
Hallitusohjelmassa esitetään 137,5 miljoonan euron valtionosuusleikkauksia EU-osarahoitteiseen maaseudun kehittämiseen. Vaatimattomalta vaikuttavan säästön vipuvaikutus yritysten ja yhteisöjen toimintaan on kuitenkin liki 1,5 miljardia euroa.
Maaseuturahoitus on osa Suomen cap-suunnitelmaa, jonka kansallisesta osuudesta leikkaaminen pienentää Suomen EU-saantoa. Suomen ei tule lisätä EU-jäsenmaksuosuuttaan leikkausten kautta.
Leikkaukset heikentäisivät myös Suomen elinvoiman kasvua tukevia toimia hetkellä, jolloin näitä ponnistuksia tulisi lisätä. Maaseuturahoituksen piirissä on yli puolet suomalaisista ja lähes koko Suomi suurimpien kaupunkien keskusta-alueita lukuun ottamatta.
Onko hallitus todellakin koko Suomen asialla?
Arto Pirttilahti
puheenjohtaja
Suomen Kylät ry