• Janakkala päätti lakkauttaa neljä koulua − luontokoulun ystäville on silti luvassa hyviä uutisia: ”En osaa vielä edes iloita”

    Luontokoulutunnit ovat olleet vuoden ajan nollilla kunnan heikon taloustilanteen takia. Rahoitusta on etsitty monista paikoista.
    Tilaajalle
    Janakkala päätti lakkauttaa neljä kouluaan, mutta päätöksellä on myös eräänlainen hopeareunus.
    Janakkala päätti lakkauttaa neljä kouluaan, mutta päätöksellä on myös eräänlainen hopeareunus.  Kuva: Pekka Fali
    Uutiset|Yhteiskunta
    3.5.202617:00
    Matti Tuominen
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Janakkalan kunnanvaltuusto päätti maanantaina lakkauttaa neljä koulua kahdessa vaiheessa. Samalla Heinäjoen ympäristökouluhanke raukeaa. Luontokoulun opettaja Johanna Sahila kertoo, että Ilveksen luontokoululle varmistui noin 100 000 euron testamenttirahoitus, jolla toimintaa jatketaan kahden vuoden ajan.

    Janakkalan kunnanvaltuusto päätti tämän viikon maanantaina pidetyssä kokouksessaan lakkauttaa kunnasta neljä koulua. Kaksi kouluista lakkautetaan kuluvan lukuvuoden jälkeen ja kaksi ensi lukuvuoden jälkeen. Samaan aikaan mureni suunnitelma Heinäjoen ympäristökoulusta. Silti luontokoulun ystäville on tiedossa myös valonpilkahdus.

    Janakkalassa toimivan Ilveksen luontokoulun toiminnasta vastaava opettaja Johanna Sahila kertoo, että hänen käsityksensä mukaan hanke erillisestä luonto- ja ympäristökoulusta joudutaan kuoppaamaan. Tämä johtuu siitä, että luonto- ja ympäristökoulua kaavailtiin maanantain päätöksen mukaisesti lakkautettavaan Heinäjoen kouluun.

    ”Tässä vaiheessa on tosi suuri suru”, Sahila kuvailee.

    Luontokoulun ystäville ei ole silti tiedossa pelkkää kurjuutta, vaikka Heinäjoen koulua ollaankin lakkauttamassa. Sahila kertoo, että vuonna 2023 alkaneelle Ilveksen luontokoululle on varmistunut rahoitus, jonka ansiosta toimintaa voidaan jatkaa vuoden hiljaiselon jälkeen näillä näkymin kahden vuoden ajan. Toimintaa pystytään jatkamaan kunnan saamalla noin 100 000 euron testamenttilahjoituksella.

    ”Vaikka se on mahtavaa, en osaa vielä edes iloita”, Sahila toteaa.

    Sahila on itse perustanut Ilveksen luontokoulun ja hän kuvailee koulua ikään kuin omaksi lapsekseen.

    Luontokoulutunnit ovat olleet vuoden ajan nollilla kunnan heikon taloustilanteen takia. Sahila kertoo, että toiminnan rahoittamiseksi on haettu rahaa yrityksiltä, ja myös muita keinoja on pohdittu.

    ”Valtuusto on valtuuttanut virkahenkilöt etsimään kaikki keinot, jotta luontokoulutoimintaa ei tarvitsisi lopettaa”, Sahila kertoo.

    Luontokoulussa on kyse siitä, että peruskouluikäiset lapset pääsevät oppimaan ulkoilmaan vähintään kerran vuodessa. Kuvassa on yläkoululaisten Metsävisan loppukilpailun osallistujia vuonna 2024 Nuuksion kansallispuistossa Espoossa.
    Luontokoulussa on kyse siitä, että peruskouluikäiset lapset pääsevät oppimaan ulkoilmaan vähintään kerran vuodessa. Kuvassa on yläkoululaisten Metsävisan loppukilpailun osallistujia vuonna 2024 Nuuksion kansallispuistossa Espoossa. Kuva: Maria Miklas

    Pelastus tilanteeseen löytyi siis kahden vuoden ajaksi testamenttirahoista. Asia varmistui huhtikuun puolivälin tienoilla. Kahden vuoden jälkeen toimintaa on tarkoitus jatkaa, jos rahoitusta saadaan.

    ”Pyritään löytämään myös tulevaisuudelle rahoitusta.”

    Luontokoulussa on kyse siitä, että peruskouluikäiset lapset pääsevät oppimaan ulkoilmaan vähintään kerran vuodessa. Luontokoulussa ajatuksena on kehittää koululaisten luontosuhdetta ja esimerkiksi parantaa lajituntemusta.

    Sahila on kolmen vuoden ajan opettanut nyt lakkautettavaksi päätetyssä Heinäjoen koulussa. Koulun oppilaiden vanhemmat kaavailivat, että Heinäjoen koululle perustettaisiin luonto- ja ympäristökoulu. Ajatus oli, että sille haettaisiin myös EU-rahaa.

    Koulun läheisyydessä toimii Sahilan mukaan useita maataloustuottajia, ja ajatus oli, että Heinäjoella olisi muun muassa opiskeltu, mistä ruoka tulee ja kasvatettu ruokaa itse. Kaavailuissa oli yhteistyötä lähitilojen kanssa.

    Janakkalan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Marko Ahtiainen (kok.) kertoo, että koulujen lakkauttamisessa on kyse laajemmasta Janakkalaa koskevasta talouden tasapainottamistarpeesta.

    Koulujen sulkeminen herättää harmitusta etenkin koululaisten vanhemmissa. Ahtiainen ymmärtää tämän.

    ”Ylipäätään lapsiin kohdistuvat päätökset ovat aina ikäviä.”

    Ahtiainen muistuttaa kuitenkin, että kunnassa säilyy edelleen kohtuullisen monipuolinen kouluverkko. Kunnassa on jatkossakin kaksi suurempaa taajamakoulua ja kolme kyläkoulua.

    ”Ajattelen, että kun saamme talouden tasapainoon, saamme kuitenkin säilytettyä tärkeitä palveluita myös muualla kuin kahdessa päätaajamassa.”

    Janakkalassa kaavailtiin, että koululaisille oli opetettu, mistä ruoka tulee. Trakoitus oli tehdä yhteistyötä lähimaatilojen kanssa.
    Janakkalassa kaavailtiin, että koululaisille oli opetettu, mistä ruoka tulee. Trakoitus oli tehdä yhteistyötä lähimaatilojen kanssa.  Kuva: Kimmo Haimi

    ”Ylipäätään lapsiin kohdistuvat päätökset ovat aina ikäviä.”

    Marko Ahtiainen
    Lisää aiheesta
    • Oopperalaulaja Aarne Pelkonen on keväällä mukana Nelosen ja Ruudun Tähdet Tähdet -kilpailussa.

      Musiikki | Aarne pohti kipeää päätöstään kolme vuotta: Lähes kaikki hänen elämässään muuttui

      Tilaajalle
    • ”Tästä tuonne päin purettaisiin ja tähän purkaminen pysähtyisi”, kyläaktiivit näyttävät rajaa, josta alkaa rakennuksen uusin osa ja kylätalo.

      Kylät | Tässä on talo, jonka rakensi kyläyhdistys – nyt kaupunki aikoo purkaa siinä kiinni olevan koulun

      Tilaajalle
    • Viime vuosikymmenten aikana monet kyläkoulut ovat joutuneet lakkautusuhan alle keskittämisen ja talouspaineiden vuoksi.

      Koulutus | Kyläkoulujen tueksi perustettiin uusi hanke: Kyläkoulukummeiksi etsitään nyt innokkaita

    Artikkelin aiheet
    Janakkala
    luontokoulu
    koulun lakkauttaminen
    kuntatalous
    ympäristökasvatus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle