• Tiesitkö? Tuulivoimahankkeita on kaatunut, koska maakotkaa ei ole huomioitu riittävästi

    Metsähallituksen uusi julkaisu auttaa hankkeita suunnittelevia.
    Maakotkan suojelu on estänyt tuulivoimahankkeita.
    Maakotkan suojelu on estänyt tuulivoimahankkeita. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Energia
    18.1.202310:45
    Jarmo Palokallio

    Tuulivoimalan rakentaminen saattaa kaatua maakotkaan. Metsähallituksen uusi julkaisu auttaa ottamaan maakotkat huomioon tuulivoimalan suunnittelussa.

    ”Tuulivoimahankkeita on kaatunut, koska maakotkan reviirejä ei ole otettu riittävällä tavalla huomioon tuulivoimapuiston suunnittelussa”, toteaa luonnonsuojelun erityisasiantuntija Hannu Tikkanen Metsähallituksen Luontopalveluista.

    Suomen tuulivoimakapasiteetti on tällä hetkellä rajussa kasvussa, mistä aiheutuu myös haitallisia vaikutuksia luontoon. Niistä on haittaa etenkin erämaisuutta edellyttäville lajeille.

    ”Uusiutuva energia kiinnostaa nyt kovasti ja hankkeita suunnitellaan maakotkankin reviireille koko ajan. Viime vuonna saimme yli kaksisataa kyselyä maakotkien pesäpaikoista tuulivoimahankkeiden suunnittelijoilta”, Tikkanen sanoo.

    Maakotka on uhanalainen petolintu, joka elää pääosin Pohjois-Suomessa. Maakotkan pesimäpaikkoja ja muita elinympäristöjä suojelee EU:n lintudirektiivi.

    Kotka voi kuolla törmätessään tuulivoimalaan. Suomessa on tiedossa kymmeniä tuulivoimaloihin törmänneitä merikotkia, mutta toistaiseksi ei ole löydetty kuolleita maakotkia.

    ”Tämä johtuu muun muassa siitä, ettei tuulivoimaloita vielä juuri ole maakotkan levinneisyysalueella Pohjois-Suomessa. Tuulivoimahankkeen toteuttamisella voi olla myös vaikutuksia kotkan saalistusalueisiin.”

    Metsähallituksen Luontopalvelut vastaa maakotkan seurannasta Suomessa.

    Luontopalvelujen havainnoimat maakotkan pesinnät ovat vaihdelleet viimeisen kymmenen vuoden aikana 100–200 onnistuneen pesinnän välillä vuosittain.

    Metsähallituksen Luontopalvelujen uusi julkaisu esittelee kuntapäättäjille, konsulteille ja ympäristövaikutusten arviointeja valvoville viranomaisille, miten huomioida uhanalainen maakotka tuulivoimapuiston suunnittelussa.

    Julkaisun tavoitteena on auttaa sovittamaan yhteen luonnonsuojelun ja uusiutuvan energian lisäämiseen liittyvät tarpeet.

    ”Yhtenä ongelmana on ollut, ettei maakotkiin liittyvä tieto ole siirtynyt suunnittelijoiden ja hanketoimijoiden välillä, koska suunnitteluraportit eivät ole maakotkan suojelun takia julkista tietoa”, kertoo Tikkanen Metsähallituksen tiedotteessa.

    Vastuullisessa tuulivoimahankkeessa maakotka on otettu huomioon jo varhaisessa suunnitteluvaiheessa.

    Lisää aiheesta
    • Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii) on Suomen yleisin lepakkolaji.

      Eläimet ja kasvit | Tutkimus: Lepakot välttelevät tuulivoimaloita – rakentamisen myötä elintila pienenee

    • Tuulivoimalat tuottivat 11,5 terawattituntia sähköä vuonna 2022.

      Energia | Tuulivoimatuotanto kasvoi reilusti viime vuonna

    • Suomeen rakennettiin viime vuonna ennätysmäärä isoja tuulivoimaloita.

      Energia | Tuulivoimaennätys: Investoinnit liki kolme miljardia euroa, 437 uutta voimalaa käyttöön viime vuonna

      Tilaajalle
    • Energia | Lukijalta: Tuulivoimalan vaikutusta susiin ei tietääkseni ole tutkittu

      Tilaajalle
    • Tuulivoimayhtiön metsänomistajalle maksama vuokra on verotuksessa maatalouden tuloa.

      Kodin talous | Verovinkit: Teitkö vuokrasopimuksen tuulivoimasta? Vuokra on maatalouden tuloa, vaikka tuulimylly olisi metsässä

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi