• Sää jatkuu epävakaisena — sunnuntain matalapaine tuo tuulta ja sateita

    Suomen sää on lähipäivinä vaihteleva. Sunnuntain vastaisena yönä maahan saapuva matalapaine voimistaa tuulia ja tuo paikoin runsaita sateita. Maanantaina taas sade- ja ukkoskuurot voivat olla paikoin voimakkaita maan etelä- ja länsiosassa.
    Tilaajalle
    Kuva: Ilmatieteen laitos
    Uutiset|Sää
    13.6.202616:55
    Oskari Rockas

    Sunnuntain vastaisena yön ja sunnuntain aikana maan etelä- ja keskiosan yli länteen kulkee matalapaineen alue. Sen yhteydessä sataa paikoin runsaasti, erityisesti eteläisessä Suomessa jo yön aikana.

    Samalla tuuli voimistuu maan länsi- ja pohjoisosassa, missä puuskat voivat olla paikoin kovia. Läntisillä merialueilla tuuli voi yltyä paikoin myrskylukemiin asti sunnuntaina.

    Sunnuntaina ja alkuviikolla sää pysyy yleisesti vaihtelevana. Pohjoisessa pilvisyys on runsasta ja sateita esiintyy päivittäin, kun taas maan etelä- ja keskiosassa sateet ovat kuurottaisia ja pilvisyys vaihtelee. Selkeintä sää on maan itäosassa.

    Voimakkaimmat sade- ja ukkoskuurot osuvat maanantaille ja maan etelä- ja länsiosaan. Niiden yhteydessä voi sataa rankasti ja esiintyä ukkospuuskia.

    Lämpötilat vaihtelevat kolmen päivän aikana melko tavanomaisissa kesäisissä lukemissa. Etelä- ja keskiosassa päivälämpötila kohoaa noin 15—23 asteeseen, kun taas pohjoisessa jäädään viileämpiin, noin 8—17 asteen lukemiin.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • sadealue leviää perjantaiyön ja -päivän aikana aikana suureen osaan maata. Vettä voi sataa paikoin runsaasti, idässä myös ukkonen on mahdollista. Kuvituskuva.

      Sää | Epävakainen ja vaihteleva sää jatkuu

    • Maailman viljamarkkinoilla seurataan nyt säätä tärkeillä tuotantoalueilla. Kustannusnousu vaikuttaa taustalla hintaodotuksiin.

      Maatalous | Ruuan hinnassa laskua – sää vaikuttaa hintoihin enemmän kuin sota Lähi-idässä

      Tilaajalle
    • Sää | Viikonloppuun mahtuu niin auringonpaistetta kuin sateita

    Artikkelin aiheet
    sää
    matalapaine
    sade
    tuuli
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita