• Harvinainen onnettomuus: Sotakoira puri sitä ohjannutta varusmiestä Niinisalossa

    Varusmies joutui perjantaina sairaalaan sotakoiran pureman vuoksi Porin prikaatissa Niinisalossa.
    Harjoituksiin osallistuu yhteensä tuhansia sotilaita sekä erilaisia ajoneuvoja, lentokoneita ja helikoptereita. LEHTIKUVA / MIKKO STIG.
    Harjoituksiin osallistuu yhteensä tuhansia sotilaita sekä erilaisia ajoneuvoja, lentokoneita ja helikoptereita. LEHTIKUVA / MIKKO STIG.  
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    22.9.202319:37
    STT

    Asiasta kertoi Maavoimat tiedotteessaan.

    Pohjanmaan jääkäripataljoonan komentaja, everstiluutnantti Paavo Kärnä kertoo STT:lle, että koiran ohjaajana toiminut varusmies oli ollut ulkoiluttamassa koiraa aamulenkillä, kun koira oli pudottanut mukanaan kuljettamansa purupatukan. Ohjaaja oli nostanut patukan maasta, jolloin koira Kärnän mukaan ilmeisesti puolusti saalistaan ja kävi ohjaajan kimppuun.

    Tiedotteessa kerrotaan, että varusmies sai vammoja käteensä ja kasvoihinsa. Kärnällä ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten varusmies sai jälkiä kasvoihinsa, mutta toisessa kädessä tällä oli selvä purema.

    Varusmies toimitettiin hoitoon Niinisalon varuskuntasairaalaan ja sieltä Satasairaalaan tarkastettavaksi. Kärnän mukaan varusmies oli perjantaina alkuillasta päässyt sairaalasta pois ja viikonloppuvapaiden viettoon.

    Kärnä kertoo, että varusmies oli aloittanut palveluksensa heinäkuussa ja siirtynyt sotakoiraosastolle reilu kuukausi sitten. Koira oli varusmiehen nimikkokoira, eli hän hoiti koiraa vakituisesti.

    ”Eli he eivät olleet varsin pitkältä ajalta tuttuja mutta eivät myöskään tuntemattomia toisilleen”, Kärnä kuvailee.

    Syitä koiran käytökselle Kärnä ei halua spekuloida. Hän sanoo tapauksen olevan hyvin harvinaislaatuinen, eikä hän muista uransa ajalta vastaavaa tilannetta.

    Tapahtuneesta on aloitettu työ- ja palvelusturvallisuusselvitys, jonka Kärnä kertoo olevan "normaalin prosessin mukainen". Kyseinen koira on siirretty pois koulutuskäytöstä vähintään selvityksen valmistumisen ajaksi, eli koiraa käsittelee vain henkilökunta, eivät koiranohjaajiksi ja koiranohjaajien ryhmänjohtajiksi koulutettavat varusmiehet.

    Lisää aiheesta
    • Koiran epävarmuus ja aggressiivisuus liittyvät usein toisiinsa.

      Lemmikit | Tunnistatko koirasi epävarmuuden merkit? ”Varoittamatta” pureva koira onkin voinut todeta, ettei sen varoituselkeitä kuunnella

      Tilaajalle
    • Vapaana olevasta ja vaaralliseksi tiedetystä tai vaaraa aiheuttavasta koirasta voi ilmoittaa hätäkeskukseen, poliisi muistuttaa.

      Vapaana ollut sekarotuinen koira puri kahdeksanvuotiasta poikaa jalkaan – vaapana kulkevasta vaarallisesta koirasta voi ilmoittaa hätäkeskukseen

    • Kuvan lampaat eivät liity tapaukseen.

      Itä-Savo: Kolarin jälkeinen hirvenjäljestys meni pieleen Savonlinnassa – koira hyökkäsikin lampaiden kimppuun

    Artikkelin aiheet
    sotakoira
    Niinisalo
    Porin prikaati
    onnettomuus
    Maavoimat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria