• Yhdysvaltalainen republikaanisenaattori Lindsey Graham on kuollut

    Graham oli tunnettu presidentti Donald Trumpin tukijana.
    Yhdysvaltalainen republikaanisenaattori Lindsey Graham arkistokuvassa. AFP/LEHTIKUVA.
    Yhdysvaltalainen republikaanisenaattori Lindsey Graham arkistokuvassa. AFP/LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Kuolleet
    12.7.202610:34
    STT

    Yhdysvaltalainen republikaanisenaattori Lindsey Graham on kuollut. Asiasta kerrotaan hänen sosiaalisen median tilillään julkaistussa viestissä.

    Viestin mukaan Graham kuoli lauantai-iltana äkillisen sairastumisen seurauksena. Graham oli kuollessaan 71-vuotias.

    Graham valittiin Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen ensimmäistä kertaa vuonna 1994. Etelä-Carolinan senaattoriksi hänet valittiin vuonna 2002.

    Graham oli tunnettu muun muassa presidentti Donald Trumpin vakaana tukijana ja ulkopolitiikan haukkana.

    Lisää aiheesta
    • Jos Yhdysvallat sulkee silmänsä ja Ukraina pakotetaan rauhaan, tämä lisäisi Kari Liuhdon mukaan riskiä, että Venäjä näkisi voivansa toimia samoin myös muualla.

      Politiikka | Yhdysvaltain nuiva linja Eurooppaa kohtaan voi jatkua Trumpin jälkeenkin, sanoo Kari Liuhto – ”Rauhasta on turha puhuakaan”

      Tilaajalle
    • Pääministeri Petteri Orpo (kok.) Saksan liittokansleri Friedrich Merz osallistuivat Brysselin EU-huippukokoukseen.

      Ulkomaat | EU jatkaa Putinin painostamista, vaikka Trump vastustaa – se voi enteillä ratkaisevaa käännettä Ukrainan sodassa?

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Lindsey Graham
    Yhdysvallat
    republikaanipuolue
    senaattori
    Donald Trump
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria