

Halsualainen Esa Ruuska esittelee aiheestakin ylpeänä viime vuonna valmistunutta 25 hehtaarin suuruista Kytöturpeen kosteikkoa, joka tehtiin hänen entiselle turvetuotantoalueelleen.
”Kosteikossa on useita saaria ja niemekkeitä ja kasvillisuus on jo vallannut osin alueen. Vesilinnutkin ovat löytäneet tänne”, hän sanoo tyytyväisenä.
Suolta on nostettu turvetta 13 vuotta myyntiin. Nosto loppui kolme vuotta sitten, kun turpeen kysyntä romahti päästöoikeuksien hinnan noustua. Suon käyttöikä tuli muutenkin vastaan, joten Ruuska joutui pohtimaan alueen jatkokäyttöä ja -kunnostusta.
”Aurinkovoimala todettiin kannattamattomaksi, koska näin pienelle alueelle ei ollut järkevää vetää sähkölinjoja. Muita vaihtoehtoja olivat metsittäminen kuuselle tai koivulle, ottaminen viljelymaaksi tai tehdä kosteikko.”
”Metsämiehenä ykkösvaihtoehto oli linnuille kosteikko, jota alettiin suunnitella ja rakentaa heti kun viimeiset turpeet oli viety pari vuotta sitten”, Ruuska kertaa.
”Metsämiehenä ykkösvaihtoehto oli linnuille kosteikko, jota alettiin suunnitella ja rakentaa heti kun viimeiset turpeet oli viety pari vuotta sitten.” Esa Ruuska
Suunnitelman laati Kosteikkomaailman Juha Siekkinen. Hankkeen kustannuksiin saatiin ely-keskuksen myöntämä täysi eli sadan prosentin avustus maatalouden ei-tuotannollisena investointitukena.
Ruuska laskee, että kokonaiskustannukset olivat lähemmäs 60 000 euroa. Yksin polttoainetta kului kosteikon rakentamiseen 6 000 litraa.
Jatkossa kosteikkoa kiertävien ranta- ja reuna-alueiden hoitoa tehdään suunnitelmien mukaan muun muassa heinittämällä ne, mutta vedenpintaa ei ole enää tarvetta nostaa. Kosteikko pidättää kiintoainesta Halsuanjärveen laskevista vesistä kaikkiaan 186 hehtaarin valuma-alueelta.

Kosteikon reunoilla on mielenkiintoinen yksityiskohta: pari turvekumpua. Ne Ruuska teki lintujen tarkkailua varten perinteisten puisten lintutornien sijaan.
”Kummuilta ei kukaan pääse putoamaan, jolloin vastuista ei tarvitse alkaa kiistelemään tornin pettäessä. Kummulta yltää kuitenkin hyvin kuvaamaan”, hän naurahtaa.
Jatkossa Ruuska aikoo yhdessä poikansa Juhan kanssa muuttaa omalla kustannuksellaan kosteikoksi vielä kolmen hehtaarin lisäalueen. Isoa kosteikkoa suunnitellessa siitä luovuttiin siinä luulossa, ettei vesi nouse sinne, mutta toisin kävi.
Kytöturpeen kosteikko voitti viime vuonna Maa- ja kotitalousnaisten Keski-Pohjanmaan vuoden maisemateko-palkinnon. Kilpailu on osa järjestön kolmevuotista Luontotekoja-kampanjaa.
Kosteikko on yksi esimerkki lopetettujen turvetuotantoalueiden jatkokäyttömahdollisuuksista. Jatkokäytöllä on merkitystä turvealueen maanomistajan taloudelle sekä vaikutuksia myös ympäristöön ja ilmastoon.
Ratkaisuja etsitäänkin nyt ahkerasti valtakunnallisilla ja alueellisilla hankkeilla. Yksi jälkimmäisistä on syksyllä käynnistynyt Turvetuotantoalueet kestävään käyttöön -hanke (TURKE), jossa selvitetään lopetettavien turvesoiden soveltuvuutta erilaisiin jatkokäyttömuotoihin Keski-Pohjanmaalla.
Ennallistamisen tavoitteena on palauttaa suo lähelle ennen ojitusta vallinnutta tilaa.
Turvetuotannosta poistuneita suonpohjia on pääasiassa metsitetty, otettu maatalouskäyttöön tai rakennettu kosteikoiksi. Metsitys ja kosteikkojen rakentaminen ovat vesistö- ja ilmastovaikutuksiltaan suotuisia ja ne lisäävät luonnon monimuotoisuutta.
Suonpohjan ennallistamista suoekosysteemiksi pidetään pitkällä aikavälillä ympäristön kannalta parhaana vaihtoehtona. Nyt ennallistamiseen voi saada tukea Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF).
Ennallistamisen tavoitteena on palauttaa suo lähelle ennen ojitusta vallinnutta tilaa. Ennallistettaville alueille voidaan perustaa myös kosteikkoja ja vesialueita, jos suon luontaiset ominaisuudet ovat niille sopivat.
JTF-rahoitusta voi saada turvetuotannosta poistuvien suonpohjien ennallistamiseen sekä siihen liittyviin selvityksiin ja pilotointiin.
Entinen turvetuotantoalue, jolta nostettu turvetta myyntiin 13 vuotta
Kosteikon pinta-ala 25 hehtaaria, valuma-alue 186 hehtaaria
Rakentamiskustannukset noin 60 000 euroa
Kustannuksiin saatiin sadan prosentin avustus maatalouden ei-tuotannollisena investointitukena
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
