• KD Nuoret: Kirkon verotusoikeus tulisi poistaa

    Kahdella suurella kirkolla on kohtuuton erityisasema verotuksen myötä, sanoo kristillisdemokraattien nuorisojärjestö KD Nuoret.
    KD Nuoret kannattaa kannattaa kirkon ja valtion täydellistä erottamista toisistaan, sekä evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon erityisaseman purkamista.
    KD Nuoret kannattaa kannattaa kirkon ja valtion täydellistä erottamista toisistaan, sekä evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon erityisaseman purkamista. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Politiikka
    16.6.202312:52
    Netta Pasuri

    Evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon erityisasema tulisi purkaa, sanoo KD Nuoret tiedotteessaan. Järjestö perustelee kannanottoaan sillä, että kirkon jäsenmäärät ovat tippuneet ja julkishallinnolliset tehtävät tulisi siirtää pois kirkoilta.

    Kirkko kerää kirkollisveroa jäseniltään ja hoitaa hautaustoimea. Lisäksi se vihkii juridisesti päteviin liittoihin.

    ”Näiden kirkkojen taloudellinen asema on merkittävästi parempi verrattuna muihin uskontokuntiin verotusoikeuden vuoksi”, lisää KD Nuorten puheenjohtaja Ami Rinta-Valkama.

    Verotusoikeuden poisto vähentäisi kirkon saamia tuloja.

    Jatkossa valtio voisi KD Nuorten mukaan osallistua kirkon rakennusten ylläpidosta aiheutuviin kuluihin, kuten muunkin kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuskannan suojeluun. Kirkko voisi myös kerätä varoja vuokraamalla tilojaan.

    ”Seurakunnilla olisi mahdollisuus ja kannustin vuokrata tiloja muiden uskonnollisten yhdyskuntien käyttöön”, KD Nuorten sisäpoliittinen vastaava Verneri Virtanen.

    Lisäksi kirkolta poistuisi nykyisiä velvoitteita.

    Vihkiminen tulisi toteuttaa vain uskonnollisena tapahtumana. Hautaustoimen voisi siirtää kaikille uskonnollisille yhteiskunnille, kunnille tai yksityiseksi.

    Järjestö perustelee väitettä laskevalla jäsenmäärällä.

    Nykyään väestöstä vielä 65 prosenttia on kirkon jäseniä, mutta vuonna 2021 enää 54 prosenttia lapsista kastettiin kirkon jäseniksi. Molemmat luvut ovat laskusuuntaisia, sanoo tiedote.

    Ortodoksiseen kirkkoon kuuluu vain noin 60 000 suomalaista.

    Lisää aiheesta
    • Uusi kirkkolaki tulee voimaan heinäkuun alussa. Arkistokuvassa Helsingin tuomiokirkko. Lehtikuva / Markku Ulander.

      Yhteiskunta | Viime eduskunta hyväksyi uuteen kirkkolakiin kiistellyn pykälän – laissa säädetään, mihin kirkko uskoo

    • 70-vuotias Jaakko Rusama valittiin kuusivuotiselle kaudelle, ja hänestä tulee ensimmäinen suomalainen brittipiispa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.

      Yhteiskunta | Britannian luterilainen kirkko saa suomalaisen piispan

    • Löydätkö tästä kuvasta Jeesuksen?

      Historia ja perinne | Minä haluan kirkon, joka Käärijän tavoin kannustaa jokaista tanssimaan kun huvittaa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa