Maaseudun kyläkouluilla on opettajan mukaan yksi suuri vahvuus – lapsilla ei ole paineita esittää aikuisempaa kuin he ovat

Koulupäivä on päättynyt, mutta porvoolaisen Epoon koulun pihalla käy vilske, kun eri ikäiset tytöt ja pojat pelaavat jalkapalloa. Ei ole kiire minnekään.

Opettaja Eeva Puromies, 50, katsoo lapsia hymyillen. Hän tuntee heidät kaikki, sillä hän on opettanut heitä, kun he ovat aloittaneet koulutaipaleensa.

Puromies haluaa opettaa juuri ykkös-kakkosia, sillä hänestä se on ainutlaatuinen vaihe. Lapsen elämässä tapahtuu suuria asioita, kun hän oppii lukemaan ja laskemaan.

”On hienoa olla just tässä kohtaa lasten elämässä. Oppilaat pitävät ekaluokan opettajaa lähes jumalana ja äitinä ja sanovat kotonakin, että ’ope on sanonut, että näin tehdään’”, Puromies naurahtaa.

Puromies on käynyt pitkän tien opettajaksi. Opiskelu kesti kolmetoista vuotta. Helsingissä ilmaisutaidon lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut tyttö teki nuorena Porvoossa koulunkäynnin ohjaajan töitä ja tajusi silloin, että koulumaailma sopii hänelle.

Rehtori kannusti Puromiestä hakeutumaan opettajaksi. Siitä hänelle tuli usko, että kannattaa opiskella ja että hän sopii alalle. ”Se kannustus oli hirvittävän tärkeää.”

Opettajan työssä Puromiestä kiehtoo, miten luova ja vastuullinen ammatti on. On itsestä kiinni, millaisia työpäivät ovat, niihin pystyy vaikuttamaan.

Valmistuttuaan Puromies opetti aluksi isossa Porvoon keskuskoulussa seitsemän vuotta, mutta on nyt ollut pienessä Epoon kyläkoulussa jo kohta saman ajan. ”Enkä vaihtaisi takaisin.”

Kyläkouluja on Porvoossakin lakkautettu useita, mutta Epoo on vielä sinnitellyt. Tulevaisuus on turvattu nykyisen valtuustokauden loppuun, mutta jatkosta ei ole varmuutta. Kuva: Sanne Katainen

Epoon koulussa on tänä lukuvuonna 27 oppilasta ja kolme opettajaa. Takana on monta taistelua koulun olemassaolosta, sillä oppilasmäärä on pienentynyt, vaikka koulun oppilaaksiottoalue on Porvoon suurin, viitisentoista kylää. Pisimmät koulumatkat ovat Pellingin saaresta lossin takaa tulevilla oppilailla.

Kyläkouluja on Porvoossakin lakkautettu useita, mutta Epoo on vielä sinnitellyt. Tulevaisuus on turvattu nykyisen valtuustokauden loppuun, mutta jatkosta ei ole varmuutta.

Epoon koulun sulkeminen olisi Puromiehestä todella sääli. Hän on nähnyt erot ison ja pienen koulun välillä ja tunnistaa nykyään maaseudun pienen koulun vahvuudet.

”Täällä maalla lapsuus kestää pitempään, ihan selkeästi. Lapsilla ei ole paineita esittää aikuisempaa kuin he ovat, eikä lapsen tarvitse kuulua tiukasti oman ikäistensä viiteryhmään, koska eri ikäiset toimivat keskenään. Ikätovereita on vähemmän, joten pitää hyväksyä toiset, kun ei voi valikoida.”

Puromiehen omassa ykkös-kakkosluokassa on tänä vuonna vain kolme oppilasta. Liikunta ja taito- ja taideaineet pidetään yhdessä kolmos-nelosten kanssa, että pystytään esimerkiksi pelaamaan. ”Siinäkin täytyy huomioida toisten erilaisuutta. Pitää huolta, että pienetkin oppivat pelaamaan, ei voi pelata niin tosissaan.”

Kyläkouluja kritisoidaan usein siitä, että oppilailla ei ole mahdollisuutta valinnaisaineisiin. Puromies huomauttaa, että kyläkoululla on niiden sijaan mahdollisuus moneen muuhun. Hän kertoo esimerkin.

Koulun lähimetsä oli muutama vuosi sitten huonossa kunnossa, yhtä risukkoa. Rehtori antoi oppilaille sahat välituntikäyttöön, ja niin alkoi syntyä majoja. ”Ei ollut iästä kiinni, kuka rakensi. Täällä voi innostua sellaisista asioista, jotka kaupunkiympäristössä saatettaisiin kokea lapsellisiksi, kuten majoista.”

Tänä syksynä koululla järjestettiin yökoulu. Sitä varten oli harjoiteltu tulitikun sytyttämistä ja kaikki olivat vuolleet oman tuohuksensa. Illalla jokainen sai sytyttää oman nuotionsa ja pimeän tullen näkymä kuvattiin dronella. Halukkaat saivat yöpyä teltoissa.

”Opetellaan siis retkitaitoja. Meillä on myös koulukoira Tuisku, ja kotieläinpihan eläimet ovat käyneet koululla vierailulla vanhempainyhdistyksen kustantamana”, Puromies luettelee.

Pienen ja ison koulun iso ero on Puromiehen mielestä siinä, että opettajalla on aikaa yksilöille.

”Kun tulee tunteita – niitä tulee joka päivä niin opettajalle kuin lapselle – niiden ääreen pysähdytään. Mietitään, kuinka me tästä selvitään, mitä me muut voimme tehdä, tarvitseeko lapsi rauhaa vai lohdutusta. On hieno asia, että pienessä koulussa on aikaa pohtia tällaisia asioita. Isossa koulussa ope on joukkojen johtaja, hänen pitää saada iso ryhmä toimimaan kitkattomasti, että missään voi edetä.”

Kyläkouluja kritisoidaan usein siitä, että oppilailla ei ole mahdollisuutta valinnaisaineisiin. Eeva Puromies huomauttaa, että kyläkoululla on niiden sijaan mahdollisuus moneen muuhun. Kuva: Sanne Katainen

Kouluväkivallasta on tänä syksynä uutisoitu moneen otteeseen. Puromies ei usko, että väkivalta kouluissa olisi lisääntynyt. ”Aina on ollut lapsia ja nuoria, jotka voivat niin pahoin, että syntyy väkivaltaa. Joskus 1950-luvulla oli jengitappeluita ja puukko taskussa monella. Nykyisin some-aikana kaikki tulee heti esiin ja tapahtumista uutisoidaan.”

Älylaitteiden käyttö on toinen koulumaailmaa puhuttava aihe. Epoon koulussa älylaitteista ei Puromiehen mukaan ole ongelmaa. Wilmassa on vanhemmille kysymys, saako lapsi käyttää älylaitteita välitunnilla.

”Vaikka jollain olisi lupa, niin ei hän käytä, koska muutkaan eivät käytä. Rehtorimme on kuvannut videon, jota hän näyttää vanhemmille: on välitunti, jolla ei ole kännyköitä, ja toinen, kun saa olla kännykät. Ensimmäisessä kaikki pelaavat futista yhdessä, toisessa jokainen seisoo hartiat kyyryssä yksin eri puolilla pihaa.”

Koulussa saa kyllä ladata kännykkää ja soittaa vanhemmalle luvan kanssa. Kännykkää käytetään joskus myös oppimisen apuna. ”Eikä maailma siihen kaadu, jos joku vilkaisee kännyä välitunnilla. On aikuisellekin kova paikka olla koko päivä katsomatta puhelinta.”

Kouluväkivallasta on tänä syksynä uutisoitu moneen otteeseen. Puromies ei usko, että väkivalta kouluissa olisi lisääntynyt. Kuva: Sanne Katainen

Mikä on parasta opettajan ammatissa?

”Kesälomat!”, Puromies nauraa, mutta selventää sitten, että palkka ei ole kummoinen, mutta se on suhteutettu siihen, että vapaat ovat pitemmät.

”Työ on hektistä, mutta tykkään siitä, että rutistetaan ja sitten taas levätään.”

Työstä saa myös palautetta. ”Muutama päivä sitten oppilaat sanoivat, että sun tunnille on niin ihana tulla. Se tuntui hyvältä. Ja jos joku asia ei onnistu, palaute tulee välittömästi.”

Hyvää on myös se, että opetussuunnitelmaa voi toteuttaa omalla tavallaan.

”Isänikin on opettaja. Kun historiassa oli aiheena Egypti, isä jakoi luokalle roolit, kuka oli faarao ja ketkä orjia, ja he rakensivat pulpeteista pyramidit. Niinkin voi tehdä.”

Hyvän opettajan ominaisuuksia Puromies miettii pitkään.

”Sellainen, joka tykkää itsekin oppia asioita. On kiinnostunut siitä, miksi lapsi toimii niin kuin toimii, ja ottaa selvää, miten voisi opettajana tukea lasta kasvussa ja oppimisessa. Alakoulun opettaja on tosi isosti myös kasvattaja.”

Viisikymppisenä Puromies on edelleen innostunut ammatistaan.

”Koulunkäynnin ohjaajana ei koskaan harmittanut lähteä aamuisin töihin. Sama fiilis on edelleen. Jokainen päivä on erilainen.”

Eläkkeelle pääsyä Puromies ei odota, vaikka on selkäleikkauksen jälkeen oppinut pitämään rauhallisista asioista, kuten metsässä liikkumisesta.

”Se vähän mietityttää, miten taivun sitomaan luistimia joskus seitsemänkymppisenä. Pienten lasten kanssa tämä on ihan fyysistäkin työtä.”

Opettaja Eeva Puromies tuntee hyvin kaikki kyläkoulunsa oppilaat. Kuva: Sanne Katainen