Keir Starmerin mukaan tulleilla uhkailu liittolaisten kesken on täysin väärin. AFP / LEHTIKUVA.

      Politiikka ja talous | Britannian Starmer: Kauppasota ei kenenkään etujen mukainen

    • Yhdysvaltain tähtilippu liehui San Franciscossa vuonna 2013.

      Politiikka ja talous | Yhdysvallat on vielä paperilla demokratia, mutta horjuu itsevaltiuden reunalla – Voiko maalla olla enää lainkaan liittolaisia?

      Tilaajalle
    • Donald Trump on ryydittänyt Grönlanti-vaatimuksiaan tuntuvilla tulliuhkauksilla Euroopan maille. LEHTIKUVA / AFP.

      Ulkomaat | Norjan pääministerin saama kirje paljastaa: Tästä syystä Donald Trump päätti hylätä rauhanomaisen etenemisen Grönlannissa

    • Sälenin turvallisuuskonferenssissa puhuneen ulkoministeri Elina Valtosen arvion mukaan pohjoismaisilla poliitikoilla on nyt haasteena vakuuttaa yhdysvaltalaiset kollegat siitä, että  YK:n peruskirja ja kansainvälinen oikeus on myös Yhdysvaltojen intressi.

      Yhteiskunta | Pohjoismaiden neuvoston diskuteerausvaihe on ohitse, puolustus- ja turvallisuuspolitiikka nousivat ytimeen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    EU
    Yhdysvallat
    kauppasota
    Nato
    Donald Trump
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa