• Näillä kikoilla yritykset voivat vähentää Trumpin tullien vaikutuksia − asiantuntija kertoo

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin EU:lle asettamien tullien välttäminen siirtämällä tuotantoa Yhdysvaltoihin ei välttämättä ole paras keino yrityksille.
    Trumpin tullit kohdistuvat nimenomaan tavarakauppaan, mutta eivät palveluihin. Kuvituskuva.
    Trumpin tullit kohdistuvat nimenomaan tavarakauppaan, mutta eivät palveluihin. Kuvituskuva.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Talous
    6.8.202513:00
    Joonatan Reunanen

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin EU:lle asettamien tullien välttäminen siirtämällä tuotantoa Yhdysvaltoihin ei välttämättä ole paras keino yrityksille, Suomen Pankin vanhempi ekonomisti Sanna Kurronen toteaa blogikirjoituksessaan.

    Kurronen nostaa kirjoituksessaan esille kolme pointtia.

    Ensimmäisenä hän korostaa sitä, että tullit kohdistuvat ainoastaan tavarakauppaan, eivätkä palveluihin.

    ”Yhdysvaltain tuonnista Euroopan unionista palveluiden osuus on neljännes. Tullit siis lähtökohtaisestikin koskevat suoraan vain kolmea neljännestä EU:n viennistä Yhdysvaltoihin. Suomen osalta osuus on sitäkin pienempi, sillä peräti 43 prosenttia Suomen viennistä Yhdysvaltoihin oli vuonna 2024 palveluita”, Kurronen kirjoittaa.

    Toisena pointtina Kurronen pohtii sitä, että monikansalliset yritykset voivat hyödyntää siirtohinnoittelua, jotta tuotteiden tullattavaa hintaa voidaan alentaa.

    Siirtohinnoittelu tarkoittaa hinnoittelua samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden välisissä liiketoimissa. Käytännössä tämä tarkoittaa Kurrosen mukaan sitä, että yritys voi myydä tavaran yhdysvaltalaiselle tytäryhtiölleen mahdollisimman alhaiseen hintaan.

    Kurrosen mukaan viranomaisten on vaikea valvoa siirtohinnoittelua useista syistä.

    ”Pienempi osa esimerkiksi tuotantolaitteen hinnasta voidaan veloittaa itse koneesta ja suurempi osuus koneen asennuksesta, huollosta ja ohjelmistosta, jolloin tullien alainen osuus kokonaisuudesta jää pienemmäksi.”

    Sanna Kurronen

    Kolmantena asiana Kurronen nostaa esille sen, että vientiyritykset voivat naamioida myymiään tavaroita palveluiksi, jolloin tulleja ei tarvitse maksaa.

    ”Pienempi osa esimerkiksi tuotantolaitteen hinnasta voidaan veloittaa itse koneesta ja suurempi osuus koneen asennuksesta, huollosta ja ohjelmistosta, jolloin tullien alainen osuus kokonaisuudesta jää pienemmäksi.”

    Lisäksi Kurronen huomauttaa, että tuojat Yhdysvalloissa voivat vältellä kiinteiden tuotantovälineiden ostamista maahan.

    Esimerkiksi Suomesta viedyt suuret risteilyalukset ovat näkyneet tilastoissa Suomen vientinä Yhdysvaltoihin, mutta eivät Yhdysvaltain tuontina Suomesta.

    ”Kun risteilyaluksia ei varsinaisesti tuoda Yhdysvaltoihin, niistä ei myöskään makseta tulleja.”

    Suomen Pankki, Euro&talous-blogi: Tullit muuttavat maailmankauppaa, mutta miten?

    Lisää aiheesta
    • EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julkistivat kauppasopimuksen sunnuntaina Skotlannissa. LEHTIKUVA/AFP.

      Talous | Yhdysvallat ja EU pääsivät sopuun tulleista – 15 prosenttia on ”paras, mitä pystyimme saamaan”

    • EU:hun Yhdysvalloista tuotavan biisoninlihan kiintiötä kasvatetaan. Kuvan biisoni osallistui bruselloosirokotetutkimukseen Iowassa.

      Elintarviketeollisuus | Tullisopimus tuo EU:hun lisää USA:n biisoninlihaa ja ehkä myös lannoitteita – Suomen ruokavienti on vaakalaudalla

      Tilaajalle
    • Korkeilla tulleilla voi olla arvaamattomat vaikutukset metsäteollisuuden kauppavirtoihin.

      Talous | USA rökitti EU:n 15–0 – Suomen metsäteollisuuden vientikartta voi mennä uusiksi tullien takia

      Tilaajalle
    • Yhdysvaltain EU-maille asettamat tullit haittaavat myös metsäteollisuuden vientiä.

      Politiikka | Nöyristelemällä EU ajautuu vain Trumpin alusmaaksi − Brysselin on löydettävä jostain ryhtinsä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle