Ilomantsilainen eräyrittäjä vie turisteja suolle lätöstelemään – soille etsitään luontoarvoja kohentavaa käyttöä EU-varoin

Savukiehkurat kohoavat aitauksen sisältä. Vanhan kunnon lehmisavun, tai tässä tapauksessa ”koirisavun”, turvin Nalle on kiivennyt koppinsa katolle pötköttelemään.

Hyttyset eivät pääse paksun turkin läpi imemään, kun taas mäkäräiset pystyvät ajamaan koirankin hulluuteen.

Aloittelevalla matkailuyrittäjällä Susanna Kinnusella on Ilomantsin Möhkön kylässä kuusi laikaa, jotka pystyvät vetämään potkukelkkaa perässään. Siten turistit pääsevät talvella viilettämään järven jäällä ja soilla.

Tarkoitus on suunnata soille samoilemaan myös muina vuodenaikoina. Eräoppaaksi kouluttautunut Kinnunen on jo vienyt suolle jokusen ryhmän. Asiakkaiden reaktioita ja rentoutumista on ilo seurata.

”Eräs ryhmäläinen lätösteli rahkasammalta ensin käsillään. Pian hän otti kengät pois ja hyppeli avosuolla aivan haltioissaan”, Kinnunen kuvailee.

Laika-koirat voivat vetää talvella erikoisvalmisteisia potkukelkkoja. Etualalla häärää Ilo-noutaja, joka työskentelee Susanna Kinnusen kanssa sosiaalialalla.  Kuva: Jarno Artika

Suon äärevässä ympäristössä vuodenajat korostuvat.

Lumettomaan aikaan on värikästä ja kesällä turhankin paljon vilskettä eli paarmoja ja itikoita, vaikkakaan ei suolla aina joudu syötiksi. Se on hieman tuuristakin kiinni.

Kinnunen kertoo, että talvella läheisellä suolla saa oleilla korpin kanssa kahdestaan ja ihastella kuuraisia männynkäppyröitä.

Vanha kansa puhuu soilla nähdyistä virva- ja aarnitulista, joiden äärellä haltijat vartoivat aarretta. Suota on pidetty rajatilana elämän ja kuoleman välillä. Yhä suot herättävät monenlaisia tunteita, kenties pelkojakin.

”Suonsilmään humpsahtaminen voi olla aiheellinenkin pelko. Kokemattomalle on turvallisempaa lähteä opastetulle retkelle”, Kinnunen toteaa ja toivoo, että hänen avullaan ihmiset oppivat liikkumaan soilla yksinkin ja etsimään hyviä lakkapaikkoja, joiden sijainti kulkee usein perimätietona.

Palauttava kävelylenkki pehmeällä suolla tekee hyvää niin huippu-urheilijalle kuin sohvaperunallekin.

Kinnusen retkillä asiakkaat pääsevät myös nauttimaan villiyrttiherkuista. Viimeksi Patvinsuolla maisteltiin luonnonyrttiteetä, nokkoslettuja, voikukkasiirappia ja villivadelmahilloa.

Alkumatkasta Kinnunen kertoo retkeilijöille kasveista ja lakan kypsymisestä, mutta sen jälkeen tallustellaan luonnonääniä kuunnellen ja tuoksuja nuuskien.

”Haaveeni on laittaa ihmisiä pötköttämään retkipatjoille suolammen äärelle keväällä, jolloin ei ole vielä hyönteisiä kiusaamassa.”

Kehitysvammaisten asumisyksikössä työskentelevälle Kinnuselle on sydämenasia, että myös liikuntaesteiset ihmiset pääsevät ulos nuuskimaan kesää ja aistimaan tuulta.

Susanna Kinnunen on ottanut tatuointeja suolla kohtaamistaan eläimistä. Korppi on tärkeä voimaeläin.  Kuva: Jarno Artika

Pohjois-Karjalassa on mitattu kaloista varsin korkeita elohopeapitoisuuksia ja monin paikoin niiden syöntiä kehotetaan rajoittamaan.

Raskasmetalleja liukenee happamilta turvemailta, joista ne kulkeutuvat ojia pitkin vesistöihin.

Ammattikalastajan vaimona Kinnunen toivoo, että vanhoja suo-ojia ei kaivettaisi enää auki, eikä kunta myöntäisi herkästi turpeennostolupia.

Ilomantsissa sijaitsevan Neovan aktiivihiilitehtaan tähtäimessä on Patrikkasuo, jonka möyrimisestä vapautuvat ravinteet ja raskasmetallit valuisivat lähijärviin.

”Luonnon arvo pitäisi nähdä sellaisenaan, eikä talouskäyttöön valjastettuna. Menetettyjä luontoarvoja kun ei saada enää takaisin.”

Susanna Kinnunen kuvaa usein soilla. Tässä kuvassa hän poseeraa Ilo-koiran kanssa. Marjastus on Kinnusella verissä. ”Se hulluus tosiaan periytyy. Pian pääsee taas juoksentelemaan lakkasangon kanssa”, hän iloitsee.  Kuva: Susanna Kinnunen

Turpeen energiakäytön hiipuessa Ilomantsissa etsitään muita keinoja ammentaa soista elantoa heikentämättä niiden luontoarvoja.

Matkailu- ja kulttuurikäytön ohella kosteikoita voidaan viljellä ja suoluontoa ennallistaa. Työtä tekee jo osuuskunta Lumimuutos, joka kerää rahoitusta yrityksiltä.

Luvassa on myös suoaiheinen näytelmä.

”Tarkoitus on kutsua kaikki alueen soiden kanssa tekemisissä olevat ihmiset, kuten maanomistajat, vapaa-ajan asukkaat ja metsäkoneyrittäjät, yhteen keskustelemaan erilaisista suonkäyttömahdollisuuksista”, kertoo Suo 2.0 -hankkeen vetäjä, Suomen Luontopaneelin jäsen Simo Häyrynen Itä-Suomen yliopistosta.

Hanketta rahoittavat EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahasto ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto.

Maaseudun Sivistysliiton Vaara-Karjalan kulttuuriyhdistyksen kautta hanke tarjoaa alueen yrittäjien käyttöön palvelumuotoilijan, jonka avulla Susanna Kinnunenkin aikoo tuotteistaa eräpalveluitaan ja rakentaa yhteistyötä muiden yrittäjien kanssa.

Läheisen Patalammen suon näkymiä.  Kuva: Jarno Artika