• Ulkopuoliset mukaan ja kaunat esiin: Näin saadaan aikaiseksi perintöriita – monesti oikeuskulut ovat suuremmat kuin pesän arvo

    Tunnekuohussa kahvikuppienkin jakamisesta voi tulla sanomista. Oikeuskulut nousevat usein korkeammaksi kuin itse perintö, josta riidellään.
    Tilaajalle
    Perintöriidat saattavat Veera Kososen mukaan olla puhtaasti periaatteellisia. ”Puhutaan siitä, kuka saa minkäkin kahvikupin, eikä ajatella isoa kuvaa lainkaan.”
    Perintöriidat saattavat Veera Kososen mukaan olla puhtaasti periaatteellisia. ”Puhutaan siitä, kuka saa minkäkin kahvikupin, eikä ajatella isoa kuvaa lainkaan.” Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset|Perhe
    25.11.202419:00
    Paula Liesmäki

    Käräjäoikeuksissa vireille tulleiden perintö- ja testamenttiasioiden määrä on kaksinkertaistunut viime vuodesta, Oikeusrekisterikeskuksen tiedot kertovat.

    Viime vuonna vireille tuli 7, tänä vuonna 14 tapausta.

    Pesänselvittäjiä tai -jakajia käräjäoikeudet ovat määränneet viime vuosina enenevässä määrin. Tänä vuonna käräjäoikeudet ovat ratkaisseet 15. marraskuuta mennessä 1 323 tapausta.

    Viime vuonna käräjäoikeudet ratkaisivat 1 684 tapausta koko vuoden aikana, eli eniten kymmeneen vuoteen.

    Perinnöistä syntyy riitoja, kun perhesuhteet muuttuvat monimutkaisemmiksi uusperheiden määrän lisääntyessä, kertoo varallisuus- ja perintösuunnittelusta vastaava johtaja Veera Kosonen S-Pankista.

    Lisäksi ihmisillä on enemmän varallisuutta jaettavana. Joka neljännellä suomalaisella kotitaloudella on nettovarallisuutta yli 257 900 euroa, ja kaikkein varakkaimpia ovat 65–74-vuotiaat.

    Perintöriidat saattavat Kososen mukaan olla myös puhtaasti periaatteellisia. ”Puhutaan siitä, kuka saa minkäkin kahvikupin, eikä ajatella isoa kuvaa lainkaan.”

    ”Tunteet ohjaavat tekemistä usein paljon enemmän kuin järki, kun läheinen ihminen on menetetty. Silloin saatetaan lähteä penkomaan vuosikymmeniä vanhoja asioita, joista ei ole pystytty perhepiirissä puhumaan.”

    Myös perillisten erilaiset elämäntilanteet ja tarpeet perinnölle saattavat herkästi aiheuttaa riitoja.

    Monesti perilliset pääsevät yhteisymmärrykseen kuolinpesän jaosta, mutta esimerkiksi aviopuolisot lähtevät sekoittamaan pakkaa.

    ”Mitä enemmän kokkeja, sitä huonompi sopasta tulee. Tilannetta vaikeuttaa, jos kuka tahansa pesän ulkopuolinen haluaa puuttua asioihin.”

    Perinnönjaon moitekanteet ja testamenttikanteet ovat Suomen käräjäoikeuksissa yleisimpiä perintöriitoja, kertoo laamanni Janika Kaski Lapin käräjäoikeudesta.

    Jos perilliset eivät pääse perinnönjaosta sopimukseen, he voivat hakea käräjäoikeudelta pesänselvittäjän ja pesänjakajan määräämistä. Pesänjakaja laatii perinnönjakokirjan. Tyytymättömät osakkaat voivat moittia sitä nostamalla kanteen käräjäoikeudessa.

    Testamenttikanteita ovat testamentin moitekanteet ja tulkintakanteet. Moitekanteissa on kyse tilanteista, joissa perilliset katsovat, ettei vainaja pystynyt enää tekemään testamenttia esimerkiksi terveydentilansa takia. Testamentti halutaan julistaa pätemättömäksi.

    Testamentin tulkintakanteissa puolestaan esitetään vaatimuksia siitä, että miten sitä testamenttia pitäisi tulkita.

    Kaski huomauttaa, että vain hyvin pieni osa perintöriidoista tulee käräjäoikeuksiin. Pesänjakajaksi määrätyt asianajajat hoitavat loppuun asti suurimman osan tapauksista, joissa haetaan pesänjakajan määräämistä.

    ”Mitä enemmän kokkeja, sitä huonompi sopasta tulee.” Veera Kosonen

    Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy:n asianajajat Joensuusta hoitavat vuodessa joitain kymmeniä pesänselvittäjän tai -jakajan määräyksiä. Lisäksi toimiston juristit avustavat osakkaita riitaisissa perinnönjaoissa.

    ”Näppituntumalla sanottuna pesänselvittäjän tai -jakajan edellyttämien riitojen määrä on pysynyt melko vakaana”, kertoo toimiston asianajaja Heidi Huusko.

    Kaikkia riitoja yhdistää se, että osakkaat kokevat kuolinpesän tai vainajan asioissa olevan jotain selvitettävää ennen kuin jakoa voidaan tehdä.

    ”Joissain tilanteissa tämä voi johtua esimerkiksi sisarusten riitaisista väleistä, mutta enenevissä määrin myös siitä, että meillä on paljon pesiä, joissa osakkaat eivät ole vainajan rintaperillisiä vaan kaukaisempia sukulaisia ja tällöin tietoisuus myös asioiden tilasta voi olla heikompi tai siitä voi olla hyvin toisistaan eriäviä näkemyksiä.”

    ”Esimerkiksi maaseudun kiinteistöjen arvo voi pääkaupunkiseutulaisen silmissä olla yllättävän matala ja asia edellyttää selvitystä.”

    ”Maaseudun kiinteistöjen arvo voi pääkaupunkiseutulaisen silmissä olla yllättävän matala ja asia edellyttää selvitystä.” Heidi Huusko

    Kaski kehottaa perillisiä miettimään, onko oikeassa oleminen tärkeämpää kuin asioiden hoitaminen järkevällä tavalla, järkevässä aikataulussa ja järkevällä budjetilla.

    Riitely ei ole halpaa. Etenkin periaatteisiin liittyvissä riidoissa hintalappu voi nousta korkeaksi.

    ”Oikeudenkäyntikulut saattavat olla laajojen riitojen jälkeen kymmeniä tuhansia euroja per osapuoli. Monessa tilanteessa riidan kohde on alhaisempi kuin mitä oikeudenkäyntikulut ovat.”

    ”Riidat saattavat eskaloitua jo sen takia, että pitää odottaa.” Veera Kosonen

    Sovittelu on vaihtoehto oikeudenkäynnille.

    Tuomioistuinsovittelu sopii Kasken mukaan erityisen hyvin sukulaisten välisiin riitoihin, joissa olisi hyvä säilyttää suhteet riidan jälkeenkin.

    Tuomioistuinsovitteluun pääsee yleensä nopeammin kuin oikeudenkäynnin pääkäsittelyyn.

    ”Riidat saattavat eskaloitua jo sen takia, että pitää odottaa”, Veera Kosonen sanoo.

    Käräjäoikeuden päätös voi kärjistää perintöriitaa vielä enemmän. ”Pahimmillaan riidat voivat hajottaa perheen usean sukupolven ajaksi.”

    Tuomioistuinlaitoksen verkkosivujen mukaan sovitteluista 70–80 prosenttia päätyy sovintoon.

    Ennen Lapin käräjäoikeuteen siirtymistään Kaski toimi Oulussa pitkään käräjätuomarina.

    ”Etelä-Suomessa ja isommissa kaupungeissa saattaa olla vielä enemmän varallisuutta kuin Pohjois-Suomessa. Poikkeuksia varmasti löytyy, isoja pesiä voi olla sekä maalla että kaupungeissa”, kertoo Kaski.

    Lisää aiheesta
    • Perintösuunnittelun aika ei Veera Kososen mukaan ole eläkkeellä tai kuolinvuoteella, vaan silloin, kun varallisuutta kertyy.

      Perhe | Miten suuret perintöverot haluat? Keskustelemalla ja paperit päivittämällä voi säästää tuhansia euroja

      Tilaajalle
    • Ennakkoperintö ei ole sama kuin perintö.

      Talous | Ennakkoperintö ja perintö eivät ole sama asia − verojuristi kertoo, mitä ennakkoperinnöstä on syytä tietää

      Tilaajalle
    • Sillä, millä hinnalla omaisuus merkitään perukirjaan, on yllättävänkin paljon merkitystä.

      Talous | Tähän rahanmenoa aiheuttavaan virheeseen moni syyllistyy − kokenut verojuristi selittää, miksi perukirjaan ei kannata arvottaa omaisuutta liian halvaksi

      Tilaajalle
    • Talous | Talouselämä: Kokoomus ehdottaa perintö- ja lahjaveron puolitusta määräajaksi, professori toppuuttelee

    Artikkelin aiheet
    perintöriita
    perinnönjako
    oikeudenkäynti
    sovittelu
    käräjäoikeus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria