• Korona-aika vei matkailu- ja ravintola-alan työntekijät – pahiten rajoituksista kärsivät työmaaruokalat

    Tukiin olivat oikeutettuja vain ne yritykset, joiden aukioloja rajattiin määräyksillä. MaRan mukaan jo suosituksilla oli kuitenkin lähes vastaava vaikutus liiketoimintaan.
    Tilaajalle
    Korona-aika kouraisi etenkin lounasravintoloita, vaikka niitä rajoitettiin monia muita ravintoloita vähemmän.
    Korona-aika kouraisi etenkin lounasravintoloita, vaikka niitä rajoitettiin monia muita ravintoloita vähemmän. Kuva: Maiju Pohjanheimo
    Uutiset|Talous
    15.3.202316:34
    Hermanni Härkönen

    Korona-ajan rajoitusten ja suositusten kärsijöitä olivat etenkin opiskelija- ja henkilöstöruokalat, selviää Matkailu- ja ravintolapalveluiden (MaRa) Lukelta ja Reinu econilta tilaamasta tutkimuksesta.

    Opiskelija- ja henkilöstöruokalat kärsivät töiden ja opiskelun siirtymisestä virtuaaliseksi. Niiden aukioloa kuitenkin rajoitettiin lailla muita alan yrityksiä vähemmän, joten ne eivät olleet oikeutettuja valtasosaan yrityksille tarkoitetuista tuista.

    Liikevaihtoon suhteutettuna kaikista eniten korona-aikana kärsivät messujen ja kongressien järjestäjät. Toisena listalla olivat henkilöstö- ja laitosruokalat.

    Kolmanneksi eniten kärsivät hotellit ja muut vastaavat majoitusliikkeet.

    Suhteessa menetettyihin tuloihin henkilöstö- ja laitosruokalat ja hotellit ja vastaavat majoitusliikkeet saivat kuitenkin vähiten valtion koronatukia.

    Matkailu- ja ravintolapalveluiden analyysin mukaan tämä johtuu siitä, että tuet kohdistettiin pienille yrityksille.

    Koronatukia myös jaettiin ensisijaisesti niille toimialoille, joiden toimintaa oli määräyksillä tai lainsäädännöllä yksiselitteisesti estetty.

    Pelkkä suositus esimerkiksi ravintoloissa oleskelun välttämisestä ei riittänyt tukien saamiseen, vaikka alan mukaan kaikilla viranomaisohjeilla oli hyvin samanlainen vaikutus liiketoimintaan.

    Käytännössä ravintolatoiminnan rajoitukset merkitsivät alan mukaan tulonsiirtoa ravintola-alalta kaupalle.

    Elintarvikkeiden ja juomien myynti kasvoi päivittäistavarakaupassa vuosina 2020–2021 lähes yhtä paljon, kuin se ravintolalalla laski.

    Ala pitää kulutuksen ohjaamista rajoituksilla ja suosituksilla ravintoloista kauppoihin epäreiluna, sillä ruokaravintolat kuuluivat THL:n luokituksessa samaan matalan tartuntariskin luokkaan kuin ruokakaupat.

    Suomen molemmat suuret päivittäistavarakauppaketjut tekivät koronavuosina huipputuloksia. Molemmilla on myös ravintola- ja matkailualan liiketoimintaa.

    Lisää aiheesta
    •  K-Supermarket Lähderanta noutopisteellä työntekijät Joanna Vilkki (vas.) ja Kaie Tuomikoski kantavat tilauksia asiakkaiden autoihin.

      Kauppa | Keskon Mikko Helander: ”Olemme ylivoimainen markkinajohtaja ruoan verkkokaupassa”

      Tilaajalle
    • Kesko rakennuttaa parhaillaan Espoon Mikkelään uutta K-Supermarketia ja saman rakennuksen yhteyteen tulevaa teknisen tukkukaupan Onnisen liikepaikkaa. Keskon omistamalla Onnisella on keskusvarasto ja jakelukeskus Hyvinkäällä sekä yhteensä 56 liikepaikkaa Suomessa.

      Talous | K-ruokakaupat olivat Keskon tulosveturi

    • Younous Omarjee esittää tukea Venäjän aloittamasta hyökkäysodasta kärsineille raja-alueille. Etelä-Karjala olisi yksi tuesta hyötyvä alue.

      Politiikka | EU:ssa esitetään tukea Venäjän raja-alueille: ”Suomi voisi hyötyä merkittävästi”

      Tilaajalle

    Korona-ajan alhosta ollaan sekä matkailu- että ravintola-alalla jo nousemassa. Tammikuu 2023 oli molemmissa volyymimyynniltään tammikuuta 2020 parempi.

    Tammikuu 2020 oli rantiloa-alalle hyvä kuukausi. Matkailualalla tammikuu taas on yleisesti hiljainen kuukausi.

    Etenkin lounastarjoiluilla menestyneiden työpaikkaruokaloiden ja muden lounasravintoloiden liiketoiminnan ei kuitenkaan uskota palaavan ennalleen. Syynä on ollut koronan vauhdittama siirtyminen etätyöskentelyyn.

    Pahin pysyvä vaikutus matkailu- ja ravitsemuslalalle korona-ajasta oli kuitenkin jo ennen kevättä 2020 alkanut työvoimapula.

    Suomessa vältyttiin korona-aikana suurilta irtisanomisaalloilta pitkälti lomautusjärjestelmän ansiosta.

    MaRan mukaan lomautusjärjestelmä toi alan yrityksille jopa 600 miljoonan euron hyödyn.

    Työntekijöille pitkäaikaiset ja vaikeasti ennakoitavissa olleet lomautusjaksot olivat kuitenkin hankalia. Monet lomautetuksi joutuneet työntekijät hakeutuivatkin muille aloille.

    MaRan mukaan tämä olisi ollut vältettävissä, jos tukea olisi kohdistettu suoraan työntekijöille.

    Lisää aiheesta
    • Maran teettämän tutkimuksen mukaan osa matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alan pienistä yrityksistä sai valtiolta asianmukaiset koronatuet, mutta isot yritykset jätettiin etsimään rahoitusta velka- ja pääomamarkkinoilta. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Talous | Maran selvityksen mukaan isot matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alan yritykset jäivät ilman koronatukea

    Artikkelin aiheet
    korona-aika
    matkailu- ja ravintola-ala
    työmaaruokalat
    koronatuet
    etätyöskentely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena