• Hallitus lisää korkeakoulujen aloituspaikkoja etenkin teknisillä aloilla

    Hallitus aikoo lisätä korkeakoulutuksen mahdollisuuksia opiskelijoille, jotka jäivät ilman opiskelupaikkaa.
    Tänä vuonna korkeakoulujen aloituspaikkoja tulee 810 lisää.
    Tänä vuonna korkeakoulujen aloituspaikkoja tulee 810 lisää.  Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Koulutus
    16.2.202610:05
    Anniina Jokinen

    Toiselta asteelta valmistuneille ja ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille toteutetaan kolmivuotinen opintosetelikokeilu, opetus- ja kulttuuriministeriö tiedottaa.

    Opintoseteli oikeuttaa suorittamaan korkeintaan 30 opintopisteen laajuiset opinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Seteli on voimassa kaksi vuotta.

    ”Jatkossa korkeakouluopinnot ovat mahdollisia yhä useammalle nuorelle. Opintoseteli tarjoaa yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa jääneelle nuorelle mahdollisuuden tehdä maksuttomia opintoja avoimessa korkeakouluopetuksessa. Opintoseteli on investointi nuorten tulevaisuuteen”, tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie sanoo tiedotteessa.

    Lisäksi korkeakoulujen aloituspaikkoja lisätään tänä vuonna kertaluontoisesti. Uusia paikkoja tulee 810, joista noin puolet kohdennetaan yliopistoihin ja puolet ammattikorkeakouluihin. Aloituspaikat kohdennetaan ensimmäistä tutkintoa suorittaville sekä talouskasvua tukeviin tutkintoihin, kuten ydin- ja energiatekniikan aloille.

    Opintoseteliin ehdotetaan 18,6 miljoonaa euroa vuonna 2026 ja yhteensä noin 56 miljoonaa euroa vuosina 2026–2028.

    Maksuttoman tutkintokoulutuksen rinnalle tuodaan myös mahdollisuus maksulliseen tutkintokoulutukseen avoimen korkeakoulun opintojen perusteella.

    Lisää aiheesta
    • ”Pidän arvokkaana hajautettua korkeakouluverkostoa ja elinvoiman turvaamista eri alueilla”, rehtori Tapio Määttä sanoo. ”Keskittämistä pääkaupunkiseudulle rajoittavat muun muassa asuntojen ja opetustilojen määrä.”

      Talous | Itä-Suomeen tuo parhaiten elinvoimaa monipuolinen yliopisto, sanoo rehtori Määttä

      Tilaajalle
    • Sysmän lukiossa opiskelee toistakymmentä EU:n ulkopuolelta saapunutta opiskelijaa. Kuvituskuva.

      Koulutus | Opetusministeriö on valmis romuttamaan maaseudun nuorten lukiopolun

    • Jatko-opintoihin hakematta jättäneiden uusien ylioppilaiden osuus oli viime vuonna Tilastokeskuksen mittaushistorian suurin. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Yhteiskunta | Yhä useampi ylioppilas jäi ilman opiskelupaikkaa – lähes neljännes ei edes hakenut jatko-opintoihin

    Artikkelin aiheet
    korkeakoulutus
    opintoseteli
    tekninen ala
    hallitus
    nuoret
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle