
Suomen toiminta on herättänyt Brysselissä viime viikkoina ansaittua ihastusta. Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) esikunta polkaisi nopeasti kasaan kirjeen, jossa varoitettiin osin hyvinkin tylyin sanakääntein viime viikolla julkaistun EU-komission teollistamissuunnitelman riskeistä ja puutteista.
Komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskisille osoitetussa seitsemän maan allekirjoittamassa kirjeessä oli sitä, mitä Suomelta on EU-vaikuttamisessa kaivattu: nopeaa reagointia ja tiukkoja linjauksia.
Suomi ja sen EU-liittolaiset tekivät komissaarille selväksi, etteivät ne ole erityisen innostuneita suunnitelmasta, joka käynnistää tukiaiskilpailun sekä EU:n sisämarkkinoilla että myös Yhdysvaltoja vastaan.
Komission kaavailuissa on paljon sellaista, johon Suomen kaltaisen pienen vientivetoisen talouden ei pitäisi suostua. Toinen kysymys on, kuinka paljon Suomen, Tšekin, Tanskan, Viron, Irlannin, Itävallan ja Slovakian yhteinen sana painaa, kun asiasta väännetään loppuviikon ylimääräisessä EU-huippukokouksessa.
Eduskuntavaaleihin valmistautuvan Suomen kannalta vielä oleellisempaa on, että tämä seitsikko sanoo haisevan vastalauseen uudelle yhteisvelkaan perustuvalle suvereenisuusrahastolle, josta pitäisi jakaa investointitukea EU:n heikommille talouksille.
Suomen EU-poliittisessa keskustelussa enemmistö päättäjistä ampuu alas kaikki vihjauksetkin uudesta yhteisvelasta. Virallinen linja on ollut, että koronapandemian yhteydessä perustettu yhteisvelkarahasto oli ainutkertainen harjoitus eikä uutta tule.
Totuus voi kevään kuluessa kuitenkin muuttua toisenlaiseksi.
MT:n käymissä taustakeskusteluissa useimpien jäsenmaiden, myös yhteisvelkaa perinteisesti vastustaneiden, EU-virkamiehet arvioivat, että jonkinlaiseen rahastoon saatetaan joka tapauksessa päätyä.
Suomen EU-poliittisessa keskustelussa enemmistö päättäjistä ampuu alas kaikki vihjauksetkin uudesta yhteisvelasta.
Vihreitä investointeja varten on pakko saada pääomia liikkeelle nykyistä enemmän ja nopeammin. EU:n johtavissa maissa, erityisesti Saksassa, Ranskassa ja Italiassa tällaisiin hankkeisiin on totuttu käyttämään julkista rahaa.
Erityisesti Italian on kuitenkin vaikea saada markkinoilta lainaa järkevään hintaan. Siksi italialainen talouskomissaari Paolo Gentiloni ajaa suvereenisuusrahastoa. Hän torjuu muiden ajatukset siitä, että vihreän siirtymän vauhdittamiseen pitäisi käyttää olemassa olevia rahoitusvälineitä.
Tämä vääjäämätön kehitys kohti yhteisvelkarahastoa tunnistetaan myös Suomessa. Näin kertovat MT:n tavoittamat eri jäsenmaiden EU-virkamiehet, joilta suomalaiset kärttivät viime viikolla näkemyksiä yhteiseen kirjeeseen.
Näiden lähteiden mukaan Suomen ponteva hanke vaikuttaa osin ”silmänlumeelta”. Muissa jäsenmaissa on syntynyt sellainen kuva, että tiukalla uutta yhteisvelkainstrumenttia vastustavalla kirjeellä haluttiin ennen muuta siirtää repivä keskustelu yli Suomen vaalien ja parantaa kaikkien ”nuukien” jäsenmaiden, mutta aivan erityisesti Suomen tulevan pääministerin neuvotteluasemaa kesäkuun koitoksissa.
Mitä ilmeisimmin Suomen edustajat ovat signaloineet valmiuttaan neuvotella rahastosta, vaikka se tässä vaiheessa haukutaan maan rakoon.
Yksi peruste tälle varovaiselle suunnanmuutokselle voi olla se, että myös Suomen talous rapautuu. Yhteisvelkarahaston pääomille voi jatkossa hyvinkin löytyä käyttöä, kun vihreää siirtymää yritetään Suomessa vauhdittaa.
Oleellista on se, minkälaisiin leireihin EU-maiden muodostama neuvosto jakautuu yhteisvelkataistelussa.
MT:n tietojen mukaan Suomen kirjeen allekirjoittajiksi oli tyrkyllä enemmänkin maita, muiden muassa Saksa, Hollanti ja Belgia. Saksa kuitenkin perääntyi koska se haluaa, että teollistamissuunnitelma menee läpi. Suomen valtiovarainministeriössä ounastellaan, että uutta yhteisvelkaa vastustavien rintamassa on kesällä ainakin kymmenen jäsenmaata.
EU:n yhteisvelka ei vielä ole liiemmin kuohuttanut tunteita Suomen vaalikentillä. Tilanne voi muuttua, kun vaalipäivä lähestyy. Sekään ei ole poissuljettua, että EU:n yhteisvelasta tulee yksi tulevaan hallituspohjaan vaikuttava kysymys, jopa ratkaiseva sellainen.
Perussuomalaisten kanta tiedetään. Nykyinen punavihreä hallitusrintama taipui pääministeri Sanna Marinin (sd.) johdolla koronan yhteydessä perustettuun yhteisvelalla rahoitettavaan elpymisvälineeseen, jota kokoomuslaiset kritisoivat. Näiltä pohjilta yhteisen sävelen löytäminen ei ole helppoa.