• Raha siirtyy lokakuusta lähtien tililtä toiselle aiempaa nopeammin – tämä kaikki EU:n pikamaksamisasetuksen myötä muuttuu

    Kaikille ihmisille muutokset eivät ole yhtä suuria.
    Tilaajalle
    Tekniset mahdollisuudet pikasiirroille ovat olleet olemassa useamman vuoden, mutta pikasiirtojen käyttöönotto on edennyt pankeissa hitaasti.
    Tekniset mahdollisuudet pikasiirroille ovat olleet olemassa useamman vuoden, mutta pikasiirtojen käyttöönotto on edennyt pankeissa hitaasti.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Talous
    27.6.202518:02
    Matti Tuominen

    EU:n pikamaksamisasetuksen myötä euromääräiset maksut siirtyvät lokakuusta lähtien pankista ja maasta toiseen kymmenessä sekunnissa, kun nykyään rahojen siirtymiseen kuluu yleisesti ainakin tunteja.

    Rahaa liikkuu jatkossa mihin vuorokaudenaikaan tahansa ja myös viikonloppuisin sekä pyhäpäivinä.

    Finanssivalvonnan maksupalveluiden ja järjestelmävalvonnan toimistopäällikkö Jussi Terho huomauttaa, että tekniset mahdollisuudet pikasiirroille ovat olleet olemassa useamman vuoden, mutta pikasiirtojen käyttöönotto on edennyt pankeissa hitaasti.

    Toisaalta osa pankeista on välittänyt pikamaksuja jo joitakin vuosia ja myös pankkien sisällä tililtä toiselle raha on siirtynyt jo pidempään käytännössä reaaliaikaisesti.

    Osalla ihmisistä pikasiirrot ovat jo olleet käytössä, mutta syksyllä kaikkien pankkien pitää tarjota niitä kaikille asiakkailleen, eikä pikamaksuista saa veloittaa lisähintaa.

    Kaikille ihmisille muutokset eivät siis ole niin suuria kuin toisille.

    Jatkossa pankkien pitää tarjota asiakkailleen mahdollisuus asettaa myös sekä päivä- että maksutapahtumakohtaisia rajoja siirtyville pikamaksuille. Lisäksi asiakkailla on toki myös mahdollisuus muuttaa näitä pikamaksuja koskevia rajoja.

    Pikamaksamisasetus tuo mukanaan pankeille velvollisuuden tarjota palvelua, jolla maksaja voi tarkistaa, vastaavatko maksajan antama tilinumero ja maksunsaajan nimi oikeita tietoja.

    Pankki pyytää tähän vahvistusta toiselta pankilta ja kertoo sen jälkeen asiakkaalle, vastaavatko tiedot toisiaan. Jos tiedot eivät vastaa, asiakas saa tästä tiedon ja voi jättää maksun tekemättä.

    Osa pankeista on välittänyt pikamaksuja jo joitakin vuosia ja myös pankkien sisällä tililtä toiselle raha on siirtynyt jo pidempään käytännössä reaaliaikaisesti.
    Osa pankeista on välittänyt pikamaksuja jo joitakin vuosia ja myös pankkien sisällä tililtä toiselle raha on siirtynyt jo pidempään käytännössä reaaliaikaisesti.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lisää aiheesta
    • Vielä nykyisin rahojen siirtymisessä tililtä toiselle kestää usein vähintäänkin tunteja, koska pikamaksu on käytössä vasta osalla pankeista.

      Talous | Pian rahat siirtyvät kaverille tai sukulaiselle kymmenessä sekunnissa – näin pyritään estämään, etteivät rahat päädy huijareille

    • Maatalousyrittäjät | Yritystilin käyttöönoton piti olla helppoa – Peltokaupoilla olleella OP:n asiakkaalla meni hankaluuksiin hermot

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    EU:n pikamaksamisasetus
    pikamaksu
    pankit
    maksupalvelu
    reaaliaikainen rahan siirto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria