• MT:ssä liian vähän karkki- ja jalkapallojuttuja — Lapset mukaan töihin -päivä toi toimitukselle kehitysehdotuksia

    Lapsen oikeuksien viikon perjantaina vietetään Lapset mukaan töihin -päivää.
    Uutiset|Perhe
    24.11.202318:00
    Tuulikki Viilo
    Lisää aiheesta
    • Jussi Poutanen valmentaa Parikkalan Urheilijoiden jalkapallojunioreita. ”Kaikkein tärkeintä on kannustaa”, hän kertoo. Viiden lapsen isä on päivätyökseen rajavartija.

      Perhe | Viiden lapsen isä tietää, kuinka arkiliikunnan kynnys laitetaan matalalle – ”Lasten kanssa leikitään uuninympäryshippaa”

      Tilaajalle
    • Valmistuttuaan Eeva Puromies opetti aluksi isossa Porvoon keskuskoulussa seitsemän vuotta, mutta on nyt ollut pienessä Epoon kyläkoulussa jo kohta saman ajan.

      Koulutus | Maaseudun kyläkouluilla on opettajan mukaan yksi suuri vahvuus – lapsilla ei ole paineita esittää aikuisempaa kuin he ovat

    • Vesipula on pahinta Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Lapset täyttivät vesikanistereita Jalalabadissa Afganistanissa. LEHTIKUVA/AFP.

      Ilmastonmuutos | Unicef: Maailman lapsista joka kolmas asuu alueella, joka kärsii vakavasta vesipulasta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle