Miehet työskentelemässä valtion viljavarastossa helmikuussa 1983. Kuva: Kansan Arkisto, Kansan Uutisten kokoelma
Ensimmäisen maailmansodan aiheuttama huoltokriisi oli lähtölaukaus huoltovarmuustyölle Suomessa – kiistely varmuusvarastoinnista jumitti asian 20 vuodeksi
Huoltovarmuuskeskus täyttää ensi vuonna 30 vuotta. Huoltovarmuusajattelun juuret ulottuvat kuitenkin 1910-luvulle.
Huoltovarmuuskeskus aloitti toimintansa vuoden 1993 alussa. Kuva varastosta. Kuva: HuoltovarmuuskeskusHuoltovarmuustyön juuret ulottuvat Suomessa 1910-luvulle, ensimmäisen maailmansodan aiheuttamaan huoltokriisiin.
1920-luvulla taloudellinen puolustusvalmius nousi ensimmäisen maailmansodan kokemusten takia monilla tavoin esiin, Huoltovarmuuskeskuksen sivuilla kerrotaan.
Kansanhuoltoministeriö aloitti toimintansa syksyllä 1939. Syksyllä pyrittiin hankkimaan öljyn varmuusvarastoja, mutta se oli jo liian myöhäistä sodan alkaessa.
Toisen maailmansodan aikana huoltovarmuuden painopisteenä oli turvata puolustus- ja siviilitarpeet.
Sotavuosina Suomen talous palveli sotateollisuutta ja sodanjohtoa. Lukuun ottamatta talvien 1941-42 ja 1944-45 huoltokriisejä siviilisektorin tarvikkeita oli 70–80 prosenttia vuoden 1938 tasosta, elintarvikkeita jopa noin 90 prosenttia.
Puolustustaloudellinen suunnittelukunta aloitti toimintansa 1950-luvulla. Silloin suunniteltiin Sveitsin mallin mukaan maan jakamista puolustustaloudellisiin piireihin, jotka kykenisivät hätätilassa toimimaan itsenäisesti. Alueellinen malli kuitenkin hylättiin.
1960-luvulla lainsäädäntö varautumiselle vakiintui ja toiminta kehittyi organisoidumpaan suuntaan, huoltovarmuusselonteossa todetaan.
Kansainväliset kriisit nostivat esiin kysymyksen varmuusvarastoinnista. Asia kuitenkin jumittui 20 vuodeksi, kun yrityksille tulevien kustannusten kattamisesta ei päästy sopuun.
Vuonna 1970 valtion menoarviossa annettiin kahden miljoonan markan määräraha öljyn ostoon. Tästä lähtien valtion varmuusvarastoihin saatiin vuosittain määrärahoja.
Energiakriisi toi 1970-luvulla näkyviin kansainvälisten kriisien ja riippuvuuksien vaikutukset. Huoltovarmuuden yleiset tavoitteet määriteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1988.
1990-luvulla Suomi liittyi Euroopan unioniin ja Kansainväliseen Energiajärjestöön ja osallistui Naton 1994 käynnistyneeseen rauhankumppanuusohjelmaan. Se on eräs harvoista foorumeista kansainvälisten huoltovarmuusasioiden tarkasteluun.
Huoltovarmuuskeskus aloitti toimintansa vuoden 1993 alussa.
2000-luvulla toimintaympäristöä ovat muokanneet lisääntyvä globaali keskinäisriippuvuus, teknologian kehittyminen ja valtionrajat ylittävät uudet uhat, huoltovarmuusselonteossa todetaan.
2000-luvulla toimintafilosofia muuttui voimakkaasti. Materiaalinen varautuminen on perinteisesti ollut tärkeä osa huoltovarmuutta. Sen merkitys ei poistu, mutta painopiste on siirtynyt yhteiskunnan resilienssin eli kriisinkestävyyden varmistamiseen.
Lähde: Huoltovarmuuskeskus & Valtioneuvoston huoltovarmuusselonteko
Mitä huoltovarmuus on?
Huoltovarmuus tarkoittaa varautumista kriiseihin ja häiriötilanteisiin sekä jatkuvuudenhallintaa, jotta väestön toimeentulon, talouselämän ja maanpuolustuksen kannalta välttämätön tuotanto, palvelut ja infrastruktuuri voidaan turvata vakavissa häiriöissä ja poikkeusoloissa, huoltovarmuusselonteossa todetaan.
Perustarpeiden turvaaminen on edelleen tärkeää, mutta myös uudenlaisiin uhkiin varautuminen on keskeinen osa tämän päivän huoltovarmuustyötä.
Huoltovarmuustyön tavoitteissa ja keinojen valinnassa huomioidaan Suomen erityispiirteet, joita ovat kylmä ilmasto, syrjäinen sijainti, riippuvuus merikuljetuksista, energiaintensiivinen talouden rakenne, pitkät kuljetusetäisyydet ja riippuvuus ulkomaisista hyödykkeistä.
- Osaston luetuimmat
