

Savonlinnan torilla toimiva muikkuravintola Kalastajan Koju on tarjonnut lähiruokaa Saimaan vesistä jo 26 vuotta.
Yrittäjä Niko Ovaska perusti ravintolan löytääkseen käyttöä pyytämilleen muikuille.
Nyt ravintolan tulevaisuus on avoinna, sillä yrittäjäparin usko Savonlinnan kaupunkiin on loppumassa. Syynä on torin uudistaminen.
”Voihan sitä muualtakin toimeentuloa etsiä. Ulkomaatkaan eivät ole poissuljettu vaihtoehto”, kertoo Ovaska.
Savonlinna remontoi toria näillä näkymin vuonna 2028. Torin maanpäällisen infran suunnittelun lähtökohtana on luoda torista Suomen paras ja vetovoimaisin järvikalatori.
Onko siellä paikkaa paikalliselle kalaravintolalle?

Torialueen kaavoitus lähti liikkeelle siitä, että ravintolalle kaavoitettaisiin paikka torin laitaan. Sitten ravintola putosi pois kaavasta, kertoo Ovaska.
”Olemme käyneet nyt kuusi vuotta neuvotteluita siitä, miten voisimme pysyä tässä. Asia ei ole vieläkään ratkennut”, hän kertoo ravintolan terassilla.
Ovaskat tarjoutuivat rakentamaan itse uuden ravintolarakennuksen.
Savonlinnan infrapäällikkö Miika Tapaninen kertoo, että on ajateltu, että kaupunki rakentaa torialueen rakennukset. Toimijat valitaan hakemusten perusteella ja yrittäjät ovat vuokralaisina.
”Tämä on meistä tietysti ihmeellistä. Lain puitteissa kilpailutukselle ei ole tarvetta, koska tämä on meidän tähän luomamme bisnes ja vakiintunutta toimintaa”, sanoo Ovaska.
”Kaupungilla on kokonaisvastuu hankkeen toteuttamisesta. Näin myös riskit ovat yrittäjälle pienemmät. On selkeää, että kaupungilla on kaikki tori-infra hallussa”, kaupungin tekninen johtaja Kari Siponen ja Tapaninen kertovat.
Rakennusten toteuttaja vahvistuu vuoteen 2027 mennessä.
”Kaikki torialueen nykyiset toimijat on huomioitu uudessa kaavassa, ja toimijoita tullaan kuulemaan suunnittelun aikana”, kertoo Tapaninen.


Päätöksen jahkailu on saanut Ovaskat vetäytymään suunnittelemastaan miljoonainvestoinnista.
Nyt uusi rakennus alkaa olla mahdoton käytännön aikataulujenkin takia.
”2028 ja 2029 alkavat ajaa jo ohi. Pitää olla rahoitukset, suunnitelmat, rakennusluvat, on valituskierteet”, kertoo Niko Ovaska.
”Kun riittävän pitkään asioita vatkataan, sitten ei ole enää hohtoa katsoa eteenpäin. Sehän tässä nyt on käynyt.”
”Yritystoiminnassa pitäisi olla vähintäänkin viiden vuoden suunnitelma.”
Isä oli kalastaja, joka otti poikansa mukaan hommaan pikkupojasta asti.
Lisäksi Savonlinnan alamäki mietityttää pariskuntaa. Lumipalloilmiö alkoi, kun Opettajankoulutuslaitos lakkautettiin vuonna 2018.
Niko ja Mari Ovaska ovat kummatkin alunperin Savonlinnasta. Niko kävi vuoden Helsingissä, mutta palasi takaisin Etelä-Savoon. Luonto veti hänet takaisin.
Isä oli kalastaja, joka otti poikansa mukaan hommaan pikkupojasta asti.
Kun Ovaska lähti isän kuoltua vetämään nuottaa, jo ensimmäinen kesä osoitti, että muikun myynti on vaikeaa.
”Sitten keksittiin, että ruvetaan paistamaan sitä.”
”Muualle meidät otetaan vastaan avosylin mutta omassa kotikaupungissa meidän pitää taistella olemassaolostamme.”
Kaupungin kanssa tulee keskusteluissa esille, että Kalastajan Kojua arvostetaan. Mutta henkinen tuki ei riitä.
”Savonlinnaan tarvitaan kaupallisuutta ja yrittäjyyden tukemista”, sanoo Niko Ovaska.
Ennen koronaa Kalastajan Koju suunnitteli laajentavansa toimintaansa Saimaan ympäristön kaupunkeihin. Ketjusuunnitelmia esiteltiin neljässä kaupungissa.
”Muualle meidät otetaan vastaan avosylin, mutta omassa kotikaupungissa meidän pitää taistella olemassaolostamme. Se todellakin ihmetyttää.”
Ketjusuunnitelmista perhe luopui, kun nuorempi poika ilmoitti käyvänsä kalastamaan. ”Investoimme tuolloin kalastukseen aika rajullakin kädellä”, kertoo Niko Ovaska.
Poika on muikunpyytäjä kolmannessa polvessa ja alle 30-vuotiaana ammattikalastajana Saimaalla harvinaisuus.

Kalastajan Koju on onnistunut pitämään pintansa, vaikka ravintola-ala on ollut Niko Ovaskan mukaan tavattoman vaikea lähes kymmenen vuotta, ja viimeiset viisi vuotta ovat olleet erittäin huonoja.
”Käytännössä Savonlinnassa kaikki matkailualan toimijat, lukuun ottamatta Osuuskauppa Suur-Savoa, toimivat saneerauksesta käsin.”
Viime kesänä Kalastajan Koju teki 55 000 annosta ruokia eli suunnilleen saman määrän, mitä Olavinlinnassa oli museokävijöitä. Kesäisin työntekijöitä on 30.
Mari Ovaska muistuttaa, että vaihtelevat säät vaikuttavat kesäravintoloihin yllättävän paljon.
”Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Jos kesän jälkeen meillä ei ole mitään tietoa tulevasta, meitä kiehtoisi käydä vähän ulkomailla. Olemme katsoneet Norjan suuntaan jo vuosia. Se voisi olla yksi vaihtoehto”, sanoo Niko Ovaska.