• OP: Lähes puolet yrityksistä ei ole varautunut ilmastoriskeihin kuten tulviin tai toimitusten takkuiluun

    Alle viidennes pk-yrityksistä kertoo varautuneensa esimerkiksi tulviin ja myrskyihin.
    Tulva voi tehdä tuhojaan ja vaikeuttaa liiketoimintaa sekä kaupungissa että maaseudulla.
    Tulva voi tehdä tuhojaan ja vaikeuttaa liiketoimintaa sekä kaupungissa että maaseudulla. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Talous
    5.8.202612:48
    Eija Mansikkamäki

    Pienten ja keskisuurten yritysten varautuminen ilmastosta aiheutuviin toimitusketjujen häiriöihin on heikkoa, ilmenee finanssiryhmä OP Pohjolan selvityksestä.

    Kyseessä on ensi kertaa tehty Kasvuvaraa-tutkimus, jossa kohderyhmänä on sellaisia pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joiden liikevaihto on vähintään kaksi miljoonaa euroa. Niitä on Suomessa 20 000 ja ne työllistävät yhteensä yli 600 000 ihmistä.

    Kasvuvaraa-kysely tehtiin alkuvuodesta ja siihen vastasi yli 500 yrityksen johtajat.

    Vastauksista ilmenee, että yli kolmannes näistä yrityksistä ei ole juurikaan varautunut ilmastoriskeihin ja vain noin kymmenes on varautunut säästä johtuviin toimitusketjujen häiriöihinkin.

    Pienistä yrityksistä liki puolet ja keskisuurista neljännes ei ole varautunut ilmastoriskeihin.

    ”Yritysten olisi hyvä ottaa huomioon toimitusketjuihin liittyvät riskit myös ulkomailla, vaikka oma liiketoiminta sijaitsisikin lähinnä Suomessa. Esimerkiksi Aasian tulvat voivat pysäyttää kriittisten komponenttien saatavuuden ja jopa johtaa liiketoiminnan keskeytymiseen”, Pohjola Vakuutuksen vahinkovakuuttamisen yritysasiakkaiden tuotteiden ja underwritingin johtaja Leena Leijala sanoo tiedotteessa.

    ”Kaikkeen ei voi varautua, mutta omalle yritykselle keskeisimpiin riskeihin pitäisi aina varautua.”

    Leena Leijala

    Ilmastoon liittyviä riskejä ovat fyysiset riskit, kuten sään ääri-ilmiöt ja siirtymäriskejä esimerkiksi energian hinnan vaihtelut ja asiakasvaatimukset. Yritykset tuntevat ensin mainitut usein siirtymäriskejä paremmin, mutta vain 17 prosenttia pk-yrityksistä kertoo varautuneensa esimerkiksi tulviin ja myrskyihin.

    Tulvivalta vedeltä voi suojautua padotusventtiilin avulla ja myrskyvahinkoihin puunhoidollisilla toimenpiteillä, Leijala neuvoo.

    ”Kaikkeen ei voi varautua, mutta omalle yritykselle keskeisimpiin riskeihin pitäisi aina varautua.”

    Leijala muistuttaa, että energian tai polttoaineen kallistuminen voi vaikuttaa suuresti ihmisten ja yritysten arkeen, eikä se johdu aina sodista vaan myös verotuksesta ja siitä, että öljynjalostajat siirtävät investointejaan fossiilisista polttoaineista kalliimpiin biopolttoaineisiin.

    Riskeistä huolimatta noin puolet yrityksistä arvioi ilmastonmuutoksen torjumisen avaavan niille uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

    Ilmastonmuutoksella nähdään myös enemmän positiivista kuin negatiivista vaikutusta liiketoimintaan seuraavina viitenä vuotena.

    Yli puolet pitää myös moraalisena velvollisuutenaan torjua ilmastonmuutosta ja suojella biodiversiteettiä, vaikka siitä aiheutuisi lisäkustannuksia.

    Lisää aiheesta
    • Ulla-myrskyn suihkuvirtaus kaatoi metsää 200 metrin leveydeltä ja kilometrin pituudelta Parkanon ja Ikaalisten rajalla heinäkuussa 2025.

      Talous | Vakuutusyhtiö: Kaikkea ei enää korvata – metsätuhojen lisääntyminen muuttaa ehtoja

      Tilaajalle
    • Suihkuvirtaus kaatoi puita Ulla-myrskyn aikana Parkanossa vuonna 2025.

      Metsänhoito | Länsi-Suomen yksityismetsät kärsineet pahiten myrskytuhoista ‒ katso tästä oman maakuntasi tilanne

    • Ruotsalaisia metsänomistajia kannustetaankin istuttamaan havupuiden lisäksi esimerkiksi tammea, joka on tietyissä metsätyypeissä havupuita palonkestävämpi. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Ruotsalaistutkijat: Lämpenevä ilmasto ei tuo mukanaan vain kuivuutta

    • Ruoantuotannon biologiset uhat eivät ole ainakaan vähenemässä, siitä pitävät huolen ilmastonmuutos, avoimet rajat sekä tuotannon keskittyminen. Oikeanpuoleisessa kuvassa koloradonkuoriainen.

      Kasvintuotanto | Tautien ja tuholaisten ennaltaehkäisy on halvempaa kuin niiden kanssa eläminen

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    ilmastoriski
    pk-yritys
    toimitusketju
    tulva
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle