• Kelan ex-johtaja Aaltonen ei ottaisi varallisuutta hoitomaksujen perusteeksi – ”Varakkailla on aina mahdollisuus hankkia palveluita omalla rahalla”

    Yli 85-vuotiaiden määrä kasvaa Suomessa voimakkaasti vuoteen 2050 saakka.
     Kotihoidon palveluita saa nyt 70 000 ja laitoksissa on 50 000 yli 85-vuotiasta.
    Kotihoidon palveluita saa nyt 70 000 ja laitoksissa on 50 000 yli 85-vuotiasta. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset|Yhteiskunta
    2.12.202515:04
    Eija Mansikkamäki

    Varallisuutta ei pitäisi ottaa suoraan iäkkäiden ihmisten palvelu- ja hoivamaksujen perusteeksi, arvioi Kansaneläkelaitoksen entinen pääjohtaja, yhteiskuntatieteiden tohtori, dosentti Elli Aaltonen.

    Hänen perustelunaan on, että suurin osa ihmisten varallisuudesta on oma asunto. Lisäksi maksujen kohdentuminen pelkästään yli 85-vuotiaisiin ei olisi tasa-arvoista, ja isommista palkoista on jo maksettu enemmän veroja.

    Nykyisin varallisuudessa otetaan hoitomaksuissa huomioon korko- ja vuokratulot sekä metsän arvioitu vuosituotto.

    ”Varakkailla on aina mahdollisuus hankkia palveluita omalla rahalla”, hän huomauttaa ja tukisikin palvelujen hankintaa mieluummin vaikkapa kotitalousvähennyksellä ja palveluseteleillä kuin korkeammilla maksuilla. Hänestä on kuitenkin mielenkiintoinen kysymys, paljonko palveluita voidaan hankkia omalla rahalla julkiselta puolelta.

    Aaltonen huomauttaa, että kyse on etenkin yli 85-vuotiaiden kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon järjestämisestä ja rahoittamisesta. Kotihoidon palveluita saa nyt 70 000 ja laitoksissa on 50 000 yli 85-vuotiasta.

    Yli 85-vuotiaita on Suomessa nyt yli 200 000, mutta lukumäärä kasvaa voimakkaasti vuoteen 2050 asti.

    ”On huikea kysymys, miten kasvu hoidetaan, kuka sen maksaa ja miten palveluita priorisoidaan. Vaikein kysymys on, mitä palvelutasoa tarjotaan kaikille kansalaisille”, Aaltonen sanoi.

    Suomalaisista puolet sanoo varautuneensa vanhuuteen tilisäästöin, yli neljännes ei mitenkään.

    Aaltonen perääkin poliitikkoja pohtimaan ja avaamaan palvelulupauksiaan ja määritelmiään jo ennen seuraavia eduskuntavaaleja, jotta äänestäjät tietävät kannat eikä hukata aikaa.

    Aaltonen esitteli ajatuksiaan ja niiden tueksi tilastoja tiistaina Finanssialan webinaarissa.

    Suomalaisilla yli 75-vuotiailla kotitalouksilla on tällä hetkellä 300 000 euron varallisuus, joista suurin on oma asunto. Asunnon lisäksi omistetaan pörssiosakkeita ja rahastoja, talletuksia, sijoitusasuntoja ja metsää.

    Suomalaisista puolet sanoo varautuneensa vanhuuteen tilisäästöin, kolmannes asunnoin ja säästöin, mutta yli neljännes ei mitenkään.

    Eläkkeellä on nyt 1,6 miljoonaa suomalaista. Nyt 50-vuotiaiden alin eläkeikä on 66 vuotta.

    Aaltonen panostaisi yli 70-vuotiaiden oman terveyden huolehtimiseen, yli 75-vuotiaiden ikäneuvoloihin ja perusterveydenhuoltoon, vahvistaisi yli 85-vuotiaiden kotihoitoa ja eri apumuotojen ja etuuksien yhteensovittamista sekä ottaisi avuksi digitalisaatiota, tekoälyä ja robotiikkaa.

    ”Yhteisöllisyyttä voisi tukea antamalla rahaa taloyhtiöille, että asukkaat hakisivat naapureita muutaman kerran viikossa kävelylle.”

    ”Yhteisöllisyyttä voisi tukea antamalla rahaa taloyhtiöille, että asukkaat hakisivat naapureita muutaman kerran viikossa kävelylle.”

    Kansanedustaja Hilkka Kemppi (kesk.) pohti, kuuluuko esimerkiksi hammashoito jatkossa peruspalveluihin.

    ”Näistä pitää keskustella, koska rahat eivät riitä. Peräänkuulutan pitkäjänteisyyttä ja priorisointia, josta poliitikot eivät ole tottuneet puhumaan.”

    Kansanedustaja Mia Laiho (kok.) kehittäisi kotitalousvähennystä yksityisten palveluiden hankinnasta.

    ”Ikäihmisten tulisi saada se suoraan eikä verotuksen kautta. Se toisi yrityksiä ja kilpailua.”

    Omalla rahalla voisi hoidattaa hampaat ja jalat tai ostaa kuntoutusta ja isomman huoneen hoivakodista.

    Lisää aiheesta
    • Lahden Nastolassa metsiä omistavan Mikko Pilli-Sihvolan perheessä mietitään sukupolvenvaihdosta. Häntä huolestuttaa metsien kasvottoman omistuksen lisääntyminen.

      Kodin talous | 70 hehtaarin laskennallinen metsätulo on 130 euroa kuukaudessa – järkytys on kova, kun se korottaakin vanhuksen hoivamaksuja ja pahimmillaan tila voi olla pakko myydä

      Tilaajalle
    • Kotihoidon yksiköiden esihenkilöt arvioivat, että henkilöstön määrä vastaa asiakkaiden tarpeita 87 prosentissa yksiköitä.

      Hyvinvointi | Vain puolet kotihoidon iäkkäistä asiakkaista saa riittävästi hoitoa − näillä alueilla tilanne on paras ja huonoin

    •  Maaseutumaisissa kunnissa 66 prosenttia kertoi pelkäävänsä, ettei saa ihmisarvoista vanhustenhoitoa.

      Politiikka | MT-kysely: Valtaosa suomalaisista pelkää, ettei saa ihmisarvoista vanhustenhoitoa – tutkija: Huoli on aiheellinen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Elli Aaltonen
    Finanssiala
    Vanhukset ja ikääntyminen
    Laitoshoito
    Vanhuuseläke & lakisääteinen työeläkevakuutus
    Vanhusten palvelut
    Perusturva
    Vanhustenhoito
    Eläke
    Pörssi ja arvopaperit & pörssitoiminta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle