• Sadealue kiemurtelee Suomen yllä

    Seuraavan kolmen vuorokauden aikana ajoittaisia sateita tulee lähes koko maan alueella. Aluksi Kaakkois-Suomi ja toisaalta Luoteis-Lappi on poutaisia ja osittain aurinkoisia.
     Pohjois-Suomessa ja maan myös keskiosassa etenkin yöaikaan myös lunta ja räntää.
    Pohjois-Suomessa ja maan myös keskiosassa etenkin yöaikaan myös lunta ja räntää. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Sää
    14.3.202616:50
    Petri Hoppula

    Maan länsiosasta Kainuuseen ulottuu vesisadealue, joka liikkuu hitaasti pohjoiseen ja itään. Kaakkois-Suomessa sekä sadealueen pohjoispuolella on poutaista ja pilvisyys rakoilee. Yön aikana sateita leviää myös Itä-Suomen alueelle ja Keski-Lappiin, aamulla myös Päälaelle. Lapissa sadealue muuttuu pohjoista kohti edetessään yhä lumisemmaksi. Sunnuntaina päivällä Lapin sateet väistyvät itään ja vesisadenauha on suunnilleen samalla paikalla, kuin tekstin alussa.

    Yön alin lämpötila on -1 ja +7, Lapissa +2 ja -3 asteen välillä, sunnuntaipäivän ylin lämpötila +3 ja +10, Lapissa -2 ja +3 astetta.

    Tiistain vastaisena yönä vettä, räntää ja lunta sataa maan keskiosassa.
    Tiistain vastaisena yönä vettä, räntää ja lunta sataa maan keskiosassa. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Maanantaiyön aikana sadealue liikahtaa Pohjois- ja Itä-Suomen yli pääosin Venäjälle. Kaakonkulmalle sateita saattaa jäädä sinnittelemään. Lämpötila laskee pohjoisessa pakkaselle ja etelämpänäkin vain vähän nollan yläpuolelle. Sateen olomuoto käväisee idässä osittain lumena. Maanantaina päivällä on enimmäkseen poutaa, mutta pilvisyys laajalti runsasta. Päivälämpötila on alempi, kuin sunnuntaina. Illaksi sama säärintama, joka jo pääosin väistyi Venäjälle, palaa eteläiseen Suomeen.

    Tiistain vastaisena yönä vettä, räntää ja lunta sataa maan keskiosassa. Tiistaina päivällä vettä sataa paikoin Savo-Karjalassa. Länsi-Lappikin on varsin sateinen ja siellä sateita tulee sekä lumena, että vetenä. Pilvisyys on pääosin runsasta. Aurinko näyttäytyy lähinnä maan länsiosassa sekä itärajan tuntumassa.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun.

    Lisää aiheesta
    • Syksyn märät olosuhteet ja talven syvä routa tekevät tästä keväästä vaikean yhtälön tienpitäjille. Kuva pintakelirikosta maantie 17684 Alajoentiellä Lapualla. Kuva: Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus

      Liikenne | Kelirikko puhkesi lakeuksilla – rajoittaa raskaita kuljetuksia varsinkin tietyllä säätyypillä

    • Kevät ja lämpö tulevat nyt vauhdilla etelään. Länsirannikolla koetaan viikonlopun aikana paikoin jo tulvahuippuja.

      Sää | Kevättulvat nostavat jokien vedenpinnat länsirannikolla – tässä ajankohtainen tilanne

    Artikkelin aiheet
    sää
    sade
    Suomi
    Lappi
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita