• Karjatilojen väheneminen koettelee vesiosuuskuntien taloutta

    Kustannusten nousu ja karjatilojen lopettamiset rasittavat vesiosuuskuntien talouksia ja ajavat pieniä osuuskuntia yhteen. Nilsiäläisen Vuotjärven vesiosuuskunnan alueella on enää muutama toimiva karjatila.
    Tilaajalle
    Erkki Selkimäki (vas.), Veli Miettinen, Pasi Miettinen ja Harri Hartikainen ovat tyytyväisiä vesiosuuskunnan toimintaan. Pasi Miettinen on isännöinyt Mäntylän tilaa vuodesta 2005 lähtien. Hänen isänsä Veli Miettinen kuuluu osuuskunnan perustajiin.
    Erkki Selkimäki (vas.), Veli Miettinen, Pasi Miettinen ja Harri Hartikainen ovat tyytyväisiä vesiosuuskunnan toimintaan. Pasi Miettinen on isännöinyt Mäntylän tilaa vuodesta 2005 lähtien. Hänen isänsä Veli Miettinen kuuluu osuuskunnan perustajiin. Kuva: Ilpo Paananen
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    15.6.202404:00
    Ilpo Paananen

    Vesiosuuskunnat toimivat pitkälti vapaaehtoisvoimin ja niiden ansiosta maaseudulle saadaan toimitettua kohtuuhintaista vettä. Suomessa arvioidaan olevan noin 1500 vesiosuuskuntaa. Määrä on vähenemässä yhdistymisten myötä. Vesiosuuskunnat toimivat kunnan määrittelemällä toiminta-alueella.

    ”Vedenjakelun järjestäminen on edellytys maaseudun asuttuna pysymiselle. Tulevaisuudessa taitaa vain tuo vapaaehtoistoiminta olla kuolemassa,” arvioi Vuotjärven vesiosuuskunnan puheenjohtaja Harri Hartikainen Kuopion Nilsiästä.

    ”Vedenjakelun järjestäminen on edellytys maaseudun asuttuna pysymiselle.” Harri Hartikainen

    Kunnilla on lakisääteinen velvoite huolehtia siitä, että asukkaat saavat EU:n juomavesidirektiivin mukaista vettä. Jos vesiosuuskunnat eivät kykene toimimaan, kunta joutuu itse ottamaan tehtävän hoitaakseen.

    ”Viime vuosina on ollut vaikeuksia kattaa menot vedestä saatavilla tuloilla ja vedenhintaa on jouduttu korottamaan 10 prosenttia vuosittain.”

    ”Ilman vesiosuuskuntaa karjanpito ei olisi edes mahdollista.” Pasi Miettinen

    Pasi Miettisen mukaan osuuskunnan järjestämä vedenjakelu on mahdollistanut maito- ja lihakarjatilan tuotannon laajentamisen.
    Pasi Miettisen mukaan osuuskunnan järjestämä vedenjakelu on mahdollistanut maito- ja lihakarjatilan tuotannon laajentamisen. Kuva: Ilpo Paananen

    Karjatilojen lopettamiset näkyvät vedenkulutuksen vähenemisenä. Kesämökkiläiset puolestaan lisäävät vedenkulutusta kesäkaudella.

    ”Näkisin että investointeihin ja saneerauksiin tarvitaan rahoitusta julkisista varoista, muuten toiminta joudutaan kustantamaan pelkästään vesi- ja jätevesimaksuilla.”

    Osuuskunnalla on oman vedenottamon lisäksi ylävesisäiliö tasaamassa verkoston painetta ja veden kulutusvaihteluita. Lisäksi tarvitaan paineenkorotusasema nostamaan yhden putkilinjahaaran painetta. Kaikilla osuuskunnilla ei ole omaa vedenottamoa tai tarvetta paineenkorotusasemalle.

    ”Osa vesiosuuskunnista toimii ahtaassa raossa ja ne joutuvat myymään ostamaansa vettä eteenpäin”, Hartikainen selvittää.

    ”Viime vuosina on ollut vaikeuksia kattaa menot vedestä saatavilla tuloilla ja vedenhintaa on jouduttu korottamaan 10 prosenttia vuosittain.” Harri Hartikainen

    Vuotjärven vesiosuuskunnan 2023 tilikauden tulos oli poistojen jälkeen 47 000 euroa tappiollinen. Tilannetta parantaa osuuskunnan sijoituksista saatavat tuotot.

    Vesiosuuskunnan 1991 perustamisen aikaan yksi merkittävimmistä syistä oli turvata karjatilojen riittävä vedensaanti. Perustamisvaiheessa osuuskunnanvedenjakeluun liittyi 73 taloutta. Tuohon aikaan alueella toimi vielä kymmeniä maitotiloja.

    ”Nyt toimivia karjatiloja on enää vain muutamia jäljellä ja se näkyy vedenkulutuksen vähenemisenä.”

    Osuuskuntaan kuuluvan Mäntylän maito- ja lihakarjatilan viljelijä Pasi Miettinen pitää vedenjakelun järjestämistä välttämättömänä. Tilan 140-päinen karja kuluttaa vettä vuosittain noin 3500 kuutiota.

    ”Ilman vesiosuuskuntaa karjanpito ei olisi edes mahdollista. Karjalle vesi jouduttaisiin ajamaan lammesta.”

    Erkki Selkimäki ja Harri Hartikainen esittelevät uv-laitetta, jonka läpi alkalisoitu vesi kulkee ennen verkostoon jakelua.
    Erkki Selkimäki ja Harri Hartikainen esittelevät uv-laitetta, jonka läpi alkalisoitu vesi kulkee ennen verkostoon jakelua. Kuva: Ilpo Paananen

    Vuoden alussa osuuskunnan vedenjakeluverkostossa oli 379 liittyjää. Niistä merkittävä osa on kesämökkiläisiä. Vesiverkoston pituus on 160 kilometriä.

    ”Talvikaudella kokonaisvedenkulutus on noin 100 kuutiota vuorokaudessa ja kesällä vuorokausikulutus nousee kesäasukkaiden myötä 150 kuutioon”, Hartikainen kertoo.

    Vesijohtoverkostoon liittymismaksu on 5500 euroa, johon sisältyy 200 metrin liittymisputki kaivutöineen ja liitos runkoputkeen. Vesimittarin ja paineenalennusventtiilin asennuksista veloitetaan 434 euroa. Mahdolliset lisätyöt veloitetaan erikseen.

    ”Myytävästä vedestä 95 prosenttia otetaan osuuskunnan omista kaivoista. Loppuosa vedestä ostetaan Vellikankaan naapurivesiosuuskunnalta.”

    Vesi puhdistetaan ennen verkkoon syöttämistä mahdollisten bakteerien varalta uv-laitteella ja raakaveden 6,5 pH-arvo nostetaan alkalointikäsittelyllä yli seitsemään.

    ”Alkaloinnissa käytetään soodaa, jota kuluu vuositasolla yli tuhat kiloa,” vesilaitoksen hoitaja ja osuuskunnan varapuheenjohtaja Erkki Selkimäki kertoo.

    Laadunvalvonta sisältää myös erilaisten suunnitelmien laadinnan kriisitilanteiden varalle. Omavalvonnan kuukausittaiset vesinäytteet ottaa ja tutkii Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy.

    Osuuskunnan ylläpitämän viemäriverkoston pituus on 27,4 kilometriä. Viemäriverkostoon kuuluu 101 taloutta. Jätevesiverkon liittymismaksu on 9000 euroa. Jätevesi pumpataan Kuopion Veden Nilsiän taajaman puhdistamolle.

    Vuotjärven vesiosuuskunta

    Perustettu vuonna 1991 Nilsiään

    Vesiverkostoon liittyjiä 379

    Viemäriverkosto 101 liittyjää

    Liikevaihto 82 382,71 €/2023

    Talousveden veroton hinta 1,00/ m3 + 75,00 €/vuosimaksu

    Jätevesimaksun veroton hinta 2,40 €/ m3+ 85,00 €/vuosimaksu

    Lisää aiheesta
    • Osuuskunnat toivovat halvempaa vettä

    • Karjatilojen lisäksi vesihuolto on kriittinen tekijä tuotannon kannalta muillakin tuotantoeläintiloilla.

      Maatalousyrittäjät | Onko tilallasi varauduttu vedensaannin häiriöihin? Varautumisvastuu kuuluu tuottajalle

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä