• Keskon Mikko Helander: ”Olemme ylivoimainen markkinajohtaja ruoan verkkokaupassa”

    Kumpi kahdesta suurimmästä päivittäistarakaupan ryhmästä on maan suurin ruoan verkkokaupassa, K- vai S-ryhmä?
    Tilaajalle
     K-Supermarket Lähderanta noutopisteellä työntekijät Joanna Vilkki (vas.) ja Kaie Tuomikoski kantavat tilauksia asiakkaiden autoihin.
    K-Supermarket Lähderanta noutopisteellä työntekijät Joanna Vilkki (vas.) ja Kaie Tuomikoski kantavat tilauksia asiakkaiden autoihin. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Ruoka|Kauppa
    7.2.202315:18
    Kimmo Lundén

    Verkkokaupan osuus ruokakaupasta on arviolta kolmisen prosenttia eli noin 500 miljoonaa euroa kaikkiaan 20 miljardin euron päivittäistavarakaupasta.

    Kumpi kahdesta suurimmasta päivittäistavarakaupan ryhmästä on maan suurin ruoan verkkokaupassa, K- vai S-ryhmä?

    ”Kesko ja K-ryhmä on ylivoimainen markkinajohtaja ruoan verkkokaupassa. Maan suurin”, väitti Keskon pääjohtaja Mikko Helander viime torstain tulosjulkistuksen yhteydessä.

    Verkkokaupan markkinaosuuksia ei yleisesti julkisteta, joten markkinaosuuksien jakaantumisesta ei ole puolueetonta ulkopuolista arviota.

    Myös S-ryhmä on ilmoittanut tähtäävänsä Suomessa verkkokaupan markkinajohtajaksi.

    Keskon Helander kehui estoitta ja laatusanoja kaihtamatta K-ryhmän verkkokauppaa.

    ”Meillä on maan paras, laajin ja monipuolisin kuluttajaverkkokauppa, joka kasvaa, kehittyy ja tekee tulosta. Myös yrittäjäasiakkaille.”

    Ruoan verkkokauppaa harjoittaa Keskon ja S-ryhmän lisäksi norjalainen Oda, joka laajentaa parhaillaan palveluaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelle Turkuun ja Tampereelle.

    Saksalainen Lidl kokeili ja sulki verkkokauppansa viime touko–kesäkuun vaihteessa vain puolentoista vuoden kokeilun jälkeen.

    ”Kilpailijamme eivät kerro (verkkokaupan) lukuja julkisuuteen.” Mikko Helander

    Keskon ruoan verkkokaupan myynti laski tammi–joulukuussa 3,3, prosenttia ja osuus K-ryhmän 6,1 miljardin euron päivittäistavaramyynnistä oli 3,1 prosenttia.

    Keskon Helander myöntää, että verkkokaupan markkinaosuuslukuja on vaikea ylipäätään laskea.

    ”Kilpailijamme eivät kerro verkkokaupan lukuja julkisuuteen.”

    K-ryhmä laajensi tammikuussa yhteistyötään pikatoimituksia harjoittavan Woltin kanssa.

    Woltin kautta K-Marketeista tehdyt ostokset kerryttävät Plussa-pisteitä. Lähes 180 K-Marketia eri puolilla Suomea tarjoaa pikatoimituksia yhdessä Woltin kanssa.

    Lisää aiheesta
    • Noutotukku Kespro paransi osaltaan Keskon tulosta. Jyrki Ahola purki viime viikolla tavaraa Kespron Tampereen Nekalan hevi-osastolla.

      Talous | Keskon tulosvauhti hyytyi loppuvuonna, koko vuodelta jälleen ennätystulos

      Tilaajalle
    • Jakeluautonkuljettaja Eemeli Mäenpää haki viime viikolla tavaraa Kespron noutotukusta Tampereen Nekalassa. Kespron food-servicen liikevaihto kasvoi viidenneksellä tammi—joulukuussa.

      Talous | Kesko palkitsee omistajia ennätysosingolla — entä miten käy kaupan työntekijöiden tavoitteleman 200 euron palkankorotuksen?

      Tilaajalle
    • Odan kuljettaja Miikka Grönqvist lastaa autoa VAntaan Viinikkalassa. Hän kiertää iltavuorossa noin 30 kohdetta Keravalta ja Helsingin keskustaan.

      Talous | Norjalainen ruuan verkkokauppa Oda laajenee keväällä rajusti

      Tilaajalle
    • Oda Finlandin toimitusjohtaja Tobias Niemi kertoo yhtiön suunnittelevan verkkokaupan toimitusalueen laajentamista seuraavaksi pääkaupunkiseudun kehyskuntiin ja Uudellemaalle.

      Norjalainen Oda avasi verkkokauppansa pääkaupunkiseudulla – "Yli 80 prosenttia ruuasta ja käyttötavarasta on kotimaisia, eli alkuperä- tai valmistusmaa on Suomi"

      Tilaajalle
    • Lidlillä on Euroopassa useita erilaisia verkkokauppoja, joissa myydään muun muassa käyttötavaroita, viinejä ja matkoja.

      Korona on vetänyt verkkokaupan hurjaan kasvuun – Lidl päätti silti sulkea verkkokauppansa vain puolentoista vuoden kokeilun jälkeen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla