• Lihan alkuperämaan merkitseminen muuttuu Suomessa 1. kesäkuuta ‒ ”Lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä”

    Lakimuutoksen myötä elintarvikkeissa, joissa lihan osuus on yli 15 prosenttia, tuotteen alkuperästä on ilmoitettava pakkauksen etupuolella.
    Tilaajalle
    Lihatuotteiden alkuperämaa on merkittävä Suomessa aiempaa selkeämmin kesäkuun alusta alkaen.
    Lihatuotteiden alkuperämaa on merkittävä Suomessa aiempaa selkeämmin kesäkuun alusta alkaen. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Elintarviketeollisuus
    12.5.202617:30
    Jukka Koivula

    Lihan alkuperämaan merkitseminen muuttuu Suomessa 1. kesäkuuta alkaen maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä.

    Lakimuutoksen myötä elintarvikkeissa, joissa lihan osuus on yli 15 prosenttia, alkuperämaa on ilmoitettava ainesosaluettelon lisäksi pakkauksen etupuolella vähintään kolmen millimetrin kirjasinkoolla.

    Muutos näkyy kesäkuun alusta alkaen myös Atrian pakkauksissa, joihin alkuperämaa merkitään 4,3 millimetrin kirjasinkoolla. Atrian pakkauskehityspäällikkö Jarmo Marttalan mukaan lakimuutos otetaan ruokatalossa vastaan myönteisin mielin.

    ”On ehdottomasti positiivinen asia, että lihan alkuperä täytyy jatkossa kertoa merkinnällä pakkauksen päällä. Tähän astihan se on pitänyt kertoa ainesosaluettelossa”, Marttala toteaa.

    ”On ehdottomasti positiivinen asia, että lihan alkuperä täytyy jatkossa kertoa merkinnällä pakkauksen päällä.”

    Jarmo Marttala

    ”Lakiuudistus lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Merkittävä osa kuluttajistakin on toivonut tämän suuntaista uudistusta, sillä se lisää heidän ymmärrystään ja mahdollisesti jopa helpottaa ostopäätösten tekemistä.”

    Pakkaustekstien muokkaaminen lakiuudistuksen myötä tuo Atrialle jonkin verran lisäkustannuksia.

    ”Se on kuitenkin pieni asia kokonaiskuvassa. Merkittävä osa tuotteistamme on kokonaisuudessaan kotimaisia”, Marttala sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Alkuperämaa on ilmoitettava ainesosaluettelossa tai sen läheisyydessä. Jos pakkauksessa on vapaaehtoinen Hyvää Suomesta -merkki, tietoa ei tarvitse erikseen ilmoittaa. Arkistokuva.

      Ruoka | ”Useat ei-EU-maat” merkintä kelpaa, lihan alkuperä kerrottava yli 15 prosenttia lihaa sisältävistä ruoista

    • Hampurilainen, jonka täytteenä jauhelihapihvi. Kuvituskuva.

      Kauppa | Elintarvikeketjusta ei puutu tietoa lihan alkuperästä, mutta viranomainen sallii sen kadota

    Artikkelin aiheet
    lihan alkuperä
    lakimuutos
    elintarvikkeet
    Atria
    suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle