• Lukijalta: Yksityistiet takaavat huoltovarmuuden – vaikeasta taloustilanteesta huolimatta ne ovat väärä säästökohde

    Tienpito on Suomessa vähitellen siirtynyt valtiolta kunnille ja lopulta kunnilta yksityisille maanomistajille, muistuttaa kansanedustaja Jouni Ovaska. ”Yksityistieavustusten alentaminen vaikuttaa heikentävästi yksityistieverkon kuntoon ja nostaa tiekuntien menoja.”
    Suomessa on yksityisteitä noin 370 000 kilometriä. Kuvituskuva.
    Suomessa on yksityisteitä noin 370 000 kilometriä. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Liikenne
    14.4.202420:30
    Lukijalta
    Jouni Ovaska

    Edellinen hallitus lisäsi huoltovarmuuden ja kotimaisen puun saatavuuden varmistamiseksi yksityisteiden valtionavustuksia merkittävästi vuoden 2023 alussa.

    Nykyinen hallitus kuitenkin leikkasi jo kuluvana vuonna osan yksityistieavustuksista. Parhaillaan hallitus valmistelee uusia leikkauslistoja.

    Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa pitää säästää, mutta kohde on nyt väärä. Yksityistieavustuksissa puhutaan miljoonista ei miljardeista euroista, ja haitat ovat näissä säästöissä paljon hyötyjä suuremmat.

    Tienpito on Suomessa vähitellen siirtynyt valtiolta kunnille ja lopulta kunnilta yksityisille maanomistajille.

    Yksityisteiden tiekunnat ylläpitävät ja hoitavat tiensä. Ely-keskusten myöntämät avustukset ovat olleet tärkeä apu korjaushankkeisiin. Yksityisteiden varrella asuvat maksavat kiinteistöveroja saamatta juuri mitään muuta vastinetta.

    Suomessa on yksityisteitä noin 370 000 kilometriä. Yksityisteiden varsilla on arviolta noin 30 000 yritystä, 40 000 maatilayritystä, 250 000 omakotitaloa ja 190 000 kesämökkiä sekä suuri määrä metsätilojen palstoja.

    Yksityistiet ovat osa liikennejärjestelmän kokonaisuutta, mikä huomioitiin muun muassa 12 vuodeksi laadittavassa valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa vuosille 2021–2032.

    Yksityistieavustusten alentaminen vaikuttaa heikentävästi yksityistieverkon kuntoon ja nostaa tiekuntien menoja.

    Hallitus on toiminnallaan paitsi heikentämässä huoltovarmuuden kannalta kriittistä infrastruktuuria myös maksattamassa tiekuntien osakkailla valtiovallan keskeistä velvollisuutta vahvistaa ja ylläpitää koko Suomen huolto- ja toimintavarmuudelle tärkeitä yksityisteitä.

    Suomi kykeni hoitamaan tiensä paremmin, kun bruttokansantuote oli heikompi ja varallisuus vähäisempää. Toivoisin, että hallitus kääntäisi katseensa myös maaseudun puoleen eikä haaveilisi vain Turun tunnin junista.

    Jouni Ovaska
    liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja
    kansanedustaja (kesk.)
    Lisää aiheesta
    • Yksityisteiden merkitys on keskeinen huoltovarmuuden turvaamisessa ja muun muassa puukuljetusten sujumisessa.

      Liikenne | Tieverkosta huolehdittava koko maassa tasapuolisesti

    • ”Kunnat huolehtivat omasta infrastaan ja valtio omastaan”, sanoo Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen.

      Rakentaminen | Valtio vyöryttää nyt kunnille oman infrastruktuurinsa kustannuksia – ”Olemme erittäin huolissamme”, sanoo Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen

      Tilaajalle
    • Suomen päätieverkosta on huonokuntoista 13 prosenttia. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.

      Liikenne | Huono kunto, kapeus ja ohituskaistojen puute vaikeuttavat liikennöintiä monilla teillä, ilmenee elinkeinoelämän järjestöjen selvityksestä

    • Monella tiellä on nykyisin jo ympärivuotinen kelirikko.

      Liikenne | Teiden surkeasta kunnosta tuli ikuisuuskysymys

    • Valtiontalouden tarkastusvirasto ihmettelee, miksi valtio on tukenut samaan aikaan sekä metsäojien kunnostusta että niiden tukkimista.

      Metsäpolitiikka | Valtion tarkastusvirasto ihmettelee, miksi kannattavaa metsätaloutta tuetaan

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin