
Irlantiin odotetaan voimakkaimpia tuulia jopa 60 vuoteen. Puuskien arvioidaan yltävän pahimmillaan jopa yli 190 kilometrin tuntivauhtiin.
Tuulten varoitetaan olevan mahdollisesti jopa hengenvaarallisia.
Atlantilta tulevista myrskytuulista on annettu varoitus koko Irlantiin. Tuulten odotetaan iskevän maahan torstain ja perjantain välisenä yönä, ja varoitukset lievenevät tai lakkaavat päivän mittaan.
Irlannin kansallinen ilmatieteen laitos kertoo tuulten aiheuttavan erittäin vaaralliset matkustusolosuhteet ja vaaralliset työolosuhteet. Odotettavissa on paljon kaatuneita puita ja laajoja sähkökatkoja.
Irlannin kansallisen hätätilakoordinaatioryhmän johtaja Keith Leonard kehotti The Irish Times -sanomalehden mukaan ihmisiä pysymään turvassa kotonaan.
”Pysykää turvassa yhdessä paikassa kotona, älkää liikkuko, älkääkä varsinkaan liikkuko teillä varoitusten voimassaoloaikana”, sanomalehti lainaa Leonardia.
”Toinen keskeinen neuvo – pitäkää puhelimenne ladattuna, ja jos joudutte todella hankalaan tilanteeseen, soittakaa hätänumeroon.”
Leonard muistuttaa, että hätänumeroon on hädässä syytä soittaa, vaikka puhelin näyttäisi, ettei yhteyttä ole.
Lisäksi hän varoittaa, että sähkö ja vesikatkot voivat jatkua aina sunnuntaille asti huonon sään hidastaessa korjaustöitä.
Hätänumeroon on hädässä syytä soittaa, vaikka puhelin näyttäisi, ettei yhteyttä ole.
Kaikki maan koulut on perjantaina suljettu, eikä julkinen liikenne toimi kovimman myrskyvaroituksen aikaan. Viranomaisten mukaan ihmisten ei pitäisi missään nimessä matkustaa myrskyn aikana, ja he toivovat myös työnantajien joustavan työntekijöitään kohtaan.
Sääennustajat arvioivat tulevan Éowyn-myrskyn tuovan mukanaan kovimmat puuskat sitten vuoden 1961 Debbie-myrskyn.
Tuo myrsky surmasi 18 ihmistä, joita 12 Irlannin tasavallassa ja kuusi Pohjois-Irlannissa. Kuolemilta toivotaan nyt varoitusten avulla vältyttävän.
Viime vuosien kovin myrsky Irlannissa oli Ophelia-myrsky vuonna 2017. Silloin osa irlantilaisista oli myrskyn seurauksina vailla sähköä jopa viikon.
Irish Timesin seurantajuttu myrskyn etenemisestä: Ireland weather updates: Storm Éowyn red alert extended to full island of Ireland with public transport cancelled on Friday