• Finanssisääntelyn vaatimukset työllistävät maalaispankkeja – osa jatkaa itsenäisenä ja toiset yhdistyvät

    Maalaispankit ovat havainneet toiminnassaan maatalouden rakennekehityksen, mutta alan rahoitus on edelleen isossa roolissa.
    Tilaajalle
    Maalaispankit kohtaavat saman lainsäädäntökehyksen kuin isommat toimijat.
    Maalaispankit kohtaavat saman lainsäädäntökehyksen kuin isommat toimijat. Kuva: Jussi Partanen
    Uutiset|Talous
    8.8.202505:00
    Santeri Nousjoki

    Pankkien fuusioituessa moni maaseudulla sijainnut pankkikonttori on sulkeutunut.

    Vastavirtaan uivia maalaispankkeja löytyy kuitenkin vielä. Esimerkiksi Poriin nykyisin kuuluvassa, alle 2 000 asukkaan Laviassa on oma pankki.

    POP-ryhmään kuuluvan Lavian osuuspankin toimitusjohtaja Henrik Vase kertoo maalaispankin palveluille olevan kasvava kysyntä.

    ”Pienenä toimijana olemme pyrkineet keskittymään palvelevaan konttoriin.”

    Vasen mukaan heidän kaltaisten maalaispankkien maine on jopa voimistunut, mitä hän perustelee omalla suurentuneella asiakasjoukolla.

    ”Kysyntää on tuntunut olevan, sillä asiakkaita melkeinpä virtaa tänne”, Vase toteaa tyytyväisenä.

    ”Vaikuttamismahdollisuuksia on enemmän, kun ylhäältä ei sanella kaikkea.”

    Henrik Vase

    Lavian osuuspankilla on yksi ainoa konttori, jossa työskentelee pankinjohtajan lisäksi kuusi toimihenkilöä.

    "Asiakkaita meillä on noin 3 700. Moni pankin asiakas asuu ydintoiminta-alueemme ulkopuolella”, hän laskeskelee ääneen.

    Itsenäisenä pankki haluaa pysyä jatkossakin, mikä pankinjohtajan mielestä mahdollistetaan hyvin POP-ryhmässä.

    ”Osa suuremmista ryhmistä on halunnut niputtaa konttoreita, mutta meillä paikallispankit halutaan pitää elossa. Vaikuttamismahdollisuuksia on enemmän, kun ylhäältä ei sanella kaikkea.”

    Viranomaisvaatimuksien täyttämisessä pankkiryhmän tuki on Vasesta korvaamatonta, eikä siihen pienellä pankilla yksin riittäisi mitenkään resurssit.

    ”Lainsäädännön kiristyessä pienillä pankeilla on yhä toimintaedellytyksiä, kunhan asiakkaita riittää”, pankinjohtaja kuvaa.

    POP-ryhmään kuuluvan Lavian osuuspankin toimitusjohtaja Henrik Vase uskoo maalaispankkinsa tulevaisuuteen.
    POP-ryhmään kuuluvan Lavian osuuspankin toimitusjohtaja Henrik Vase uskoo maalaispankkinsa tulevaisuuteen. Kuva: Jussi Partanen

    Pankkisääntelyn tiukentuessa on herännyt huolia rahoituksen saatavuudesta, mutta pitkään pankkialalla työskennellyt Vase rauhoittelee huolia.

    ”Rahoituskelpoiset hankkeet saavat kyllä rahaa sekä yritys- että henkilöasiakkaissa. Muun muassa vakuuksien sekä maksukyvyn eri tilanteissa tulee olla vain kunnossa”, hän avaa.

    Maatalous on hyvin merkittävässä roolissa pienen maalaispankin toiminnassa.

    ”Kuten muussakin yritystoiminnassa, maatilankin toiminnan tulee olla kannattavaa, kun rahoitusta hakee.”

    Pankinjohtaja on nähnyt omassa työssään maatalouden rakennekehityksen etenemisen, mikä ei ole kuitenkaan vienyt myönteisten rahoituspäätöksien palkitsevuutta.

    ”On vaikuttavaa vierailla asiakastiloillamme, jotka yrittävät kovaa. Maalaispankin roolina on mahdollistaa paikallista kasvua”, Vase summaa.

    Vase kertoo pankkiryhmän tuen olevan elintärkeää, jotta pieni maalaispankki selviää sääntelyn vaatimuksista.
    Vase kertoo pankkiryhmän tuen olevan elintärkeää, jotta pieni maalaispankki selviää sääntelyn vaatimuksista. Kuva: Jussi Partanen

    Närpiön säästöpankin toimitusjohtaja Monika Mangs jakaa näkemyksen pienten pankkien toimintaedellytyksistä.

    ”Siitäkin huolimatta, että byrokratia vaatii sekä asiakkailta että hallinnolta paljon. Säästöpankkiliitto auttaa onneksi hallintoviidakossa selviämisessä.”

    Mangsin mukaan pankkisääntely on lisääntynyt merkittävästi 2000-luvulla sekä EU:sta että kansallisesti.

    ”Asiakkaille sääntely näkyy eniten ’turhina kysymyksinä’, jotka ovat pohjimmiltaan rahanpesua vastaan suunnattuja”, hän avaa.

    Hän myöntää, että välillä maaseudulla on vaikea ymmärtää, miksi tutuilta asiakkailta kysellään kaikkea joka kerta.

    ”Olisi mukavaa, jos sääntely tulevaisuudessa mahdollistaisi erilaisia tasoja asiakkaiden tuntemiseen ja terrorismin rahoittamisen estoon.”

    ”Esimerkiksi, jos tilille tulee vain kansaneläke, ei tietoja tarvitsisi syynätä yhtä tarkasti kuin suurien summien kohdalla”, Mangs jatkaa.

    ”Byrokratia vaatii sekä asiakkailta että hallinnolta paljon.”

    Monika Mangs

    Närpiön säästöpankilla on nykyisin 17 000 asiakasta ja kaksi konttoria Kristiinankaupungissa ja Närpiössä, kun 2010-luvulla kolme säästöpankkia yhdistyi.

    ”Tutut henkilöt jatkoivat pankissa, mutta muutoksella mahdollistettiin leveämmät hartiat suurempiin rahoitushankkeisiin”, säästöpankin toimitusjohtaja perustelee.

    Pankkiryhmässään Mangsin johtama Närpiön säästöpankki on suhteellisesti suurin maatalouden lainoittaja, etenkin alueen kasvihuonetuotannossa sekä perunassa.

    ”Muutama vuosi sitten oli tiloilla todellinen stressitesti sähköhintojen kanssa, mutta siitäkin selvittiin.”

    ”Viljelijät ovat tietoisia kannattavuudesta. Kasvun lisäksi tuemme heitä esimerkiksi kestävään rahoitukseen liittyen”, Mangs lisää.

    ”Kasvun lisäksi tuemme viljelijöitä kestävään rahoitukseen liittyen.”

    Monika Mangs

    2 800 asiakkaan Siikajoen osuuspankin toimitusjohtaja Jukka Jaurakkajärvi nostaa myös esille sääntelyn haasteet.

    ”Vaikka vakavaraisuus onkin kunnossa, koko hallintopaketti työllistää paljon riippumatta siitä, onko kuusi vai 60 henkeä töissä.”

    Parhaillaan Siikajoen osuuspankki suunnittelee yhdistymistä hiljattain muodostuneeseen Jokirannikon osuuspankkiin.

    ”Viemme eteenpäin hanketta, jolla tavoitellaan isompaa yhtenäistä toiminta-aluetta”, Jaurakkajärvi avaa.

    Pankinjohtajan mukaan yhdistymisellä saavutettaisiin asiakkaille paremmat pankkipalvelut muun muassa laki- ja sijoituspalveluiden osalta.

    Kysyttäessä pankkiryhmän vaikutuksesta Jaurakkajärvi korostaa pankin hallituksen tekevän itsenäisesti päätöksensä.

    ”On myös laajemmat hartiat, mikä auttaa varsinkin kasvavien maatilojen rahoittamista.”

    Jukka Jaurakkajärvi

    Isommalla pankilla on lisäksi Jaurakkajärven mielestä paremmat mahdollisuudet selvitä tulevaisuuden lainsäädännöstä.

    ”Yritysrahoitukseen liittyen on myös laajemmat hartiat, mikä auttaa varsinkin kasvavien maatilojen rahoittamista.”

    Pankinjohtajan mukaan lähtökohtana yhdistymistä suunniteltaessa on, että nykyiset konttorit pysyvät auki sekä tuttu henkilökunta jatkaa.

    Lisää aiheesta
    • ”Saavatko pankit ansainnan helpommin asuntolainoilla ja sijoitustuotteillaan kuin yritysrahoituksesta?”, kysyy Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen.

      Politiikka ja talous | Pk-rahoitus ei kiinnosta pankkeja ‒ Onko kilpailua liian vähän, kysyy Suomen Pankin Marja Nykänen

    • Osuuspankkien määrä vähentyy pankkialan muutosallossa merkittävästi.

      Talous | Viisi osuuspankkia suunnittelee yhdistymistä uudeksi Sataharjun Osuuspankiksi – OP:n Ritakallio: ”Toimipisteiden määrän vähentymistä ohjaa puhtaasti asiakaskysyntä”

    • Noin puolella maan pankkikonttoreista on OP:n oranssinen brändilogo.

      Talous | Osuuspankit fuusioituvat keskenään kiihtyvällä tahdilla: ”Ei tarvitse patistaa tai pakottaa”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle