

Komealupiini valtaa vauhdilla Suomen tienvieriä. Kitkentätalkoiden järjestäminen haitalliselle vieraslajille ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista.
Lupiineja saa poimia mutta niiden kitkeminen teiden varsilta ei kuulu jokaisenoikeuksiin, eikä sitä saa tehdä ilman lupaa. Kitkemisestä pitää sopia maanomistajan kanssa.
Tien varren hävittämistalkoista on sovittava tietä hoitavan urakoitsijan kanssa. Suunnitelmista pitää olla yhteydessä Väyläviraston, elinvoimakeskusten ja Fintrafficin yhteiseen Liikenteen asiakaspalveluun.
Väylävirasto vaatii, että talkoissa on mukana henkilö, joka on suorittanut Tieturva 1 -kurssin.
Vapaaehtoisten niittäjien pitää myös huolehtia vieraslajikasvijätteen poisviennistä, mikä voi olla kiharainen tehtävä, sillä vieraslajijätettä vastaanottavia tahoja on osassa Suomea harvakseltaan.
”Olisi selvittämisen arvoista, voisiko vieraslajikasvit vapauttaa vapaaksi riistaksi.”
”Siinä on kynnys. Ihmisillä on intoa torjua esimerkiksi lupiinia, mutta kun joutuu tekemään paperityötä, se vaatii vaivannäköä”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton hankepäällikkö Titta Vikstedt.
”Olisi selvittämisen arvoista, voisiko vieraslajikasvit vapauttaa vapaaksi riistaksi eli voisiko niitä torjua jokaisenoikeudella, tietyin rajoituksin.”
Esimerkiksi suojelualueilla Vikstedt ei torjuntaa vapauttaisi.
”Tiealueella liikuttaessa turvallisuusasiat on huomioitava. Lupiini on levinnyt Suomessa niin laajalle, että toivoisin, että torjunnasta tehtäisiin ihmisille helppoa”, sanoo Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Leena Hamberg.
”Yksikään viranomainen ei pysty saamaan lupiinia itse hallintaan. Tarvitsemme mukaan kaikki suomalaiset. He ovat lähialueensa silminä.”
Moottoritien pientareille ei jalankulkijalla ole asiaa.
Kitkentätalkoiden vaatimusten taustalla ovat Väyläviraston yksikönpäällikkö Laura Yli-Jaman mukaan turvallisuussyyt.
Moottoritien pientareille ei jalankulkijalla ole asiaa. Alemman tieverkon talkoista toivotaan ilmoitusta Liikenteen asiakaspalveluun.
”Tiealueella liikkuu esimerkiksi hoitourakoitsijan konekalustoa. Haluaisimme tiedon asiakaspalveluun, jotta urakoitsijan kanssa voi sopia parhaan mahdollisen paikan talkoille.”
Yli-Jama ei innostu ajatuksesta, että vieraslajien kitkeminen vapautettaisiin jokaisenoikeuksissa. ”Se olisi huono ratkaisu turvallisuuden näkökulmasta.”
”Siinä on tietenkin puolena, että useammat ihmiset saattaisivat aktivoitua, mutta liikennealueilla on vaarallisia työympäristöjä. Jos sinne lähdetään jokamiehenoikeudella, veikkaan, että se ei kyllä hyvin pääty.”

Niittyjen kasvillisuus on maaseutumaisen elämänmuodon muuttuessa siirtynyt pitkälti teiden varsille.
Vahvasti leviävä, ilmasta typpeä kasvuaan vahvistamaan saava komealupiini on vallannut ison osan Suomen tienvarsista. Haitallinen vieraslaji syrjäyttää piennar- ja niittylajistoa.
Nykyresursseilla lupiineja ei Yli-Jaman mukaan saada torjuttua teiden varsilta.
”Resursseja ei tietenkään ole riittävästi. Teiden varsilla näkyy, että pystymme vastaamaan haasteeseen vain osittain.”
Tälle vuodelle elinvoimakeskukset saivat miljoonan euron erillisrahan vieraslajien torjuntaan. Se käytetään Yli-Jaman mukaan sekä sisällyttämällä työtä hoitourakoihin että hankkimalla erillisenä vieraslajien torjuntaa.
Maa-ainesten siirtely saa komealupiinin siemenpankin virkoamaan herkästi löyhässä pintamullassa.
Väylävirasto laski vuonna 2021, että kurtturuusun ja komealupiinin torjunta maanteiltä maksaisi noin 50 miljoonaa euroa.
Yksi pullonkaula, joka nostaa kustannuksia, on vieraslajijätteitä vastaanottavien tahojen vähäisyys, kertoo Yli-Jama.
”Maanteiden hoitourakka-alueita on 79, mutta vieraslajijätteen vastaanottopisteiden verkosto on harva ja alueellisesti vaihteleva. Jätteiden kuljettaminen pitkiä matkoja on kallista.”
Toinen ongelma on kustannustehokkaiden menetelmien löytäminen.
Kolmas ongelma on, että on hankalaa varmentaa, sisältääkö hankittu maa-aines vieraslajien siemeniä vai ei. Maa-ainesten siirtely saa komealupiinin siemenpankin virkoamaan herkästi löyhässä pintamullassa.
”Hallinnon uudistus ei helpottanut vieraslajityötä, kun luonnonsuojelutehtäviä jouduttiin jakamaan elinvoimakeskuksiin ja Lupa- ja valvontavirastoon.”
Lupiinia on jo niin paljon, että sen hallinnan kärki on nyt arvokkaiden luontokohteiden, niiden lähialueiden ja rantaluonnon suojaamisessa.
Vieraslajien torjuntaan ei ole Lupa- ja valvontaviraston valtakunnallisen vieraslajikoordinaattori Reima Leinosen mukaan korvamerkittyä rahoitusta. Hallitus leikkasi 2020–21 jaossa olleen avustusrahoituksen pois.
Vieraslajeja torjutaan nyt eri projekteissa maaseuturahoituksella, Helmi-rahoituksella tai muilla projektirahoituksilla.
Vuoden alussa toimintansa aloittivat valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto sekä alueelliset elinvoimakeskukset.
”Hallinnon uudistus ei helpottanut vieraslajityötä, kun luonnonsuojelutehtäviä jouduttiin jakamaan elinvoimakeskuksiin ja Lupa- ja valvontavirastoon”, kertoo Leinonen.
Lupiineja saa poimia teiden varsilta, sillä kukkien kerääminen kuuluu jokaisenoikeuksiin.
Haitallisten vieraslajien, kuten lupiinin kitkeminen tai muu hävittäminen väylien varsilta ei kuulu jokaisenoikeuksiin.
Esimerkiksi moottori- ja moottoriliikenneteiden pientareille meneminen on kiellettyä.
Jos pienemmän tien varressa pitää kitkentätalkoot, turvallisuus pitää muistaa. Auto on pysäköitävä P-alueelle tai levikkeelle ja ohiajavaa liikennettä on varottava. Keltaiset turvaliivit parantavat näkymistä.
Pientareella saattaa olla roskia, kuten lasinsirpaleita tai metallinkappaleita.
Työskentelyssä täytyy Väyläviraston mukaan olla mukana ainakin yksi tieturvakortillinen henkilö, jonka vastuulla on antaa muille riittävä ohjeistus tiealueella toimimisesta. Tieturva 1 -kurssin voi suorittaa ilmaiseksi verkkokurssina. Kurssin suorittaminen kestää yleensä noin 1–3 tuntia.
Vapaaehtoisten niittäjien pitää myös huolehtia vieraslajijätteen poisviennistä.
Lähde: Väylävirasto