• Rikkoontuneesta pumppaamosta valutettiin eilen useita tunteja jätevettä Tuusulanjärveen

    Tuusulanjärveen ohjattiin vajaat kuusi tuntia jätevettä vesilaitoksen pumppaamon paineputken hajoamisen takia.
    Uintia Tuusulanjärvessä pyydettiin välttämään.
    Uintia Tuusulanjärvessä pyydettiin välttämään.  Kuva: Johanna Kokkola
    Uutiset|Ympäristö
    27.9.202410:06
    Eija Vallinheimo

    Järvenpään kaupunki kertoo verkkosivuillaan, että Keski-Uudenmaan vesilaitoksen pumppaamo Järvenpään Tervanokassa rikkoutui eilen. Jätevettä jouduttiin ohjaamaan väliaikaisesti Tuusulanjärveen.

    Keski-Uudenmaan vesi kertoi, että tilanne alkoi kello 12.24, jolloin jätevesipumppaamoon paineputki hajosi. Vian seurauksena pumppaamo tulvi.

    Järvenpään kaupunki tiedotti, että talousveden käyttö on turvallista, mutta pyysi vähentämään vedenkäyttöä ympäristökuormituksen minimoimiseksi. Myös uimista Tuusulanjärvessä kehotettiin välttämään.

    Tilanne Tervanokan jätevedenpumppaamolla saatiin hallintaan ennen iltakuutta, jolloin käyttöön saatiin niin sanotut ohituskontit. Konttien ansiosta jätevesiä ei enää laskettu Tuusulanjärveen.

    Jätevedenpumppaamon korjaustyöt jatkuvat edelleen.

    Lisää aiheesta
    • Erkki Selkimäki (vas.), Veli Miettinen, Pasi Miettinen ja Harri Hartikainen ovat tyytyväisiä vesiosuuskunnan toimintaan. Pasi Miettinen on isännöinyt Mäntylän tilaa vuodesta 2005 lähtien. Hänen isänsä Veli Miettinen kuuluu osuuskunnan perustajiin.

      Maatalousyrittäjät | Karjatilojen väheneminen koettelee vesiosuuskuntien taloutta

      Tilaajalle
    • Lääkejäämiä päätyy vesistöihin jätevesien mukana. Kuvituskuva.

      Lääkejäämiä päätyy vesistöihin entistä enemmän – ympäristöhaittoja voidaan kuitenkin pienentää

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä