• Tuulivoimaloiden lapoihin törmää vuosittain jopa puolentusinaa pesimäikäistä merikotkaa

    Tuulivoimaloilta tulisi tutkijoiden mukaan edellyttää voimalan toimintaa hidastavan tai sammuttavan teknologian käyttöä.
    Merikotkan tiedetään olevan tuulivoimalatörmäyksille.
    Merikotkan tiedetään olevan tuulivoimalatörmäyksille. Kuva: Hannu Huttu
    Uutiset|Energia
    15.5.202512:01
    Eija Vallinheimo

    Turun yliopiston tutkijat ovat selvittäneet tuulivoimaloiden lähelle pesimään asettuneiden merikotkien hengissä säilymistä. Tutkimuksen mukaan 2020-luvun alun voimalamäärällä voidaan arvioida tapahtuvan 4–6 aikuisten pesimäikäisten lintujen kuolemaa vuosittain.

    Birdlifen mukaan merikotkakanta on reilut 500 paria.

    Merikotkan tiedetään olevan tuulivoimalatörmäyksille altis laji, mutta kokonaisarviota törmäysten määristä ei ole Suomessa aiemmin laskettu. Turun yliopiston tutkijat arvioivat törmäysten määriä seuraamalla niiden hengissä säilymistä tuulivoimaloiden lähellä ja etäämmällä voimaloista sijaitsevilla pesimäreviireillä.

    Tuulivoimaloiden rakentaminen vähintään kahden kilometrin päähän pesistä on todennäköisesti vähentänyt törmäyskuolemien määrää.
    Tuulivoimaloiden rakentaminen vähintään kahden kilometrin päähän pesistä on todennäköisesti vähentänyt törmäyskuolemien määrää. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Turun yliopiston tiedotteen mukaan merikotkaemojen vuotuinen hengissä säilyminen vähäisempää tuulivoimalan läheisyydessä kuin kaukana voimaloista pesivillä linnuilla.

    ”Kun lasketaan, kuinka moni pesä on sijannut tuulivoimaloiden lähellä, voidaan arvioida, että viimeisen kymmenen vuoden ajan törmäykseen tuulivoimalan kanssa kuoli 4–6 reviiriyksilöä vuodessa”, sanoo Turun yliopiston tutkijatohtori Carina Nebel tiedotteessa.

    Tuulivoimaloiden rakentaminen vähintään kahden kilometrin päähän pesistä on todennäköisesti vähentänyt törmäyskuolemien määrää. Puskurivyöhykkeellä on ollut merkitystä.

    Koska Suomen tuulivoimaloiden määrän arvioidaan lähivuosikymmeninä moninkertaistuvan, on tutkijoiden mukaan alueiden sijoittelussa tärkeää huomioida tuulivoimalle herkkien lajien, kuten meri- ja maakotkien esiintyminen.

    ”Harva yksittäinen hanke on merkittävä merikotkan tai minkään muun lajin kannalta yksinään, mutta yhteisvaikutukset voivat sitä olla”, muistuttaa ekologian professori Toni Laaksonen Turun yliopiston biologian laitokselta.

    Tutkijoiden mukaan olisi syytä myös edellyttää enemmän törmäyksiä vähentävien tekniikoiden käyttöä. On olemassa esimerkiksi tekniikoita, joiden avulla tuulivoimaloita voisi pysäyttää tai hidastaa lintujen lähestyessä niitä.

    On olemassa esimerkiksi tekniikoita, joiden avulla tuulivoimaloita voisi pysäyttää tai hidastaa lintujen lähestyessä niitä.

    Seuraavassa vaiheessa tutkijat aikovat analysoida, kuinka paljon merikotkapopulaatio kestää tuulivoimaloiden aiheuttamaa lisäkuolleisuutta ennen kuin populaatio alkaa pienentyä.

    Tutkimuksen suurin yksittäinen rahoittaja oli Koneen säätiö.

    Lisää aiheesta
    • Maakotkan suojelu on estänyt tuulivoimahankkeita.

      Energia | Tiesitkö? Tuulivoimahankkeita on kaatunut, koska maakotkaa ei ole huomioitu riittävästi

    • Metsissä ja muilla syrjäisillä alueilla elävillä kotkilla on teiden varsilla eläviä lajitovereitaan paremmat mahdollisuudet pysyä hengissä. Kuvassa merikotka.

      Eläimet ja kasvit | Helppo ravinto houkuttaa kotkia teiden varsille – se koituu niiden kuolemaksi

    • Yksinkertaistetulla laskelmalla 7 500 tuulivoimalaa veisivät liityntälinjoineen lähemmäs 40 000 hehtaaria maata. Päälle tulee vielä kantaverkko, jota ei täydennetä ja ylläpidetä vain tuulivoiman takia.

      Energia | Laskelmat tarkentuivat: Tuulivoima voi viedä yli 50 000 hehtaaria maa-alaa lähivuosina

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    tuulivoima
    merikotka
    Turun yliopisto
    lintutörmäykset
    luontotutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi