• Ahvenanmaa tiukentaa kotikoulujen valvontaa

    Saarille on muuttanut paljon ruotsalaisia kotiopetuksen perässä, mutta äärioikeistolaisia ilmiöitä ei tunnisteta.
    Tilaajalle
    ”Useimmat perheet hoitavat kotiopetuksen hyvin, mutta pieni ryhmä ei”, opetusministeri Annika Hambrudd kertoo.
    ”Useimmat perheet hoitavat kotiopetuksen hyvin, mutta pieni ryhmä ei”, opetusministeri Annika Hambrudd kertoo. Kuva: Kjell Söderlund
    Uutiset|Politiikka
    5.6.202619:40
    Eija Mansikkamäki

    Ahvenanmaa aikoo tiukentaa kotiopetuksen valvontaa.

    ”Emme ole ajatelleet kieltää kotiopetusta. Sen sijaan siihen tulee tiukennuksia”, Ahvenanmaan maakunnan hallituksen varamaaneuvos ja opetuksesta vastaava ministeri Annika Hambrudd sanoo MT:lle.

    Muutoksia tehdään, jotta kaikki saavat tarvitsemansa opetuksen, hän kertoo.

    ”Useimmat perheet hoitavat kotiopetuksen hyvin, mutta pieni ryhmä ei. Meillä on vastuu siitä, että kaikki lapset saavat perusopetusta lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaisesti.”

    Ahvenanmaa saa päättää opetusasioista itse. Kotiopetusta ja opetussuunnitelmaa säätelevä laki uusittiin vuonna 2021, ja vuonna 2024 kotiopetuksen valvonta siirrettiin keskitetysti Maarianhaminan kaupungille. Sitä ennen valvonnasta vastasi kukin saariryhmän 16 kunnasta.

    Perheen pitää tehdä lapselle opetussuunnitelma.

    Nyt uusin tiukennus on, että valvoja tapaa lapset sekä syys- että kevätlukukaudella ja tarkistaa, että he noudattavat opetussuunnitelmaa ja käyvät määrätyt kurssit.

    Osaamista ei testata kokeilla, vaan haastattelulla ja tarkistamalla tärkeimpien asioiden osaaminen, Hambrudd kertoo.

    Perheen pitää tehdä lapselle opetussuunnitelma, mutta kotiopetukseen siirtymiselle riittää jatkossakin ilmoitus.

    Lailla aiotaan kieltää myös vaihdokset koulun ja kotiopetuksen välillä kesken lukuvuoden esimerkiksi lomamatkojen vuoksi.

    Myös taide- ja taitoaineita kuuluu opettaa opetuspaikasta riippumatta.
    Myös taide- ja taitoaineita kuuluu opettaa opetuspaikasta riippumatta. Kuva: Lari Lievonen

    Kotiopetus on kielletty Ruotsissa ja Saksassa eli siellä on koulupakko. Suomessa on vain oppivelvollisuus eli perhe voi valita lapselle koulun tai kotiopetuksen.

    Ahvenanmaalle on muuttanut perheitä Ruotsista, mutta myös muualta, Hambrudd kertoo.

    ”Käsitykseni on, että moni on pettynyt Ruotsin koululaitokseen eikä ole saanut esimerkiksi riittävästi tukea lapselleen. Ja koska siellä on koulupakko ja Suomessa ei, he tulevat tänne.”

    Hambruddin mukaan osa lapsista aloittaa opintien kotona ja siirtyy tavalliseen kouluun etenkin yläasteikäisenä.

    Kiinnostava tapaus on ruotsalaisia houkutellut Sottungan kunta. Sen koulussa on ollut välillä yksi oppilas, vuonna 2025 ei yhtään, tänä keväänä yhdeksän. Enemmistö lapsista käykin tavallista koulua eli ei ole kotiopetuksessa.

    Suojelupoliisi sanoi maaliskuussa, että kotiopetus uhkaa kansallista turvallisuutta.

    Ahvenanmaan kotiopetus on noussut otsikoihin, koska kotiopetuksessa olevien lasten määrä on kymmenkertaistunut 15 vuodessa ja kotiopetuksen on kerrottu houkutelleen Ahvenanmaalle myös uusnatseja.

    Myös Suojelupoliisin mukaan osa perheistä ajattelee äärioikeistolaisesti.

    Supo sanoi Kansallisen turvallisuuden katsauksessaan maaliskuussa, että kotiopetus uhkaa kansallista turvallisuutta. Etenkin huono-osaisilla alueilla epäluottamus yhteiskuntaa kohtaan voi synnyttää epävirallisia rakenteita, kuten kotiopetuskouluja. Niitä on vaikea valvoa, ja ne voivat edistää eriytymistä ja äärivaikuttamista lapsiin ja nuoriin.

    Supoa huolestuttaa, että kotiopetuksessa olevien lasten määrän on kolminkertaistunut vuodesta 2018 ja että epäviralliset kotiopetuskoulut sallitaan lailla.

    Opetusministeri Anders Adlercreutzin (r.) mukaan Suomi ei ole kuitenkaan kieltämässä kotiopetusta.

    ”En koe, että nämä perheet olisivat turvallisuusuhka.”

    Marine Holm-Johansson

    Hambrudd ja maaherra Marine Holm-Johansson eivät jaa Supon huolia Ahvenanmaalle muuttaneista perheistä.

    ”En koe, että nämä perheet olisivat turvallisuusuhka. Usein tänne siirtävät kirjansa vain äiti ja lapset”, Holm kertoo MT:lle sähköpostitse.

    Ahvenanmaalla perusopetuksen piirissä on kaikkiaan 3 000 oppilasta ja kotiopetuksessa noin 110.

    Manner-Suomessa kotiopetuksessa on vajaa tuhat oppilasta, kun kaikkiaan esiopetuksessa on noin 48 000 ja perusopetuksessa 537 000 oppilasta.

    Manner-Suomessa kotiopetukseen ei vaadita opetussuunnitelmaa eikä valvonnasta säädetä laissa, vaan valvontavastuu on kotikunnalla.

    Oppivelvollisuus Ahvenanmaalla päättyy yläasteen loppuun, manner-Suomessa toisen asteen lopussa.

    Lisää aiheesta
    • Koulussa opitaan toimimaan ikätovereiden kanssa, sanoo koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo Opetusalan ammattijärjestö OAJ:sta. Vuorenmäen koulu Kirkkonummella yhdistää elokuussa Veikkolan koulun kanssa. Kuva on vuodelta 2014.

      Koulutus | Kotiopetuksen suosio kasvaa – tällaisille lapsille se ei missään nimessä sovi

    • Ahvenanmaalle on muuttanut ruotsalaisia, jotka haluavat lapsensa kotiopetukseen. Kuvituskuva.

      Politiikka | ”Olen saanut huolestuttavaa tietoa Ahvenanmaalta”, kertoo kansanedustaja kotiopetuksesta

      Tilaajalle
    • Vahtimestari Johan Liljeblad nostaa lippua salkoon lagting- eli maakuntapäivätalolla.

      Politiikka | Turvallisuus on Ahvenanmaalla nyt kuuma peruna – demilitarisoinnista pidetään silti kiinni

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kotiopetus
    Ahvenanmaa
    oppivelvollisuus
    valvonta
    Suojelupoliisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa