• Silakkakanta vahvistui, kalastuskiintiö kasvaa ensi vuonna

    Vuonna 2025 Suomen silakkakiintiö kasvaa. Kalastusmäärää olisi ollut varaa kasvattaa enemmänkin, mutta kannan elpyminen varmistetaan asettamalla kiintiö tieteelliselle alarajalle.
    Uudenkaupungin kalasatama on yksi Suomen tärkeimmistä silakkasaaliin purkupaikoista.
    Uudenkaupungin kalasatama on yksi Suomen tärkeimmistä silakkasaaliin purkupaikoista. Kuva: Pasi Leino
    Uutiset|Kalastus
    22.10.202412:22
    Nikke Kinnunen

    Itämeren silakan vuoden 2025 kalastuskiintiö kasvaa. Pohjanlahden silakan kiintiötä kasvatetaan ensi vuonna 21 prosentilla ja pääaltaan silakan kiintiötä 108 prosentilla.

    ”Olen varsin tyytyväinen tähän vastuulliseen päätökseen. Se on parhaan tieteellisen neuvon ja yhteisen kalastuspolitiikan ja tavoitteen mukainen”, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kertoo asiasta pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

    Neuvottelutulos saavutettiin eilen yöhön asti venyneissä keskusteluissa.

    Essayahin mukaan kompromissi kalastuskiintiöihin löytyi Suomen ja Ruotsin yhteistyöllä. Neuvotteluissa olivat mukana myös muun muassa Baltian maat, Saksa ja Puola.

    ”Kasvanut silakkakiintiö asettuu mahdollisen haarukan alarajaan. Suomi haluaa varmistaa että silakkakannat alkavat vahvistua”, maa- ja metsätalousministeriön elinkeinokalastuksen yksikön päällikkö Risto Lampinen sanoo.

    Kansainvälisen merentutkimusneuvoston esittämistä kestävistä kalastuskiintiöistä valittiin Lampisen mukaan alin mahdollinen arvo.

    Luonnonvarakeskuksen tuoreiden tietojen perusteella Itämeren silakat ovat kasvaneet ja vahvistuneet. Lajin aiemman heikon tilan syynä pidetään silakan saalislajien luonnollista taantumista.

    ”Olen varsin tyytyväinen tähän vastuulliseen päätökseen. Se on parhaan tieteellisen neuvon ja yhteisen kalastuspolitiikan ja tavoitteen mukainen.” Sari Essayah

    Samaan aikaan silakan kanssa sovittiin myös kiintiöitä muille kalalajeille. Neuvotteluiden tuloksena pääaltaan kilohailin kiintiötä leikataan 31 prosenttia komission ehdottaman 42 prosentin sijaan.

    Lisäksi kilohailin kutu rauhoitetaan lähes koko Itämeren pääaltaalla. Sen seurauksena kaikki kilohailiin kohdistuva troolikalastus kielletään toukokuusta heinäkuun loppuun.

    Itämeren lohen kohdennettua kalastusta jatketaan, mutta kiintiötä leikattiin 36 prosentilla 34 787 loheen. Suomen kiintiö on 8 989 lohta. Suomi on myös luopunut automaattisesta siirrosta, jossa edellisen vuoden kiintiötä siirretään eteenpäin.

    Lisäksi Suomi ei käytä mahdollisuuttaan ottaa vastaan muiden jäsenmaiden lohikiintiötä. Risto Lampisen mukaan päätöksellä halutaan taata lohikantojen elpyminen.

    Kokouksessa keskusteltiin myös Itämeren hyljelajien eli harmaahylkeen ja norpan sekä merimetson metsästyksestä. Ministeri Essayahin mukaan keskustelua käytiin myös hyljetuotteiden kaupallisesta käytöstä.

    ”Komissio pyysi kantoja hylkeen vaikutuksesta kaupalliseen kalastukseen ja suhtautuu hyljetuotteiden kaupan mahdollistamiseen varovaisen myönteisesti”, ministeri kuvailee.

    Lisää aiheesta
    • EU-komissio on esittänyt Suomen tärkeimmän saaliskalan silakan kohdennetun kalastuksen lopettamista ensi vuonna. Selkämeren Jää Oy:n toimitusjohtaja Henri Lomppi sanoo, että komission ehdottama kiintiön leikkaus tarkoittaisi yrityksen kaikkien toimintojen loppumista.

      Kalastus | Komission kalastuskielto silakalle voisi jättää tuhannet ilman työtä: ”Sata prosenttia toiminnoistamme menisi alas”

    • Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah on tyytyväinen neuvoston päätökseen ensi vuoden kalastuskiintiöistä.

      Kalastus | Essayah silakkapäätöksestä: Tulos on se, mitä Suomi ajoi

    • Silakan kalastuskielto olisi ollut tuhoisa isku Suomen ammattikalastukselle.

      Kalastus | Silakan kalastus Itämerellä jatkuu pienemmin kiintiöin

    • Selkämeren Jää Oy:n Henri Lomppi kertoo kalastuskiintiöiden heilahtelun haastavan kalastajien pitkän aikavälin suunnitelmat.

      Talous | Kalastajilla on kaksi kuukautta aikaa sopeutua kolmanneksen pienempiin kiintiöihin – silti päätös kalastuskiintiöistä on helpotus

    • Kasnäsissa sijaitseva Salmonfarm muun muassa kasvattaa kalaa ja valmistaa kalajauhoa. Vuoden 2024 silakkakiintiön pienentyminen tuo toimintaan haasteita.

      Elintarviketeollisuus | Kalajauhon kysyntä kovaa, valmistajat ennakoivat silakkakiintiön kiristävän kilpailua raaka-aineesta

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen