• Kyläkauppatukea myönnettiin 131 kaupalle ‒ näin paljon rahaa saa

    Valtaosa maakuntien kyläkaupoista hakee ja saa kyläkauppatukea.
    Kyläkauppa Voikukka Sumiaisten taajamassa Äänekoskella. Kuvituskuva.
    Kyläkauppa Voikukka Sumiaisten taajamassa Äänekoskella. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Kauppa
    17.6.202616:00
    Taneli Laine

    Ruokavirasto on myöntänyt kyläkauppatukea 131 maaseudun kaupalle. Hakijoita oli tänä keväänä 138, mikä oli neljä vähemmän kuin vuosi sitten.

    ”Hakemuksen hylkäämisen yleisimmät syyt ovat kaupan liian iso liikevaihto tai myöntöehtojen vastainen sijaintiluokitus”, kertoo Ruokaviraston erityisasiantuntija Tommi Alanko.

    Kyläkauppatuen ehtona on sijainti määritetyllä maaseutualueella. Viime vuodesta poiketen tukea on tänä vuonna voitu jakaa myös sellaisille kaupunkia lähemmille maaseudun alueille, joita ei ole luokiteltu harvaan asutuksi tai ydinmaaseuduksi.

    Maaseutualueiden luokittelua voi tutkia kartasta.

    Ruokaviraston mukaan kyläkauppoja on edelleen kaikissa maakunnissa, ja niistä valtaosa saa kyläkauppatukea.

    Tukeen varattu määräraha on yhteensä 1,35 miljoonaa euroa. Kauppaa kohden tukea saa 11 400 euroa, ja se pyritään maksamaan vielä kesäkuun aikana.

    Kyläkauppatuen tarkoitus on edistää maaseudun palveluiden saatavuutta. Päivittäistavaroiden lisäksi monesta kaupasta saa esimerkiksi käteisnosto-, posti- ja apteekkipalveluita.

    ”Kyläkauppojen tarjoamat palvelut vahvistavat maaseudun elinvoimaisuutta ja helpottavat arkea vähentämällä tarvetta liikkua suurempiin taajamiin”, toteaa maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah ministeriön tiedotteessa.

    Kauppias voi käyttää kyläkauppatukea esimerkiksi kauppansa palveluvalikoiman ylläpitämiseen ja monipuolistamiseen. Tuen ehtona on, että kauppa toimittaa jälkikäteen selvityksen tuen käyttämisestä.

    Lisää aiheesta
    • Osa-aikainen myymälänhoitaja Marika Varpula huolehtii, että hankkeessa mukana vaikuttanut Roni Siltakoski löytää virvokkeita Leppäsen kyläkaupasta.

      Kauppa | Kyläkaupan uusi malli haastaa isompiaan – katso, miten ruokaostos maksetaan

      Tilaajalle
    • Kauppias Airi Pitkänen (oik.) on tyytyväinen kaupan nykyisiin asiakasmääriin, vaikka tammikuu on perinteisesti vuoden hiljaisinta aikaa. Vasemmalta asiakkaita Irene Varila, Aulikki Ojala ja Timo Kivimäki.

      Kauppa | Kun navigaattoriin ilmestyy Kuolema, ollaan lähellä eteläpohjalaista kyläkauppaa

      Tilaajalle
    • Läheisen kyläkoulun opettaja Iiro Leino kävi ostamassa kokouseväät Pyheen kyläkaupalta. Tarmo Seila aloitti kauppiaana syyskuussa.

      Kauppa | Tässä kyläkaupassa myydään vain kotimaista ruokaa: ”Asiakkaat ymmärtävät, että meillä ei ole tonnikalaa”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kyläkauppatuki
    Ruokavirasto
    maaseutu
    kyläkauppa
    Sari Essayah
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla