

Lääkkeiden saatavuushäiriöt ovat lisääntyneet rajusti viimeisimmän kymmenen vuoden aikana. Vuodesta 2016 lähtien saatavuushäiriöt ovat nelinkertautuneet. Käytännössä kyse on siitä, että yhä useammin apteekista ei saa sitä lääkettä, mitä sieltä on lähtenyt hakemaan.
Saatavuushäiriöt johtuvat monesta asiasta. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean yksikön päällikkö Timo Mauriala muistuttaa, että jos häiriöt johtuisivat jostain yksittäisestä asiasta, ne olisi luultavasti jo korjattu.
Yksi syy lääkkeiden saatavuusongelmien taustalla on se, että niiden tuotanto on keskittynyt. Joidenkin lääkkeiden tai niiden raaka-aineiden valmistus on keskittynyt maailmanlaajuisesti vain muutamalle yhtiölle tai joissain tapauksissa käytännössä yhteen tai kahteen tuotantolaitokseen.
Tuotannon keskittyminen alkoi noin kymmenen vuotta sitten, koska lääkkeiden kustannuksia haluttiin hillitä ja lääkeyhtiöt siirsivät tuotantoaan suurempiin yksiköihin.
Monet lääkevalmistajat ovat länsimaisia, mutta silti monia lääkkeiden raaka-aineita tuotetaan lähinnä Kiinassa ja Intiassa, koska siellä tuotanto on halpaa.
Kiinaan ja Intiaan on keskitetty erityisesti patenttisuojansa menettäneiden lääkkeiden valmistusta. Arviolta jopa noin 70 prosenttia kaikista rinnakkaislääkkeiden lääkeaineista valmistetaan Kiinassa ja Intiassa.

Taustalla on se, että lääkkeiden hintoja ei voida juurikaan nostaa, koska niiden hinnat ovat tarkasti säänneltyjä.
Mauriala huomauttaa, että lääkeyhtiöille käytännössä ainoa keino parantaa kannattavuutta on tehdä lääkkeet mahdollisimman halvalla.
Lääkkeen valmistuksessa ja kuljetuksessa on mukana monia yrityksiä. Tuotantoketjuissa ilmenevät ongelmat kertaantuvat helposti.
”Siellä ei tarvitse isoakaan häiriötä olla, niin se näkyy loppukäyttäjillä”, Mauriala kuvaa.
Lääketeollisuuden toimitusjohtaja Anne-Mari Virolainen muistuttaa, että saatavuushäiriöihin vaikuttavat myös eri maiden terveydenhuoltojärjestelmien kyky ja halu investoida lääkkeisiin.
”Jos ajatellaan erityisesti Suomea, lääkkeiden saatavuushäiriöitä lisäävät pieni ja hintasäädelty markkina, lääkevaihdon vahva hintakeskeisyys, rajallinen määrä lääkkeiden toimittajia sekä logistinen sijaintimme Euroopan laidalla”, hän kommentoi.

Saatavuushäiriöt koskevat jossain määrin kaikkia lääkkeitä.
”Hyvin pitkälti saatavuushäiriöiden määrä jakaantuu suhteessa sen mukaan, että saatavuushäiriöitä on eniten niissä lääkeryhmissä, joissa on eniten lääkkeitä markkinoilla”, Fimean Mauriala kertoo.
Saatavuutta voitaisiin saada parannettua sillä, että lääkkeistä maksettaisiin nykyistä enemmän. Sekään ei Maurialan mukaan ratkaisisi ongelmaa.
Korkeammasta hinnasta olisi apua lähinnä silloin, kun lääkkeistä on pulaa maailmanlaajuisesti.
Pienillä markkinoilla, kuten Suomessa tulisi Virolaisen mukaan harkita tarkkaan, minkälaista hallinnollista taakkaa yrityksille lankeaa.
”Esimerkiksi varastointivelvoitteet tulisivat olla kohtuullisia ja sellaisia, että ne eivät aseta meitä huonompaan asemaan muihin markkinoihin verrattuna”, hän linjaa.
Lisäksi lääkkeiden saatavuuden hallinnassa tulisi Virolaisen mukaan käyttää ja analysoida paremmin dataa, jotta huomaisimme signaalit tulevista häiriöistä aikaisemmin ja kykenisimme varautumaan ajoissa.