• ”Olen saanut huolestuttavaa tietoa Ahvenanmaalta”, kertoo kansanedustaja kotiopetuksesta

    Pitkät ja kohtuuttomat koulumatkat ovat perusteltu syy väliaikaiseen kotiopetukseen, sanoo kansanedustaja Milla Lahdenperä.
    Tilaajalle
    Ahvenanmaalle on muuttanut ruotsalaisia, jotka haluavat lapsensa kotiopetukseen. Kuvituskuva.
    Ahvenanmaalle on muuttanut ruotsalaisia, jotka haluavat lapsensa kotiopetukseen. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Politiikka
    8.2.202616:45
    Paula Liesmäki

    Kotiopetukseen jäämisen kynnystä voisi kansanedustaja Markku Siposen (kesk.) mukaan nostaa nykyisestä.

    ”Voisiko tätä viedä Ruotsin malliin suuntaan siten, että tarvitaan erityisen painava syy kotikouluun?” ehdottaa Siponen.

    Maaseudun Tulevaisuus kysyi eduskunnan sivistysvaliokunnan jäseniltä kotiopetuksesta. Nyt kotiopetukseen jäämiseen riittää Suomessa huoltajan ilmoitus.

    Pia Lohikoski (vas.) ei kannata tätä mallia. ”Harvalla vanhemmalla on aikaresursseja ja pedagogista osaamista toimia itse opettajana. Puhumattakaan syntyvistä ongelmista, jos opetussuunnitelmaa ei noudateta.”

    Pia Hiltusesta (sd.) kotiopetuksen kriteerejä pitää pohtia entistä tarkemmin.

    ”Usein päätös tehdään huoltajan tahdon perusteella, ei lapsen.”

    Oskari Valtola

    Kotiopetuksen valvonta pohdituttaa valiokunnan puheenjohtaja Tuula Haataista (sd.).

    Valvonnan pitäisi Oskari Valtolan (kok.) mukaan olla vahvempaa ja yhtenäisempää ja lapsen oma mielipide tulisi huomioida vahvemmin.

    ”Usein päätös tehdään huoltajan tahdon perusteella, ei lapsen.”

    Myös oppilaiden arviointi kotiopetuksessa on monen huolenaiheena. ”Jos huoltaja ei halua lapselle arvosanoja ja todistusta, hänen osaamistaan peruskoulun päätyttyä ei voida arvioida”, sanoo Eeva-Johanna Eloranta (sd.).

    Inka Hopsusta (vihr.) olisi hyvä tarkastella, kuinka hyvin kotiopetuksessa nyt seurataan oppimisen etenemistä ja tavataan säännöllisesti koulutettua opettajaa.

    ”Kiusaamistapauksissa asiat pitää ehdottomasti ratkaista muuten kuin kotiin jäämällä.”

    Pia Hiltunen

    Huoltajilta kotiopetus vaatii resursseja.

    ”Kotiopetus ei voi olla eristäytymistä tai sitä, että lapsen tai nuoren tahdosta jäädään kotiin oppimaan. Vastuu on huoltajilla”, painottaa Jaana Strandman (ps.).

    Kaikki huoltajat eivät ole tuota vastuuta kantaneet. Kotiopetusmahdollisuutta on käytetty myös lomailuun.

    ”Vaikka huoltaja voi tehdä etätöitä lomakohteesta, lapselle parin kuukauden lomaa koulusta ei voida myöntää. Koronan jälkeen kouluilta alkoi tulla viestiä, että lapsia oli ensin otettu kotiopetukseen ja palautettu kouluun muutaman kuukauden päästä”, kertoo Eloranta.

    Homekoulu on monesta perusteltu syy kotiopetukseen jäämiselle.

    Voiko kotiopetukseen jäädä koulukiusaamisen takia?

    Milla Lahdenperästä (kok.) kyllä, väliaikaisesti. Myös Laura Huhtasaaren (ps.) mukaan kotikoulu voi tarjota turvallisen oppimisympäristön, jos koulussa esiintyy kiusaamista, jota ei saada katkaistua.

    Eri linjoilla on Hiltunen. ”Kiusaamistapauksissa asiat pitää ehdottomasti ratkaista muuten kuin kotiin jäämällä, enkä usko mielenterveyshaasteidenkaan ratkeavan kotiopetuksella.”

    Homekoulu on monesta perusteltu syy kotiopetukseen jäämiselle, Lahdenperän ja Valtolan mukaan myös pitkät koulumatkat.

    Kotiopetusmahdollisuutta on käytetty myös lomailuun.

    Kotiopetusta voi Valtolan mukaan äärimmillään käyttää ideologiseen eristämiseen, koulupelkojen välttelyyn ilman tukea tai peittämään laiminlyöntiä.

    Suomessa pitää Hopsun mukaan seurata nykyistä vahvemmin kotiopetuksen suhdetta radikalisoitumiseen.

    Sandra Bergqvist (r.) kertoo saaneensa huolestuttavaa tietoa Ahvenanmaalta.

    ”Siellä näyttää olevan viitteitä siitä, että henkilöitä, joilla on äärimmäisiä arvoja ja näkemyksiä, muuttaa Ahvenanmaalle voidakseen järjestää lapsilleen kotiopetusta.”

    Erityisesti islamistisiin tarkoitusperiin liittyvä kotiopetus tai niin sanotut ”kotiopetuskoulut” muodostavat Ari Koposen (ps.) mukaan selkeän riskin. Kotikoulumahdollisuutta ei hänestä ole kuitenkaan syytä viedä kokonaan pois.

    ”Ei ole näyttöä siitä, että kotikoulussa opiskelleet lapset oppisivat heikommin.”

    Laura Huhtasaari

    Kotiopetus saa myös kiitosta. Valtolan mukaan parhaimmillaan se voi olla todella hyvä ratkaisu esimerkiksi motivaation palauttamisessa oppimiseen.

    ”Kokemusten perusteella kotikoulu voi tuottaa hyviä oppimistuloksia, eikä ole näyttöä siitä, että kotikoulussa opiskelleet lapset oppisivat heikommin”, mainitsee Huhtasaari.

    Lisää aiheesta
    • Minerva, 6, käy esikoulua ja Vihtori Valtonen, 8, on kotiopetuksessa.

      Koulutus | Oppi tulee kotoa

      Tilaajalle
    • Perusopetuslain mukaan opetuksen järjestämisluvan voidaan myöntää hakijalle, jolla on ammatilliset ja taloudelliset edellytykset järjestää opetusta. Lisäksi edellytetään koulutustarvetta.

      Koulutus | Suomessa toimii useita epävirallisia kouluja – Suojelupoliisia kiinnostavat yhteydet kansallisen turvallisuuden uhkiin

      Tilaajalle
    • Koulussa opitaan toimimaan ikätovereiden kanssa, sanoo koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo Opetusalan ammattijärjestö OAJ:sta. Vuorenmäen koulu Kirkkonummella yhdistää elokuussa Veikkolan koulun kanssa. Kuva on vuodelta 2014.

      Koulutus | Kotiopetuksen suosio kasvaa – tällaisille lapsille se ei missään nimessä sovi

    Artikkelin aiheet
    kotiopetus
    Ahvenanmaa
    eduskunta
    Milla Lahdenperä
    koulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa