
Perintöön ja rahaan liittyvät asiat ovat edelleen tabu, sanoo varallisuus- ja perintösuunnittelusta vastaava johtaja Veera Kosonen S-Pankista.
Harva haluaa yhteisessä joulupöydässä kilisyttää lasia ja avata keskustelun perintöasioista. ”Kuolemasta puhuminen koetaan tosi epämiellyttäväksi, ymmärrettävästi.”
Avoin keskustelu silloin, kun kaikki ovat vielä elossa, on kuitenkin tärkeää, Kosonen painottaa.
Perintösuunnittelun aika ei Kososen mukaan ole eläkkeellä tai kuolinvuoteella, vaan silloin, kun varallisuutta kertyy. Papereita on syytä myös päivittää 3–5 vuoden välein.
Suunnittelu on tärkeää, jos omaisuuteen liittyy maa- ja metsätaloutta tai muutoin yritystoimintaa, jotta mahdollisia verohuojennuksia päästään hyödyntämään.
Avoin keskustelu silloin, kun kaikki ovat vielä elossa, on kuitenkin tärkeää.
Kosonen törmää usein tilanteisiin, joissa pariskunnalle on laadittu eri aikoina avioehtosopimus, testamentti ja edunvalvontavaltuutukset ilman, että kukaan on huomioinut kokonaisuutta.
Dokumentit voivat olla keskenään ristiriidassa, mikä voi Kososen mukaan johtaa siihen, ettei viimeinen tahto toteudu. Se voi myös maksaa pitkän pennin.
Kosonen antaa esimerkiksi pariskunnasta, joka on mennyt nuorena naimisiin ja tehnyt avioehdon täysin poissulkevana. Pariskunta on siis todennut, että jos avioliitto päättyy kuolemaan tai avioeroon, niin kumpikin pitää omat varansa.
Pitkän avioliiton jälkeen pariskunta päätyy leskeä turvatakseen tekemään keskinäisen testamentin ja määräämään leskelle omistusoikeudella ensin kuolleen puolison omaisuuden.
”Oikealla suunnittelulla mittavan omaisuuden perintöveroissa voi säästää satoja tuhansia euroja.” Veera Kosonen
Leski ei saa tässä tilanteessa avio-oikeuden perusteella mitään. Testamentin perusteella hän taas saa koko edesmenneen puolison omaisuuden, joten hän maksaa siitä myös perintöverot. Kun leski kuolee, lapset maksavat perintöveron lesken omaisuudesta ja ensiksi kuolleen omaisuudesta toiseen kertaan.
Tässä tapauksessa avioehdon muuttaminen niin, että siellä on avio-oikeus kuolintilanteessa, antaisi vähempivaraiselle leskelle mahdollisuuden saada omaisuutta verovapaasti, Kosonen vinkkaa.
”Oikealla suunnittelulla mittavan omaisuuden perintöveroissa voi säästää satoja tuhansia euroja.”