• ”Puoluetaustaisilla ehdokkailla on vahva etulyöntiasema” – kansanliikkeen ehdokkuus vaatii työtä ja verkostoja, sanoo Niinistön kampanjan vetäjä

    Vuonna 2018 jatkokaudelle valittu Sauli Niinistö on toistaiseksi ainoa kansanliikkeen ehdokkaana presidentiksi päässyt.
    Sauli Ninistö kampanjoi vuoden 2018 presidentinvaaleissa kansanliikkeen ehdokkaana.
    Sauli Ninistö kampanjoi vuoden 2018 presidentinvaaleissa kansanliikkeen ehdokkaana.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    6.9.202315:30
    Hermanni Härkönen

    Valitsijayhdistyksen kautta presidentiksi on Suomessa valittu toistaiseksi vain yksi henkilö, tasavallan presidentti Sauli Niinistö vuonna 2018. Tulevissa presidentivaaleissa valitsijayhdistystä on päätynyt käyttämään moni ehdokas.

    ”Tässä puhutaan nyt vähän eri asiasta. Meillä oli ehdolla istuva presidentti. Sanotaan niin, että tehtävä oli kyllä kohtuullisen helppo”, kertoo Niinistön kampanjaa vetänyt Heikki A. Ollila.

    ”Kun johonkin meni ja pisti nimikyltin näkyville, niin siinä oli jono pian.”

    Niinistön kansansuosio oli jo vuonna 2018 poikkeukselllisen korkea. Tämä näkyi sekä kerättyjen kampanjakorttien että rahoituksen määrässä.

    Niinistön alkuperäinen vaalibudjetti oli noin 1,5 miljoonaa euroja. Tästä käyttämättä jäi lähes 300 000 euroa, kun vaalit ratkesivat jo ensimmäisellä kierroksella.

    Suuret budjetit olivat myös keskustan Matti Vanhasella ja SDP:n Tuula Haataisella, molemmat käyttivät kampanjatyöhön noin 600 000 euroa.

    Toiseksi eniten ääniä vaaleissa saaneen Pekka Haaviston (vihr.) kampanjaan kului hieman yli 300 000 euroa.

    Kannattajakortteja Niinistön kampanjassa kerrottiin julkisuuteen kerätyn 156 000 kappaletta. Ollilan mukaan todellinen luku oli lopulta tätäkin suurempi.

    Ennen Niinistöä valitsijayhdistysten ehdokkaat eivät ole päässeet vaaleissa kärkikahinoihin. Vuonna 1994 keskustataustainen Keijo Korhonen sai vaalien ensimmäisellä kierroksella noin 187 000 ääntä.

    Vuonna 2018 nytkin ehdolla oleva Paavo Väyrynen sai runsaat 185 000 ääntä.

    Nyt politiikan ulkopuolisuudella kampanjoivan Mika Aaltolan lisäksi kampanjayhdistyksen ehdokkaaksi ovat lähteneet ilmeisesti Niinistön innoittamina myös vihreiden Haavisto ja keskustan Olli Rehn.

    ”Puoluetaustaisilla ehdokkailla on joka tapauksessa vahva etulyöntiasema, sillä verkostoja ja osaamista löytyy niin rahoituksen keräämiseen kuin itse kampanjointiinkin”, Ollila arvioi.

    Myös kampanjoinnissa tarvittavaa materiaalia löytyy puolueilta jo ennestään. Piireillä on jäsenverkoston lisäksi paljon kampanjatelttoja, kahvitermoksia ja muuta toreilla tarvittavaa.

    Kokoomuksen piireistä löyty apua myös Niinistön kampanjaan kuusi vuotta sitten, Ollila myöntää.

    ”Ei heitä minkään puoluejohdon tai organisaation toimesta käsketty mukaan, aktiivit itse tulivat mukaan.”

    Myös telttoja ja termoksia lainattiin paikallisyhdistyksiltä.

    ”Kyllä niitä paikallisesti varmasti käytettiin aika paljon, kun tiedettiin että niitä on olemassa.”

    Lisää aiheesta
    • ”Venäjä-suhteemme ja ymmärryksemme taso eivät ehkä olleet niin syviä kuin kuvittelimme. Toisin kuin amerikkalaiset, me emme tohtineet ajatella, että Venäjä rakentelisi etupiirejä sodalla”, Mika Aaltola sanoo. Laumanjohtaja Santra kuuntelee.

      Politiikka | Suomi voisi harkita sukellusvenettä ja maamiinoja ja tukea turkistarhauksesta luopumista, sanoo presidentiksi pyrkivä Mika Aaltola

    • Sari Essayah tapasi lauantaina kansalaisia puoluekokouksen yhteydessä järjestetetyssä toritapahtumassa Joensuussa.

      Politiikka | Sari Essayahista odotetusti kristillisdemokraattien presidenttiehdokas

    • Alexander Stubb toimi pääministerinä vuosina 2015-2016.

      Politiikka | Alexander Stubb kokoomuksen ehdokkaaksi presidentinvaaleissa – ”Tarvitsemme avoimen, turvallisen ja kansainvälisen Suomen”

    • Hjallis Harkimo on toiminut kansanedustajana vuodesta 2015.

      Politiikka | Hjallis Harkimo: Perustuslakia tulisi muuttaa ja presidentin valtaoikeuksia lisätä, kuittaa Rehnin esityksen ”diipadaapaksi”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa