• Adenovirus vie varusmiehiä sairaalahoitoon Kainuun prikaatissa

    Kainuun prikaatissa Kajaanissa adenovirustapausten määrä on huomattavassa kasvussa. Viruksen pitkä itämisaika vaikeuttaa tartunnan saaneiden eristämistä muista varusmiehistä.
    Adenovirustapausten määrä on kasvanut nopeasti viime ja kuluvan viikon aikana Kainuun prikaatissa Kajaanissa. LEHTIKUVA / Kimmo Rauatmaa.
    Adenovirustapausten määrä on kasvanut nopeasti viime ja kuluvan viikon aikana Kainuun prikaatissa Kajaanissa. LEHTIKUVA / Kimmo Rauatmaa.  Kuva: Kimmo Rauatmaa
    Uutiset|Terveydenhuolto
    22.8.202407:30
    STT–

    Adenovirustapausten määrä on kasvanut nopeasti viime ja kuluvan viikon aikana Kainuun prikaatissa Kajaanissa. Prikaati tiedotti asiasta keskiviikkona.

    Esikuntapäällikkö Jukka Vuorisalmi kertoo STT:lle, että osa tartunnan saaneista on tällä hetkellä sairaalahoidossa.

    Hän ei kuitenkaan osaa sanoa, kuinka moni varusmies on joutunut tartunnan vuoksi sairaalaan. Myöskään heidän tarkempi vointinsa ei ole Vuorisalmen tiedossa.

    ”En tunne tapauksia sen tarkemmin, mutta kyllähän tauti on vakava, jos ei pysty kotona sairastamaan”, Vuorisalmi sanoo.

    ”Tarkkaa määrää en tosiaan tiedä, mutta kyllä niitä on useampia."

    Aiemmin tänään esikuntapäällikkö kertoi, ettei sairaalahoidossa olisi yhtäkään varusmiestä adenoviruksen vuoksi. Hänen mukaansa tiedot tautitilanteesta kuitenkin tarkentuivat päivän aikana.

    Vuorisalmi kertoo, että Kainuun prikaatissa on todettu viime viikkoina kymmeniä adenovirustapauksia. Lisäksi yksittäisiä adenovirustartuntoja on ollut myös aiemmin kesän aikana, mutta tapausten määrä on nyt huomattavassa kasvussa.

    ”Viime viikon aikana todettiin 17 tapausta, kun sitä edellisellä viikolla oli kymmenen ja sitä edellisellä seitsemän”, Vuorisalmi kertoo.

    Hän ei osaa sanoa kuluvan viikon tarkkaa tapausmäärää, mutta hänen mukaansa tartuntoja on todettu taas lisää. Vuorisalmi sanoo, että joillain sairastuneilla on ollut muun muassa korkeaa kuumetta.

    Kainuun prikaatissa on kaikkiaan noin 2  500 varusmiestä. Vuorisalmi kertoo, että prikaatissa ei tiedetä, kuinka monella varusmiehellä lopulta on adenovirustartunta. Prikaatissa on testattu adenoviruksen varalta "useampi kymmenen" varusmiestä, joilla on ollut hengitystieinfektioon viittaavia oireita.

    ”Testatuista noin 85 prosentilla on ollut nimenomaan adenovirustartunta”, Vuorisalmi kertoo.

    Esimerkiksi kuluvalla viikolla varuskuntasairaalan vastaanotolla on käynyt Vuorisalmen mukaan satoja varusmiehiä hakemassa hoitoa hengitystieinfektioon viittaavien oireiden perusteella. Hän ei osaa sanoa, millä perusteella vain joillekin varusmiehille tehdään adenovirustesti.

    Keskiviikosta alkaen tartunnan saaneet on eristetty muista varusmiehistä.

    ”Peruskäytäntö on ollut, että tartunnan saaneet pyritään laittamaan omiin tupiin, mutta tänä aamuna toimintaa on tehostettu ja liikuntatiloihin rakennetaan lepo-osasto, jonne sairaat ohjataan.”

    Lisäksi varuskunnan sisätiloissa ja lomakuljetuksissa otetaan nyt käyttöön kasvomaskit.

    Vuorisalmi kertoo, että tapausten rajaamista hankaloittaa viruksen pitkä itämisaika, jonka vuoksi tartunnat eivät näy heti testeissä.

    Reservin kertausharjoitukset ja Puolustusvoimien vapaaehtoiset harjoitukset toteutetaan prikaatin tiedotteen mukaan suunnitellusti. Harjoituksiin kehotetaan saapumaan vain terveinä, ja terveystilanne kartoitetaan saavuttaessa harjoitukseen.

    Lisää aiheesta
    • Riskiryhmään kuuluville ihmisille aletaan taas elo–syyskuussa jakaa koronarokotteen tehosteannoksia. LEHTIKUVA .

      Terveydenhuolto | Koronatapausten määrä hieman nousussa, mutta taudinkuva on lieventynyt

    • Uudenmaan prikaatin Dragsvikin varuskunnassa Raaseporissa yhdeksän varusmiestä joutui veden varaan 10. lokakuuta 2023. LEHTIKUVA / Handout / Onnettomuustutkintakeskus.

      Politiikka | Raaseporin onnettomuudesta uutta tietoa: 19-vuotias varusnainen oli uupunut ennen kuin joutui veteen ja vajosi pinnan alle

    • Suomalaispoikien lukutaito on heikompi kuin OECD:ssä keskimäärin.

      Yhteiskunta | Syrjäytyneistä nuorista miehiä on kaksi kolmasosaa, asunnottomista kolme neljäsosaa, vangeista yli 90 prosenttia ‒ Finland, we have a problem!

    • Salamaniskun sattumanvaraisuus herättää kysymyksiä. Tapahtuman seuraukset voivat koetella myös mielenterveyttä. Arkistokuva.

      Radio ja TV | Salama, joka muutti varusmiesten elämän

    Artikkelin aiheet
    adenovirus
    Kainuun prikaati
    Kainuu
    varusmiehet
    sairaalahoito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle