
Kesäloman matkoja suunnittelevat ovat törmänneet lentojen reippaisiin hintoihin. Mihin edulliset lennot ovat kadonneet?
Halpalentojen aika on ohi, kertovat johtaja, professori Jorma Mäntynen Destia Oy:sta ja yliopistonlehtori Stefan Baumeister Jyväskylän yliopistosta.
”Enää ei tulla näkemään niin halpoja lipunhintoja kuin vielä 2000-luvulla halpalentoyhtiöiden tarjonnassa oli. Tosin aina voidaan muutama lippu myydä näytösluontoisesti pilkkahintaan”, sanoo Mäntynen.
”Se ei välttämättä koske kauhean isoa matkustajamäärää.”
Halpalentoyhtiöt aloittivat toimintansa 1990-luvulla. Lentojen hinnat laskivat vuodesta 2000 vuoteen 2019 saakka lukuun ottamatta hintapiikkejä Yhdysvaltain World Trade Centerin iskun jälkeen vuonna 2001 ja finanssikriisin aikaan vuonna 2008.
Koronan jälkeen lentojen hinnat ovat olleet nousussa.
Pandemian alkuaikoina jopa 90 prosenttia lentokoneista seisoi maassa. Korona romahdutti lentomarkkinat ja ajoi lentoyhtiöt suuriin talousvaikeuksiin. Moni yhtiö selvisi valtion tukitoimin.
”Siitä kriisistä on toivuttu hirveän pitkään”, kertoo Mäntynen.
Euroopassa kysynnän palautuminen on ollut tahmeaa. Esimerkiksi väestömäärältään isot Kiina ja Yhdysvallat toipuivat nopeammin.

Tänä vuonna kansainvälisen lentoliikenteen matkustajamäärien odotetaan nousevan kaikkien aikojen ennätystasolle.
”Koronan jälkeinen patoutunut kysyntä näkyy ainakin suomalaisten lentämisessä. Suomalaiset lentävät nyt hyvinkin paljon ulkomaille, vaikka lentolippujen hinnat on noususuunnassa. He ilmeisesti tinkivät kotimaan kulutuksesta, mutta eivät ulkomaan matkoista. Se on mielenkiintoinen ilmiö”, kertoo Mäntynen.

Tulevaisuudessa lentojen hinnat nousevat Mäntysen ja Baumeisterin mukaan entisestään.
Hintapainetta kasvattaa paine ympäristöpäästöjen vähentämiseen.
Esimerkiksi EU:n biopolttoainevelvoite rysähti kaupallisen ilmailun päälle vuodenvaihteessa.
EU vaatii, että suurille lentoasemille pitää toimittaa lentopolttoainetta, josta vähintään kaksi prosenttia on uusiutuvaa. Biolentopolttoaineet ovat kerosiinia kalliimpia.
”Sekin vaikuttaa tulevaisuudessa varmasti hinnoitteluun”, sanoo Baumeister.
Moni maa on myös ottanut lentoveron käyttöön. ”Globaalissa lentoliikenteessä myös sääntelyn pitäisi olla globaalia, jotta sillä olisi laajempi merkitys”, sanoo Mäntynen.
”Esimerkiksi Eurooppa on aika pieni toimija, koska se on maailmanlaajuisessa lentoliikenteessä vain yksi maantieteellinen alue.
Polttoainekustannusten nousu on Baumeisterin mukaan pääsyy lipun hintojen kallistumiseen.
”Uusi normaali on, että meillä on koko ajan kriisiä ja joka puolella palloa. Se vaikuttaa raakaöljyn hintaan ja sitä kautta lentopetrolin hintaan. Se on ihminen, joka sitä heiluttelee”, sanoo Mäntynen.
Myös kilpailu on Baumeisterin mukaan vähentynyt, kun korona-aikana lentoyhtiöitä tippui pois pelistä.
Hintapaineita luovat Mäntysen mukaan myös lentoyhtiöiden taloudellinen ahdinko ja kysynnän nousu.
”Voisin summa-summarum sanoa, että lentäminen ei enää ihan pilkkahintaista tule olemaan.”

Kotimaan lentoliikenteen hinnat ovat Suomessa Mäntysen mukaan ihan pilvissä. Lentomarkkina ei toimi maan sisällä, tarjonta on heikkoa.
”Meillä on muutamat vahvat yhteysvälit, Helsingistä Ouluun ja Lappiin. Väli-Suomi on jäänyt aika vähälle tarjonnalle.”
Lapissa kansainväliset lennot ovat lisääntyneet reippaasti. Monet yhtiöt lentävät Lappiin suoria kansainvälisiä lentoja.

Eurooppalaiset lentoyhtiöt toimivat jo pitkälti halpalentoyhtiöiden tapaan.
Halpalentoyhtiöt ovat Mäntysen mukaan aina mainostaneet alkaen-hintoja lipuilleen. Liput saadaan näyttämään halvemmilta, kun niihin ei sisälly muuta kuin matka ja palveluista pitää maksaa erikseen.
Myös Finnair myy nyt palvelut erikseen.
Mallit myös sekoittuvat. Ryanair on Mäntysen mukaan ainoa puhdasverinen halpalentoyhtiö. Liike-elämän ihmiset käyttävät esimerkiksi EasyJetiä paljon Euroopan sisäisillä lennoilla. Halpalentoyhtiönä aloittanut Norwegian on siltä väliltä.
Sähkölentokoneet tulevat lähivuosina jo ensimmäisille reiteille.
Akkuteknologia mahdollistaa kuitenkin vasta lyhyet sisämaan lennot pienillä 10–20 matkustajan koneilla.
Atlantin yli ei pääse lentämään vielä lähivuosina – isoilla koneilla ei ehkä ikinä.
Lähde: Stefan Baumeister